Ympäristöministeriön asetus rakennuksen energiatehokkuuden parantamisesta korjaus- ja muutostöissä tuli voimaan syyskuussa 2013. Uudet vaatimukset eivät koske suojeltuja rakennuksia, mutta koska Suomen vanhasta rakennuskannasta vain hyvin pieni osa on suojeltua, törmäävät useimmat vanhojen talojen korjaajat kiristyneisiin energiamääräyksin. Käytännössä se voi tarkoittaa esimerkiksi ikkunoiden vaihtamista ja voimakasta lisäeristämistä.
Tehdäänkö nykyisin paljon turhia energiaremontteja?
– Kyllä. Paine energiaremontteihin on todella kova. Monet kuvittelevat, varsinkin kun tulee omistajanvaihdoksia, että energiaremonttiin on pakko ryhtyä, sanoo rakennuskonservaattori Kati Lahtinen.
Lakia voi soveltaa
Laki ei kuitenkaan velvoita tekemään energiaremontteja. Energiatehokkuutta parantavia toimenpiteitä ei tarvitse toteuttaa, mikäli ne eivät ole teknisesti, toiminnallisesti tai taloudellisesti mahdollisia. Kuntien rakennuslupaviranomaiset ovat paljon vartijoina. Vajaan parin vuoden kokemus on osoittanut, että lain soveltaminen vaihtelee paikkakunnittain hyvin paljon.
– Painotus on kovasti laskelmissa ja luvuissa ja voimakkaassa lisäeristämisessä, sanoo Kati Lahtinen.
– Säädöksiä voidaan lukea kuin piru raamattua. Vaihtelua lain soveltamisessa on tosi paljon, toteaa omasta kokemuksestaan arkkitehti Pekka Saatsi.
Suunnittelijana Saatsi toivoo, että rakennustarkastajilta löytyisi rohkeutta ja uskallusta, joka perustuisi ymmärrykseen siitä, mikä on järkevää korjaamista silloin kun vanhaa korjataan.
Lupaviranomaisilla tiukka paikka
Pohjalainen Rakennusperintöyhdistys on herätellyt keskustelua siitä, minkälaisia joustomahdollisuuksia energiamääräyksissä on vanhojen talojen kohdalla. Taustalla on huoli siitä, että uudet määräykset uhkaavat rakennusperintöä. Asiaa pohdittiin myös seminaarissa, jonne oli kutsuttu mm kuntien rakennusviranomaisia.
Ilmajoen kunnan rakennustarkastajan Satu Kangas-Kuittisen mukaan hänen pöydälleen tulee vuosittain muutamia lupahakemuksia, jotka koskevat ennen vuotta 1920 rakennetuja taloja.
Kangas-Kuittisella on selvä näkemys siitä, miksi uusien energiamääräysten soveltaminen vaihtelee eri kunnissa.
– Kun liukuhihnalta tulee rakennuslupia sisään, niin siinä vaan pitää luoda se oma linja. Ei siinä välttämättä ehdi haastatella edes naapurikuntien kollegoita ja kysellä, miten muualla on menetelty.
Kangas-Kuittinen toteaa, että ympäristöministeriöstä on viime aikoina tullut uusia asetuksia ja lainmuutoksia sellaisella vauhdilla, että rakennusvalvontaviranomaiset ovat tiukilla.
– Päätöksiä pitää kuitenkin tehdä ja niitä kukin tekee sitten omista lähtökohdistaan.
Linjauksia kaivataan
Voimassa olevista säädöksistä poikkeaminen vaatii rakennusvalvontaviranomaiselta enemmän kuin niiden tarkka noudattaminen. Kangas-Kuititinen sanoo, että siinä siirrytään pois viranhaltijan "mukavuusalueelta".
– Ihanne olisi, että löytyisi valtakunnallisia linjauksia. Tietysti ympäristöministeriö, mutta myös esimerkiksi Museovirasto ja muut raeknnusperinnöstä huolehtivat tahot voisivat ohjeistuksellaan antaa työkaluja rakennustarkastajien arkeen.
Säädöksistä poikkeaminen on rakennusvalvontaviranomaiselle myös tietyllä tavalla riski. Riskin välttämiseksi olisi Satu Kangas-Kuittisen mielestä hyvä käytäntö kirjata rakennuslupapäätöksiin kaikki poikkeamat ja niiden perustelut. Tieto säilyisi silloin talon papereissa koko sen elinkaaren ajan ja olisi myös omistajanvaihdostilanteissa uusien omistajien saatavilla.
– Rakennusvalvontaviranomaisen kannalta ikävä asia on, jos rakennuksen uusi omistaja tuleekin syyttävä sormi pitkällä rakennusvalvontaan ja tivaa, miksi ei aikaan ole huomioitu voimassa olevia säädöksiä vaan on tingitty esimerkiksi lisäeristysmääräyksistä.
Lisäeristäminen voi olla kohtalokasta
Säädösten soveltaminen aiheuttaa päänvaivaa, koska korjausrakentamisessa samat energiatehokkuusvaatimukset koskevat esimerkiksi 1900-luvun alussa tai 2000-luvun alussa rakennettuja taloja. Kuitenkin näiden talojen rakennustekniikka on aivan erilainen.
Uusien energiamääräysten pilkuntarkka noudattaminen voi koitua vanhan rakennuksen ja jossain tilanteessa jopa sen asukkaiden kohtaloksi.
– Pahinta on, jos ei ymmäretä rakennuksen toimintaperiaatetta. Vanha rakennus toimii tyypillisesti hengitävien rakenteiden varassa. Voimakkaalla lisäeristämisellä aiheutetaan riskirakenne, joka siten ajan saatossa voi johtaa asumisterveydenkin vaarantumiseen, toteaa Kati Lahtinen.
Perinnerakentajat toivovat, että painopistettä energiatehokkuudesta siirrettäisiin ekotehokkuuteen. Se toisi vanhojen talojen remontit uuteen valoon.
– Uskaltaisin väittää, että vanhassa rakennuksessa energiartemonttiin varta vasten ryhtyminen on aika usein turhaa, koska hyvin pienillä toimenpiteillä ja asumistottumuksia muuttamalla saadaan yhtä hyviä tuloksia, toteaa Lahtinen.
Esimerkiksi sisälämpötilan yhden asteen pudotus tuottaa jo viiden prosentin säästön lämmityskuluihin. Jos lämpötilaa lasketaan kaksi astetta, tietää se vuositasolla yhtä suurta säästöä kuin ikkunoiden vaihtaminen.