Toimitusjohtaja Jaska Pensaari Kokkolan Matkailusta sanoo, että elokuun viimeistä viikonloppua suunniteltaessa on pyritty pitämään hyvänä suhde muualta tuodun ja oman tarjonnan välillä.
Molemmat illat huipentuvat tuontinimiin. Perjantaina nuoria houkutellaan Mikael Gabrielin ja Pariisin kevään voimin. Aikuisempaan makuun taas tarjoillaan lauantaina Paula Koivuniemen ja Poliisisoittokunnan yhteiskeikka.
Poliisit tuovat venetsialaisiin monenlaista sisältöä muutenkin: he esiintyvät palvelutaloissa, Snellman-salissa ja sunnuntain lastenpäivässä NalleKoplana. Myös perinteinen paikallinen polkupyörähuutokauppa poliisien vetämänä kuuluu viikonlopun ohjelmaan.
Akrobatiaa ja tulishowta
Viikonlopun aikana myös muun muassa kruunataan Miss Kokkola ja nähdään muotinäytöksiä. Akrobatiaakaan ei ole unohdettu:
– Tänä vuonna lavalla on neljä erilaista sirkusesitystä. Ei paljasteta niistä sen enempää, mutta niistä tulee todella näyttäviä myös, lupaa Pensaari.
Tulishowssa toteuttaja vaihtuu aiemmasta. Perjantai-iltana pääsee kaupungintalolle tanssimaan kolmatta kertaa. Paikallisista esillä ovat muun muassa Sami Heinonen YTS:n kanssa, konservatorion kokoonpano ja Torikööri.