Keski-Pohjanmaan konservatorio aloitti toimintansa musiikkiopistona vuonna 1966. Ammatillinen koulutus käynnistettiin puolestaan syksyllä 1983 orkesterikoulutuskokeiluna. Aluksi opiskelijoita oli parisataa – nyt niitä on jo noin 1500.
– Valtaosa on perusopetuksessa, ja ammatillisessa koulutuksessa on noin 50 henkilöä, sanoo apulaisrehtori Pasi Ojala.
Nykyään konservatorio tarjoaa opetusta varhaiskasvatuksesta toisen asteen ammattiopintoihin. Myös yhteistyö esimerkiksi ammattikorkeakoulun kanssa on tiivistä. Suuntautumisvaihtoehdoiksi ovat klassisen musiikin rinnalle nousseet popjazz- ja kansanmusiikki. Raja-aitojen rikkominen on arkipäivää.
– Olen osallistunut esimerkiksi kansantanssiin ja popjazzsolfaan. Erityisesti jazzpuolen oppeja on tullut hyödynnettyä, kertoo klassiseen musiikkiin suuntautunut Katariina Holma.
– Olen käynyt jazzteoriat ja osallistunut kansanmusiikkijameihin sekä soittanut bändin kanssa. Kyllä siitä on hyötyä, että on ihan käytännön kokemusta muistakin tyyleistä, klassiseen musiikkiin suuntautunut Saana Sutinen sanoo.
Lava repeilee liitoksistaan
Eri tyylilajien yhteistyö näkyy ja kuuluu myös 30-vuotisjuhlakonsertissa. Esimeriksi Sid Hillen Feuer-teoksen kantaesityksessä sinfoniaorkesterin klassista musiikkia maustavat muun muassa popjazzahtavat saksofonit sekä kansanmusiikista tuttu kannel.
– Eri tyylit ovat siellä harmonisesti samassa paketissa. Tällä teoksella on myös pedagoginen tehtävä. Haluan, että nuoret pääsevät tutustumaan musiikkiin mahdollisimman monipuolisesti, sanoo Keski-Pohjanmaan konservatoriossa 90-luvulla lehtorina toiminut, säveltäjä Sid Hille.
Feuer-teoksessa on mukana myös suurkuoro, joten enimmillään lavalla nähdään lähes 160 soittajaa ja laulajaa.
– Siinä vaiheessa alkaa olla jo vähän ahdasta, Pasi Ojala paljastaa.
Juhlakonsertissa nähdään viitisentoista konservatorion entistä ammattiopiskelijaa. Heitä ei ollut vaikea houkutella mukaan.
– Järjestelyjä se toki vaati, että he saivat vapaata omista töistään. Mielellään kuitenkin tulivat, sanoo konservatorion kasvatti ja apulaisrehtori Pasi Ojala.