Kannuksen Metlan ja MTT:n yksiköt yhdistyivät osaksi valtakunnallista Luonnonvarakeskusta vuoden vaihteessa. Tällöin Metsäntutkimuslaitos, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus sekä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos yhdistyivät - lisäksi mukaan tuli tilastohenkilökuntaa Maa- ja metsätalousministeriöstä. Luke on nyt Suomen toiseksi suurin tutkimuslaitos VTT:n jälkeen.
– Henkilökunnalle yt-neuvottelujen alkamisesta kerrottiin tiistaina tilaisuudessa, joka oli kyllä erilainen henkilökuntainfo. Aikahan sen sitten näyttää, mitä se täällä merkitsee, sanoo Kannuksen toimipaikan yhteyshenkilö Esa Heino.
Heinon mukaan säästötavoite on suuri, mutta henkilökunta on jo vaihtanut lomarahoja vapaisiin. Henkilökuntainfossa puhuttiin myös varautumisesta kahden viikon lomautuksiin.
Kannuksen yksikkö selvisi lakkautusuhasta 2007, ja Luke tekee uusia toimipaikkapäätöksiä alkukesällä.
– Päätoimipaikat on jo päätetty, mutta sen lisäksi tulee myös muita toimipaikkoja. Luonnonvarakeskuksessa tehdään muista toimipaikoista päätöksiä touko-kesäkuussa.
– Kannuksen asemasta on vaikea sanoa vielä, mutta tiettyä optimismia on olemassa: ensinnäkin maakunnassa on biolaaksohanke jaKokkolassa on yliopistokeskus, ammattikorkeakoulu ja kemianteollisuutta. Kyllähän luulisi, että Luonnonvarakeskuksen toimipaikkoja Länsi-Suomeenkin jää, joten ei tässä kirvestä kaivoon ole heitetty! sanoo Esa Heino.
Neuvottelut voivat johtaa koko Luonnonvarakeskuksessa yli 200 henkilötyövuoden vähentämiseen ja lomautuksiin - neuvottelujen piirissä on yli 700 henkeä. Luken mukaan syynä yt-neuvotteluihin on tutkimuslaitosten ja -rahoituksen kokonaisuudistus, joka leikkaa Luken perusrahoitusta lähes 15 milj. euroa vuodesta 2014 vuoteen 2016.