Kari Korhosen päihdekierre alkoi varhain. Muutto uuteen kotikaupunkiin 11-vuotiaana teki outoa murretta puhuneesta pojasta koulukiusatun Tilanteeseen hän haki helpotusta päihteistä.
- Aloitin alkoholilla, 16-vuotiaana tulivat kannabiskuviot ja siitä vuoden kuluttua käytin jo amfetamiinia. Pian huomasin, että tämä on minun juttuni, tähän minä panostan. Rupesin rahoittamaan huumeitteni käytön myynnillä, salakuljetuksella ja muilla rikoksilla.
Korhosen tie kulki etsintäkuulutuksesta, pidätyksestä ja vankilatuomiosta toiseen. Niin sanottua tavallista elämää ei ollut enää olemassa. Vaikka huumeet veivät fyysisen kunnon, pahin riippuvuus oli henkistä laatua. Lopulta hän ei tuntenut enää muita ihmisiä kuin rikollisia ja narkomaaneja.
- Jo 18-vuotiaana olin niin huonossa kunnossa, etten pystynyt piikittämään käsiini. Oli pakko etsiä verisuonia jalkapöydistä ja nilkoista. Lääketiede ei tunne piikkikammoa, mutta narkki tuntee. Suonet pakenevat ja aineesta ei saa sitä, mitä pitäisi saada.
24-vuotiaana mikään ei enää kolahtanut, ei edes heroiini. Vain pillerit toimivat ja niitäkin piti käyttää niin paljon, että hän saattoi olla tajuttomana vuorokaudenkin kerrallaan.
- Een odottanut elämältä enää mitään, en edes huomista päivää.
Kuolemankauppiaasta luennoitsijaksi
Kari Korhosen elämä muuttui 18 vuotta sitten. Hän pääsi huumeista eroon, eikä ole haksahtanut kertaakaan. Omien sanojensa mukaan edes kiusausta ei ole tullut.
- Tulin uskoon vankilassa joulukuun toisena päivänä vuonna 1993, kello 10.30. Itkin puoli tuntia kaverin sellissä ja sanoin sille, että mieletön juttu. Me olemme Talossa, mutta minä olen vapaa. Tiesin, että yksikään piikki ei tule minuun enää ikinä. 18 vuotta onkin ollut hihat kuivana.
2000-luvulla Kari Korhonen on kirjoittanut kirjoja ja kiertänyt luennoimassa kouluissa ja tapahtumissa ympäri Suomen. Hänen luentonsa saattavat olla joillekin shokeeraavia, koska hän kertoo kaunistelematta omaa ja kymmenien tavalla tai toisella huumeisiin kuolleiden ystäviensä tarinaa.
- Kerron nuorille melko raflaavasti, mitä huumeet tuovat tullessaan. Valistajan on turha mennä yläasteelle ja sanoa, että ”älkää pojat vain kokeilko kannabista, voi tulla pää kipeäksi”. Ei se heilauta nykynuoria millään tavalla. On kosketettava heidän mieltään ja sydäntään.
Nuorten vanhemmille Kari Korhonen haluaa painottaa rakkauden ja ”äidinvaiston” merkitystä.
- Mitä aiemmin pystyt puuttumaan tilanteeseen, sitä parempi. Voi olla, että tiukkuus menee överiksi, mutta etpähän joudu milloinkaan miettimään, että olisiko pitänyt tehdä enemmän.