1
Sarpaneva-padan väri oli virhe
Professori Timo Sarpaneva (1926–2006) oli suomalaisen muotoilun kultakauden tähtiä. Parhaiten hänet tunnetaan käyttöesineistä, joita löytyy runsaasti suomalaisista kodeista.
Sarpaneva-padasta on tullut himottu käyttöastia ja sitä pidetään mieluusti näytillä keittiössä. Raskaan valurautapadan synty juontaa Timo Sarpanevan lapsuuteen.
– Timon isoisä oli kyläseppä Pielavedellä ja kesäisin Timo oli siellä usein auttamassa, polkemassa palkeita. Timo kertoi, että raudan teko oli tuohon aikaan maagista, sillä sepät lausuivat loitsuja edesauttaakseen työkalujen tehokkuutta. Siitä syntyi kiinnostus raudan tekoon ja valimoihin, kertoo Marjatta Sarpaneva, joka työskenteli vuosikymmeniä miehensä rinnalla.
Sarpaneva-padan pinnan väri tilattiin Tanskasta ja sen tekeminen ei ollutkaan yksinkertaista.
– Kun Timo valitsi sopivan värin ja teki tilauksen Tanskaan, siellä huomattiin, että kysesssä oli virheellinen väri. Heillä ei ollut enää hajuakaan, miten väri oli saatu aikaiseksi. Kesti jonkin aikaa, ennen kuin he saivat tehtyä virheen uudelleen ja toimitettua Timolle oikean värin, muistelee Marjatta Sarpaneva.
2
Festivosta piti tulla suuri viinilasi
Yhä edelleen tuotannossa oleva kynttilänjalka löytyy monesta suomalaiskodista. Ajatus kynttilänjalasta syntyi mutkan kautta, sillä ensin siitä tehtiin viinilasi, johon mahtuu kunnon loraus viiniä, lähes puoli pulloa.
Marjatta Sarpaneva kertoo, että kaikki lähti liikkeelle joululounaasta, jota Timo Sarpanevalla oli tapana viettää ystäviensä kanssa. Kaveriporukalla oli nimikin: Veljeskunta.
– He olivat lounaalla Savoyssa ja Timon mielestä paikka oli jotenkin tylsä ja lasit olivat liian pieniä. Hän päätti, että seuraavaan jouluun mennessä Veljeskunnan lounaalla olisi värikkäämmät pöytäliinat ja reilummat viinilasit.
Viinilasia ryhdyttiin työstämään Iittalan tehtaalla ja siitä syntyi korkea lasi, jonka jalassa olivat samankaltaiset solmut kuin Festivossa. Iittalan hyttimestari Reijo Löflund ehdotti Sarpanevalle, että samaa muotoa voisi käyttää kynttilänjalkaankin. Timo innostui heti.
– Reijo sanoi kuitenkin, että tehdään vain 20 eikä yhtään enempää, kun sitä oli niin vaikea tehdä.
Loppu onkin historiaa. Festivoja on valmistettu 50 vuoden aikana noin 15 miljoonaa kappaletta.
3
Dali sotki Sarpanevan pytyt
Lähes sataosaista Suomi-astiastoa valmistettiin Saksassa Rosenthalin kuuluisassa posliinitehtaassa. Se on yhä tuotannossa ja on yksi tehtaan myydyimpiä astiastoja. Marjatta Sarpaneva kertoo, että Timo oli tavattoman ihastunut tehtaan valkoposliiniin, joka oli ohutta mutta kestävää.
– Tehtaan johtaja oli vaikuttava persoonallisuus ja hän ehdotti art on art -tekotapaa. Eli hän oli kutsunut merkittäviä taiteilijoita koristelemaan Timon astioita. Timo ei ollut tippaakaan mielissään ideasta, mutta johtaja totesi vain, että meillä on kuule sellainen sopimus, jonka mukaan me voidaan tehdä sun esineille mitä vaan.
Sarpaneva ei lämmennyt ajatuksesta, vaikka kutsutut taiteilijat olivat sitä luokkaa kuin Salvador Dali, Victor Vasarely ja Friedensreich Hundertwasser.
– Timo sanoi, että hän ei pidä siitä, että hänen pyttyjään sotketaan. Hän tykkää niistä vain valkoisina tai mustina.
Hän sai myös tekijäkappaleet ”sotketuista pytyistään” ja ne ovat nyt näytteillä Designmuseossa Helsingissä.
4
Tsaikan pidike syntyi vetoketjujätteestä
Tsaikka-laseja löytyy monista astiakaapeista. Niistä on tapana juoda jouluglögit ja muut kuumat juomat. Näidenkin lasien synnyssä oli sattumaa mukana.
– Timoon otti yhteyttä metallisia vetoketjuja tekevä henkilö. Hänen mielestään valmistuksesta jäävä ylijäämä metalli muodosti kauniin pitsinauhan ja ehdotti Timolle, jos hän haluaisi tehdä metallinauhasta vaikka joulukoristeita, kertoo Marjatta Sarpaneva.
Sarpaneva ei kuitenkaan ryhtynyt tekemään joulukoristeita, vaan kokeili jos nauhasta saisi lasinpidikkeen. Niin syntyi Tsaikka, joka on vieläkin tuotannossa.
– Nykyään ei enää tehdä metallivetoketjuja, vaan tehdään vain sitä nauhaa, josta saadaan Tsaikan-pidikkeitä.
5
Maailman kaunein esine
Orkidea-veistos syntyi kokeilujen kautta. Siinä käytettiin vanhaa tikkuilma-menetelmää, jolla lasiin saatiin pieniä ilmakuplia. Lasiveistos vietiin Milanon triennaaliin vuona 1954. Siellä kysyttiin Suomen- näyttelyn komissaarilta Olof Gummerukselta, että mikä tämä esine oikein on? Hän otti rintapielestään orkidean, pisti sen reikään ja sanoi, että se on yhden kukan vaasi.
– Sillä hetkellä Timo ajatteli, että nyt minusta tuli maailman huonoin maljakon tekijä. Eihän Orkideaa voinut pestä mitenkään. Timo oli kielitaidoton, joten hän ei voinut puolustautua ja sanoa, ettei se mikään maljakko ole vaan veistos.
Orkidea kuitenkin palkittiin Milanossa ja amerikkalainen House Beautiful -lehti valitsi sen maailman kauneimmaksi esineeksi.
Designmuseossa Helsingissä avautuu laaja näyttely Timo Sarpanevan tuotannosta.