Nuorten SM-hiihdot sivakoidaan Kokkolassa maaliskuussa 2015. Köykärin hiihtomaastoon on jouduttu tekemään vajaan 400 metrin lisälenkki ja hiihtolatuja on muokattu, jotta kilpailuvaatimukset täyttyivät. Säännöt vaativat, että 5 kilometrin matkalla täytyy olla kaksi 30 metrin nousua ja kokonaisnousun tulee olla 150 metriä.
– Rataa on vähän jatkettu ja nostettu. Välillä käydään myös vähän syvemmällä, jolloin vaadittavaa nousua on saatu lisää, kertoo järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Erkki Ahtiainen.
Kaupunki hoiti latupohjan vaadittuun kuntoon jo syksyllä.
– Latu-uraa pitää enää lähinnä vain tasata. Työt etenivät aika sujuvasti, koska alueelle ei tarvinnut ajaa lisämaata, sanoo kaupungin työpäällikkö Terho Lindberg.
Järjestäjät ovat nyt hyvin tyytyväisiä maastoon.
– Yleinen käsitys on se, että eihän meren äärellä olevassa Kokkolassa ole kuin tasamaata. Veikkaan, että latujemme vaativuus saattaa tulla osalle jopa yllätyksenä. Radat täyttävät nyt kansainvälisen hiihtoliiton määräykset, Ahtiainen sanoo.
Kokkolassa ei olla huolissaan siitä, että myös ensi talvi jäisi vähälumiseksi.
– Ei sitä kannata etukäteen murehtia, mutta toki me joudumme siihen varautumaan. Tarkoituksena on, että käytettävissä on ainakin 2,5 kilometriä tykkilunta, Lindberg sanoo.
Seuroilta kova rutistus
Kilpailun järjestäjimisvastuun jakavat Kokkolan Veikot ja Gamlakarleby Idrottsförening. Vastaavan tason hiihtoja on ollut kaupungissa viimeksi 2000-luvun alussa. Kilpailu on urheiluseuroille kova rutistus.
– Tämä on kummallekin iso tapahtuma, joka vaatii paljon töitä ja väkeä. Yhteistyön ansiosta apua on tarjolla kuitenkin tuplasti, Ahtiainen sanoo.
Seuraava suuri operaatio on uuden kuuluttamo- ja ajanottokopin hankinta. Se on tarkoitus pystyttää talkoovoimin ensi kesänä.
Kummallekin kilpailupäivälle odotetaan 400–450 hiihtäjää. Ahtiaisen mukaan järjestäjien budjetti on kymmeniä tuhansia euroa. Tavoitteena on, että kisoista jää seuroille myös voittoa.
Työpäällikkö Terho Lindbergin mukaan kaupunki osallistuu kustannuksiin kahden vuoden aikana noin 50 000 eurolla. Tähän kuuluvat muun muassa tykitykset sekä se, että kaupunki on 20 000 eurolla mukana uuden kuuluttajakopin hankinnassa.