Psykoterapeutti, työyhteisökouluttaja ja työnohjaaja Paula Pouttu sanoo, että murheet kuuluvat jokaisen arkeen. Niitä on kaikilla, mutta toiset ovat herkempiä tarkertumaan murheeseen:
– Jokaiseen se jollain tasolla kolahtaa, joihinkin se jää päälle, toiset päästävät irti ja näkevät myös hyviä puolia.
Ihmiset murehtivat sitä, mikä koskettaa henkilökohtaisesti eniten. Kärkisijoilla ovat läheisten ja omat asiat, terveys, työ, hyvinvointi, lasten pärjääminen, työssä selviäminen. Aihesammio on kuitenkin loputon:
– Me löydämme kaikista asioista vatvomista: olenko täydellinen, toiminko oikein, olenko tarpeeksi hyvännäköinen – meillähän löytyy ääretön määrä asioita, joita päässä pohdimme.
Myös maailman tapahtumat vaikuttavat meihin koko ajan, kun globaalit asiat tulevat lähelle. Osin se on hyväkin, ymmärrystä lisätessään.
– Mutta ei kannata murehtia sellaista, mille ei voi mitään.
Vähättelykään ei ole hyvästä. Esimerkiksi jatkuvasti mahdollista sairastumistaan murehtiva pitää ottaa tosissaan. Mutta samalla voi kysyä, voiko asialle tehdä mitään – onko tämä esimerkiksi koettanut etsiä ratkaisuja. Muistuttaa, että asiat ovat ratkaistavissa, ettei murehtimiseen kannata jämähtää.
Murheet ja pelot voivat muuttua jopa ahdistukseksi, joka voi aiheuttaa kehossakin tuntemuksia. Oireet voivat olla sydämentykytystä, hikoilua, vaikeuksia hapensaannissa, punastelemista. Jotkut päätyvät hakemaan apua fyysisiin oireisiin esimerkiksi alkoholista.
Murehtiminen on saanut yliotteen, jos arki käy hankalaksi:
– Elämä rupeaa takkuilemaan: et nuku, et pääse ylös, keskittymiskyky horjuu. Pää jumittaa eli ratkaisukeinoja ei löydy.
Jos nuori ei tulekaan kotiin sovittuun aikaan, kannattaa muistaa, että mahdollisia selityksiä on monia. Nuori on ehkä jäänyt suusta kiinni kaverin kanssa, mennyt kauppaan, törmännyt ihanaan koiraan.. Aina on vaihtoehto – ei pidä aina hakea sitä pahinta.
Lääkkeitä voi tarvita, jos elämä rajoittuu ylenpalttisesti. Ne estävät oireiden ilmaantumista, mutta psykoterapeutti Paula Pouttu sanoo, että paljon voi tehdä itsekin:
– Ulkopuolinen apu voi auttaa avaamaan solmuja, mutta iso askel on jo kun tajuaa itse, että nyt pitää lopettaa. Pitää laittaa stoppi.
Pitää siis ymmärtää, että murehtiminen kuuluu elämään, kunhan sen osaa lopettaa ajoissa. Voi myös miettiä, mitä murehtii ja mikä murehtimisen laukaisee – ulkoistaminen voi helpottaa. Murheesta pääsemiseksi kannattaa opetella tietoista läsnäoloa, jota voi harjoitella kuuntelemalla omaa hengitystään. Jos ajatukset karkaavat murehtimisen puolelle, aloittaa uudestaan.
Eläkkeelle jäävä voi murehtia jo etukäteen, jääkö kaikesta sivuun ja miten aika kuluu ilman työtä. Elämässä kiinni oleva löytää kuitenkin tähänkin ratkaisun ja suuntaa sinne, missä on vaihtoehtoja. Ei pidä ikinä ajatella, että on turha. Eläkeiässä on paljon ihania mahdollisuuksia.
Pouttu myöntää yleensä sanottavan, että naiset murehtivat enemmän kuin miehet. Naiset ottavat kannettavakseen muidenkin murheita, mutta siirtävät samalla käyttäytymismallia eteenpäin lapsille.
– Mallejahan me myös lapsille tehdään, jos koko ajan murehditaan. Ei opetettaisi murehtimaan, vaan kannustamaan ja löytämään positiivisia asioita.
Poutun pääviesti onkin, että murehtimisesta voi päästä irti.
– Asenteella ja omilla ajatuksilla. Sillä, mihin kiinnitämme huomiota, on ratkaiseva merkitys omiin ajatuksiin. Ja sillä miten tulkitsemme ja muistamme. Asiat voi aina nähdä vähintään kahdella lailla, lohduttaa Pouttu.
Sisennetyt kohdat ovat Paula Poutun vastauksia kuviteltuihin esimerkkiaiheisiin, joista ihmiset saattavat murehtia.