Teemu Peltola nauraa, että kanssakilpailijoita musta savu voi häiritäkin, mutta varikolla miehen auto kerää kyllä ihmettelijöitä.
Ennen kaikkea erikoinen auto, mutta myös vauhdin hurma ja kumin käry, jännitys ja haasteet ovat vieneet miehen radalle.
- Kunhan pääsee suttaileen ja sladdaileen ja on kivaa!
Aina eivät tilanteet silti ole mukavia. Pahimmat paikat Peltolalla ovat vuoden 2009 finaalista. Vänkärin kylkeen tunki betoniporsas ja auto lyheni 12 senttiä. Mies selvisi säikähdyksellä ja parin päivän niskakivulla. Kolarin jälkeen kuskin turvaa parannettiin sääntöjä tiukentamalla. Peltola itse nappasi sarjamestaruuden heti tuolla alokaskaudellaan.
Lähelle, mutta osumatta
Drifting-auton moottorissa on oltava voimaa ja auton tasauspyörästö on lukittu niin että auto pyrkii sivuluisuun helpommin. Alusta ja säädöt takaavat sitten auton kilpailukyvyn. Katulaillisia ajopelit eivät kuitenkaan pro-tasolla ole, sanoo Peltola.
Drifting-kisa järjestetään yleensä moottoriradalla, jossa tuomarit määrittelevät mutkayhdistelmän. Tuomarit määräävät myös, kuinka lähelle niin sanottuja clipping pointteja pitää ajaa. Kuljettajan on ajettava mahdollisimman lähelle osumatta pointteihin. Rengas ei myöskään saa joutua radan ulkopuolelle. Ajolinjatuomari arvioi suorituksen linjan perusteella, kulmatuomari taas katsoo luistokulman.
16 parasta ajavat lopulta pariajona peräkkäin tavoitteenaan seurata toisen ajolinjoja niin lähellä kuin mahdollista. Peltikin kisassa joskus kolisee, sillä enimmillään kiihdytyksisä vedetään 100-150 kilometrin vauhtia. Käsijarrulla tai vastaheitolla auto heitetään poikittain tai sivuluisuun.