Suomen Urheiluliitossa kestävyysjuoksun lajivalmentajana toimivalla Tom Andtbacka on pitkä kokemus urheilijoiden valmentamisesta. Hänet tunnetaan muun muassa pyöräilijä Pia Sundstedtin kanssa tekemästään yhteistyöstä. Hän muistuttaa kuntoilijoita nesteytyksen tärkeydestä:
- Siitä pitää huolehtia jatkuvasti pitkin päivää. Muuten saattaa käydä niin, että harjoittelu ei tuota kehitystä vaan se syö ihmistä. Seuraukset voivat olla rankkojakin.
Nesteen lisäksi on myös muistettava ruokailla. Syömisestä saa tarvittavia ravintoaineita, suoloja ja glukoosia, vaikka söisikin kuumina päivinä vähän tavallista kevyemmin. Myös oikeanlaiseen pukeutumiseen ja auringolta suojautumiseen kannattaa kiinnittää huomiota.
- Monesti näkee kuntoilijoita, jotka lähtevät pelkissä shortseissa harjoittelemaan ja juoksemaan, kun on aurinkoista ja kuumaa. Huippu-urheilijan tunnistaa kuitenkin siitä, että hän suojaa ensinnäkin päänsä. Lisäksi ylävartalo ei ole paljas vaan siinä on kenties puolihihallinen urheilupaita, koska kun keho lämpenee, se lämpenee ensin sisältä. Jos se lämpenee samaan aikaan todella paljon myös ulkoapäin, on nestehukka entistäkin suurempi. Lisäksi paljaat kohdat kannattaa suojata mielellään korkealla suojakertoimella, muistuttaa Andtbacka.
Harjoitusohjelmaa kannattaa muokata
Erityisen kuumina päivinä kannattaa kuntoilijan pohtia, onko järkevää pitää tiukasti kiinni laatimastaan harjoitteluohjelmasta. Pitkän lenkin voi Tom Andtbackan mukaan lyhentää tai ainakin pohtia, mihin aikaan päivästä lenkille lähtee.
- Jos esimerkiksi lomalla on tottunut lenkkeilemään keskellä päivää niin helteellä rukkaisin aikataulua toisenlaiseksi. Juosta voisi vaikkapa aamusta tai myöhemmin illalla, kun sää on edes vähän viileämpi. Jos tämä ei onnistu, sitten lenkkiä kannattaa lyhentää.
Jos kuntoilijalla on jokin krooninen perussairaus, suosittelee Andtbacka olemaan erityisen varovainen kovissa lämpötiloissa tapahtuvan harjoittelun suhteen.
- Varsinkin jos ei ole paljon omia kokemuksia kuntoilusta kuumalla, kannattaa olla yhteydessä lääkäriin. Kovat lämpötilat rasittavat elimistöä erittäin paljon.
Omaa kehoa kannattaa kuunnella
Harjoittelun aikana tulevien tuntemusten kanssa on syytä olla tarkkana. Jos olo tuntuu huonolta, on parempi keskeyttää harjoittelu ja hakeutua auringolta suojaan kuin leikkiä sisukkaasti urheilusankaria. Myös juoksun aikana nautitaan nestettä, jonka olisi hyvä olla huoneenlämpöistä. Myös liikuntasuorituksen jälkeisestä kehonhuollosta kannattaa pitää kiinni. Välittömästi lenkin jälkeen on hyvä juoda riittävästi.