Kennelala houkutteli tänäkin vuonna ylivoimaisesti eniten hakijoita Keski-Pohjanmaan ammattiopistoon. Tarjolla oli 18 aloituspaikkaa, joihin pyrki 71 ensisijaista hakijaa.
Muita suosittuja olivat logistiikan, hiusalan, autoalan ja turvallisuusalan ammatilliset perustutkinnot. Vähiten nuoria kiinnostivat puolestaan puu- ja vaatetusala. Esimerkiksi vaatetusalalle hakijoita oli vain neljä, kun aloituspaikkoja on tarjolla 18.
Keski-Pohjanmaan ammattiopiston yhteishaussa nuorten ammatilliseen peruskoulutukseen haki tänä vuonna 886 ensisijaista hakijaa. Yhteensä hakemuksia tuli 2 974. Parhaimpana vuotena hakijoita on ollut noin 3950. Hakijamäärän laskun taustalla on yhteishaun uudistuminen. Tänä vuonna hakuun osallistuivat ensi kertaa vain ammatillista tutkintoa vailla olevat hakijat.
– Nyt alkaa näkyä myös ikäluokkien pienentyminen, toteaa Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän koordinoiva opinto-ohjaaja ja Keski-Pohjanmaan ammattiopiston opinto-ohjaaja Jouni Mantila.
Keski-Pohjanmaan ammattiopiston erillishaku alkaa 28.4.