Kokkolassa on tarkoitus järjestää nuorten SM-hiihdot tulevana viikonloppuna Köykärinmäen maastohiihtokeskuksessa. Vaikka hiihtourat hohtivat vielä tänään valkoisena, ei tilanne näytä säätilanteen valossa kovin hyvältä.
– Emme ole luovuttaneet. Teemme töitä sen eteen, että hiihtämään päästään, sanoo kilpailun johtaja Heikki Haapala.
Käytännössä tilannetta yritetään parantaa esimerkiksi huomenna torstaina järjestettävillä talkoilla. Tarkoituksena on kolata lunta reunoilta ladulle.
Keski-Pohjanmaan maakuntaviesti pyritään hiihtämään loppiaisena. Kilpailupaikalla Kannuksen Kitinkankaalla on vielä tällä hetkellä hyvä lumitilanne, vaikka tiistai-iltana satoi vettä kaatamalla ja sää on nyt plussan puolella. Lunta on aurattu varastoon Hullunkankaan lentokentälle.
Pahin uhka olisivat uudet vesisateet, kertoo Eero Junkala järjestelytyöryhmästä.
– Viikonlopun aikana selviää, miten laduille käy. Sillä on hiihdolle iso ero, onko yksi aste pakkasta vai lämmintä.
Maakuntaviestiin on ilmoittautunut noin 50 joukkuetta, ja SM-hiihtoihin puolestaan vajaa 500 nuorta.