Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 118831

Homeoikeudenkäynnin päätös: Sairaala ei joudu korvauksiin

$
0
0

Keski-Pohjanmaan käräjäoikeus hylkäsi kaikilta osin kolmen kätilön ja arkistonhoitajan nostamat kanteet keskussairaalaa vastaan. Käräjäoikeus oli kuitenkin yhtä mieltä työntekijöiden kanssa siitä, että työntekijöiden sairastuminen ja työkyvyn menetys johtuivat sairaalan kosteus- ja homeongelmsta sekä huonosta sisäilmasta.

Työntekijät syyttivät Keski-Pohjanmaan keskussairaala siitä, että se ei puuttunut riittävän ajoissa työtilojen sisäilmaongelmiin. Työntekijät sairastuivat ja menettivät työkykynsä 2000-luvun alussa.

Oikeuden mukaan 90-luvulla yleinen tietoisuus kosteusvaurioista ja niiden yhteyksistä sairasteluun oli vielä ristiriitaista eikä sairaalalta näin voitu edellyttää nopeita toimia oireilun suhteen.

Tuomioperustelujen mukaan sairaala sai luotettavan tiedon esiintyneistä ongelmista vasta 2000-luvulla, minkä jälkeen se teki kaiken tarvittavan.

- Katsoimme jo alun perin, että olemme toimineet sillä tiedolla, mitä on kunakin hetkenä ollut käytettävissä. Käräjäoikeuden ratkaisu vastaa tässä suhteessa näkemyksiämme. sanoo keskussairaalan toimitusjohtaja Hannu Pajunpää.

Arkiston osalta oikeus totesi, että sairaala ei täyttänyt kaikkia velvollisuuksiaan terveysriskien ehkäisemiseksi. Syy-yhteys laiminlyönnin ja sairastumisen välillä jäi kuitenkin osoittamatta.

Sen sijaan synnytysosaston osalta sairaala täytti velvoitteensa kun se oli tullut riittävän määrin tietoiseksi henkilökunnan työperäisestä sairastelusta.

Kolmen ammattituomarin kokoonpanolla istuneen käräjäoikeuden päätös oli yksimielinen.

Kantajien asiamies Vesa Laukkanen näkisi mielellään asiasta vielä Korkeimman oikeuden ratkaisun. Laukkanen sai päätöksen vasta illan suussa käteensä eikä ollut perehtynyt siihen yksityiskohtaisesti.

- En ole keskustellut vielä päämiesteni kanssa mahdollisesta valituksesta hovioikeuteen.

Oikeus miettii ratkaisuaan pari kuukautta. Itse oikeuskäsittelykin kesti kuukauden päivät.

Keskussairaalan maksettavaksi jäivät sen omat oikeudenkäyntikulut.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 118831

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>