Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 118857

Chydenian kolmosvaihe avaa ovensa

$
0
0

Tämän lisäksi keskukseen valmistuu ensi vuoden alkupuolella 38 vuokra-asuntoa. Kahteen kortteliin jakautuvassa Chydenian kauppakeskuksessa on kaikkiaan kymmeniä erikoisliikkeitä.

Kauppakeskushankkeen vetäjä Tony Storbacka myöntää, että talouden taantuma on lisännyt tilojen markkinoinnin vaikeuskerrointa.

- Liikkeiden yrittäjät kuitenkin katsovat tulevaisuuteen ja vuokrasopimuksia onkin tehty 5-10 vuodeksi eteenpäin.

Asuntojen osalta rakennuttaja päätyi jo varhaisessa vaiheessa vuokravaihtoehtoon.

Liiketarjonta laajenee

Kauppakeskuksen kasvaessa kasvaa myös erilaisten liikkeiden määrä. Storbacka kertoo, että kauppakeskukseen ei ole siirretty liikkeitä muualta Kokkolasta, vaan lähes kaikki avattavat liikkeet ovat kokonaan uusia alueella.

Uusina tulokkaina torstaina avataan esimerkiksi kosmetiikkaan ja kauneuteen keskittyvä Sokoksen Emotion liike, erityisesti nuorten tyttöjen suosiossa oleva edullisia koruja ja asusteita myyvä Glitter sekä täytettyjä patonkeja myyvä Subway.

Varsinaisten kauppojen lisäksi Chydeniassa avataan kuntokeskus ja keilarata Finnbody.

Erikoisliikkeitä on Kokkolassa jo odotettu

Glitter-liikkeen myyjä Katja Saviharju kertoo, että Glitterin tapaista edullista koru- ja asustekauppaa on jo Kokkolassa kaivattu ja Chydenia on paikkana hyvä.

- Monissa vaateliikkeissä on korutuotteita, mutta meiltä löytyy koko kavalkadi koruista, hiustuotteista asusteisiin.

Kauppakeskuksissa aukioloajat entiseen malliin

Saviharju ei ota vielä kantaa kaupan mahdolliseen aukioloaikojen vapautumisen vaikutuksiin Glitterin toiminnassa. Kauppa on ollut auki sunnuntaisinkin aina kun mahdollista ja Saviharju odottaa sunnuntaiaukiolojen jatkuvan.

- En epäile sen jatkuvuutta, asiakasvirtaa tuntuu sunnuntaisinkin riittävän.

Vaikka kaupan alan lakiuudistus salliikin kaupoille lähes vapaat kädet päättää omista aukioloistaan, kovin suurta pelivaraa uudistus ei kuitenkaan kauppakeskuksissa sijaitseville liikkeille tuo.

- Suurimmassa osassa vuokrasopimuksia on määritelty kauppojen noudattavan kauppakeskuksen aukioloaikoja, mutta varsinkin yksityisyrittäjät sitä ymmärrettävistä syistä soveltavat.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 118857