Kun apukokin töitä aloitteleva kokkolalainen Matti Lahti käveli ensimmäistä kertaa laivaan, hänen päässään pyöri yksi ajatus: "Tämä ei ole minun juttuni". Hän kuitenkin päätti jatkaa tiskaamista ja perunoiden kuorimista sovitun jakson ajan.
- No se yksi jakso muuttui toiseksi jaksoksi ja kokonaiseksi kesäksi. Kun sitten pääsin tositoimiin ja esimerkiksi paistamaan pihvejä, innostuin työstä.
Lopulta meri oli Lahden työympäristönä yli 40 vuoden ajan. Pisimmillään reissut kestivät 9 kuukautta. Raskainta työ oli silloin, kun merenkäynti oli kovaa. Hän ei koskaan tottunut myrskyn aiheuttamaan keinuntaan, mutta oppi kuitenkin sietämään sitä.
- Välillä oli niin huono olo, että istuin kurkkupurkin päällä kädet poskilla. Silloin tuntui siltä, että eihän tästä mitään tule.
Matkustaja- ja rahtilaivat eri maailmoista
Pari vuotta sitten eläkkeelle jääneelle laivakokille ovat tulleet tutuksi niin matkustajalauttojen noutopöydät kuin kuukausia kestäneet komennukset rahtilaivojen keittiöissä. Lahden mukaan kokin työ rahti- ja matkustajalaivassa on hyvin erilaista.
- Matkustajalaivassa ei voi sooloilla, ja siellä täytyy syöttää tuhansia ihmisiä yhden päivän aikana. Töitä piti paiskia aamusta iltaan.
Tästä syystä Lahti usein kaipasikin rahtilaivaan, jossa ruuanlaiton ohessa ehti muun muassa käveleskellä kannella. Matkustajalaivassa ehti harvoin katsoa ulos edes keittiön ikkunasta.
Rahtilaivassa ruualla oli myös erityinen rooli. Se helpotti ikävää ja pitkästymistä.
- Tämä oli helppo havaita miehistöstä, ja siksi halusin tarjota heille mahdollisimman hyvää ruokaa. Leivoin usein pullaa, josta laivaan tuli kodin tuoksu.
Pitkien työputkien jälkeen ei ollut yksinkertaista sopeutua elämään maalla.
- Näin jälkeenpäin ajatellen pohdin kyllä paljon sitä, mitä muut ajattelevat, kun aina välillä vain löntystelin ympäri kaupunkia enkä ollut töissä. Esimerkiksi marjastaminen ja liikunta veivät nopeasti ajatukset työympyröistä.
Muutaman sanan puheluja kotiin
Laivalla työskentelevä tuijottaa samoja naamoja päivästä toiseen sekä joutuu tottumaan yksinäisyyteen ja ikävään. Yhteydenpito oli hankalaa aikana, jolloin sosiaalinen media ja matkapuhelin olivat vielä tuntemattomia. Kotiin sai soittaa hyvin harvoin.
- Radiosähköttäjän kautta sai aina joskus soittaa kalliin puhelun. Muutaman sanan ehdin sanoa. Lähinnä, että hyvin täällä menee ja kaikki on hyvin. Satamasta sitten läheteltiin toki kortteja.
Pitkillä reissuilla laivakokille riitti myös vapaa-aikaa. Aikaa hän kulutti lukemalla sekä käveleskelemällä kannella.
- Joskus meille näytettiin elokuvia. Sellaisia hömppäelokuvia, joilla tuotiin piristystä arkiseen aherrukseen. Kun saavuimme satamaan, tykkäsin katsella ympärilleni.
Kovin suuresti Lahti ei kuitenkaan laivalla pitkästynyt, koska hän palaa sinne mielellään vielä nykyäänkin.
- Minua on pyydetty aina silloin tällöin tuuramaan. Tuntuu mukavalta, kun vielä soittavat. Ehdottomasti menen, kun pyydetään!