Venäjän liigan TsSKA:ssa pelaava Roman Eremenko vierailee yleensä aina joulun aikaan entisessä kotikaupungissaan Pietarsaaressa. Viime viikolla hän oli mukana Jaron B-junioreiden harjoitusten loppupelissä.
– Yritän tulla aina joulun aikaan viikoksi Pietarsaareen. Kaiken kaikkiaan minulla on kuukauden joululoma.
Eremenko pelasi junioreiden kanssa Pietarsaaren Tellushallissa. Hän muistelee käyneensä siellä junnuna lähes päivittäin, koska harrasti ainoastaan jalkapalloa. Myös kaikki kaverit löytyivät kentältä – hän treenasi paljon yhdessä esimerkiksi Jonas Emetin kanssa.
– Tänne halliiin on aina yhtä mukava tulla. Tämä on minulle vähän niin kuin toinen koti.
Vierailullaan Pietarsaaressa Eremenko pääsi harjoittelemaan yhdessä pikkuveljensä Sergein kanssa. Onko hänestä tulossa kova vastus?
– Toivon ja uskon niin. Parin kolmen vuoden päästä hän voi jo tosissaan haastaa minut.
Eremenkolla oli Tellushallissa harjoitteleville junnuille selkeä ohje: Treenatkaa paljon, mutta muistakaa myös nauttia.