Matkakeskus yhdistää linja-autoaseman ja juna-aseman palvelut toisiinsa. Vanha asemarakennus jää paikoilleen, mutta sen jatkokäyttöä ei ole vielä pohdittu.
Kaupungininsinööri Heikki Penttilä arvioi, että suojeltu rakennus voi jatkossa toimia odotustilana tai lipunmyyntipisteenä.
Aikaisemmissa kaavailuissa esiteltiin sellaistakin vaihtoehtoa, että Rautatieaseman editse kulkeva Rautatienkatu linjattaisiin uudelleen. Nyt katu säilyy nykyisellään.
– Rautatienkatu pysyy nykymuodossaan, myös kaistamäärä säilyy. Kadun pitäisi kestää lisääntyvä linja-autoliikenne. Sehän siirtyy nykyisestä Rautatienkadun toiselle puolen. Kustaa Aadolfinkadun päähän tulee uusi liittymä. Ulostuloliittymä linjataan lähempää nykyistä asemarakennusta, kertoo kaupungininsinööri Heikki Penttilä.
Tällä hetkellä junaradan tuntumassa on lukuisia parkkipaikkoja siinä, mihin uusi keskus rakennetaan. Jatkossa nämä paikoitustilat vähenevät jonkin verran ja tilalle tulee muun muassa kuusi linja-autolaituria.
Lisää parkkitilaa rakennetaan sen sijaan asemarakennuksen pohjoispuolelle. Paikkoja tulee reilut sata.
Kokkola liikennekeskus
Kaupungininsinööri visioi, että uusi matkakeskus korostaa Kokkolan asemaa maakunnallisena liikennekeskuksena.
– Matkakeskus sijoittaa bussi- ja junaliikenteen lähemmäksi toisiaan. Ja junaliikenteen merkitys jatkossa korostuu, kun junien nopeus nousee. Kokkola on keskuspaikka, johon maakunnasta tullaan autolla ja siirrytään sitten junaan. Tarvitaan pysäköintiä ja joustavat yhteydet. Siihen liittyy linja-autoliikenne, joka tuo maakunnasta matkustajia myös junaan ja toisinpäin.
Uusi matkakeskus rakennetaan erilleen vanhasta asemarakennuksesta. Uuden keskuksen arkkitehtonista ilmettä ei ole vielä erityisemmin visioitu. Kaupungininsinööri Penttilä arvelee, että se väistämättä on nykytyylinen rakennus esimerkiksi Seinäjoen tyyliin. Rakennuksen ilme peilaa torikorttelia ja sen tyyliä, arvioi Penttilä.
Rautatienkadun toiselle puolelle, torikortteliin, sijoittuu liikerakennuksia ja asuinhuoneistoja. Sinne tulee myös runsaasti pysäköintitilaa maan alle sekä päälle.
Ramboll-yhtymä laatii matkakeskuksen suunnitelmat kesän alkuun mennessä. Kaavoitus voisi käynnistyä syksyllä. Kaavoitustyö vaatii perusteellista pohjustamista, sillä VR-yhtymä omistaa matkakeskukselle kaavaillun tontin maapohjan.