Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 117432

Salamajärven polkuja tallataan aiempaa innokkaammin – luontotupayrittäjä rohkaisee kokemattomiakin patikoimaan

$
0
0

Salamajärven kansallispuistossa on oltu täydessä touhussa jo pitkään, vaikka virallisia kesäkauden avajaisia vietetäänkin vasta lauantaina 16. toukokuuta. Metsäpeuroistaan tunnetussa puistossa valmistaudutaan aiempaa vilkkaampaan kesään, muun muassa parempien palveluiden ja markkinoinnin ansiosta.

– Aiemmasta poiketen luontotupa ja kahvio ovat kesä-, heinä- ja elokuussa auki joka päivä. Palvelua on saatavilla myös aukioloaikojen ulkopuolella, esimerkiksi majoituksen suhteen. Myös markkinointia on pyritty parantamaan, ja pikkuhiljaa tieto on alkanut kulkea, kertoo Koirasalmen luontotuvan yrittäjä Maari Kirvesmäki.

Tarjolla apua ja opastusta

Kirvesmäellä on parin vuoden kokemus luontotuvan pyörittämisestä, ensin osuuskunnassa ja sitten yrittäjänä. Hän uskoo vuonna 1982 perustetulla kansallispuistolla olevan paljon hyödyntämätöntä potentiaalia.

– Tämä on ehkä elänyt aiemmin hieman hiljaiseloa. Tehokkaammalla tiedottamisella esimerkiksi luontotuvan kävijämäärä nousi viime kesänä 70 prosenttia edelliskesään verrattuna, Kirvesmäki kuvailee.

Yksi edellytys kävijämäärän nousulle on yrittäjän mukaan palveluiden helppo saatavuus.

– Kyllä täällä pitää olla paikalla ihminen, jolta saa tietoa ja apua. Monelle voi olla suuri kynnys lähteä kansallispuistoon yksikseen.

Tuntematon puisto

Keski-Pohjanmaan ja Keski-Suomen maakuntien rajalla sijaitseva Salamajärven kansallispuisto on reilun 60 neliökilometrin kokoinen ja sieltä löytyy noin 70 kilometriä merkittyjä reittejä. Maarit Kirvesmäki on huomannut, että puisto tunnetaan varsin huonosti.

– Aktiiviset luontoharrastajat kyllä tuntevat tämän, mutta suuri yleisö ei niinkään. Olimme hiljattain Jyväskylässä matkailutapahtumassa, ja siellä moni ei ollut koskaan kuullutkaan tästä.

Kirvesmäki uskoo kuuluisimpien kansallispuistojen jättävän muita varjoonsa.

– Metsähallituksen pienenevät resurssit uppoavat helposti Nuuksioon ja muihin tunnettuihin puistoihin. Salamajärvellä reitit ovat hyvässä kunnossa, mutta teiden kunnossapidosta olemme saaneet taistella.

Edullista matkailua

Luontotupayrittäjä uskoo luonnossa liikkumisen olevan kasvussa.

– Luonnossa liikkumisen terveysvaikutuksista on puhuttu niin paljon. Ja onhan se paljon edullisempaa kuin muu matkailu.

Kirvesmäki kannustaa myös kokemattomia eränkävijöitä uskaltautumaan kansallispuiston poluille.

– Reitit ovat helppoja ja selkeitä, ja niiden pituus vaihtelee kahdesta kilometristä 58 kilometriin. Jokainen pystyy patikoimaan pari kilometriä. Petojakaan ei tarvitse pelätä: olemme asuneet täällä vuoden, emmekä ole nähneet petoja.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 117432

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>