Metsäkeskuksen keräämän aineiston mukaan vuodesta 2008 lähtien markkinahakkuut Etelä-Pohjanmaan metsissä ovat romahtaneet. Hakkuut ovat jääneet kolmanneksen huippuvuosien tuloksista. Keski-Pohjanmaalla vastaavaa puunkäytön notkahdusta ei näy, toteaa Metsäkeskuksen johtaja Jorma Vierula.
– Vuonna 2008 ,kun taantuma alkoi metsien hyödyntäminen oli todella korkealla tasolla. Nyt on sitten Etelä-Pohjanmaalla notkahdettu ja miljoona kuutiota hakkuumahdollisuuksista jää hyödyntämättä.
Hakkuut ovat vähäisiä eritoten Seinäjoen, Lapuan, Kurikan ja Jalasjärven sekä Kyrönmaan metsissä. Toisaalta mitä enemmän pohjoiseen mennään kohti Keski-Pohjanmaata tilanne paranee. Syyt Etelä-Pohjanmaan ongelmiin ovat monet. Kaskisten sellutehtaan loppu ja sahojen vaikeudet selittänevät osan ongelmista. Stora Enson puunoston loppuminen Etelä-Pohjanmaalla ei tilannetta yhtään helpottanut.
Sahat lisäävät puunkäyttöä
Talouden elpyminen hiljalleen luo edellytyksiä puunkäytön lisääntymiselle. Etelä-Pohjanmaalla puunkäyttöä lisäävät ainakin Keitele konsernin ostama Myllyahon saha Alajärvellä ja Lapuan saha, jolle EPM Metsä toimittaa puut.
Johtaja Jorma Vierula Metsäkeskuksesta uskoo puun energiakäytön, biojalostuksen sekä sahojen tuovan uutta potkua hakkuisiin.
– Etelä-Pohjanmaalla panen toivoni kyllä sahateollisuudelle ja sen kasvulle. Toisaalta odotan, että tänne saataisiin myös näitä puun biojalostamoita.