Rautatientorin ja linja-autoaseman alueen uudistusta on suunniteltu ja valmisteltu pitkään, ja nyt alkaa olla konkreettisten toimien vuoro.
– Syyskuun alussa kiinnostuneita pyydetään ilmoittautumaan lopulliseen toteutus- ja suunnittelukilpailuun. Toteutusohjelmasta täytyy käydä ilmi rakentamisen aikataulu sekä kaupunkikuva- ja arkkitehtuurisuunnitelma. Nämä sitten ratkaisevat, kertoo projektipäällikkö Veli-Pekka Koivu.
Esikuva Kreikassa
Suurhankkeen myötä alueelle on tulossa liikekeskus, viidestä kuuteen kerrostaloa, 600 autopaikan pysäköintilaitos, tori sekä mahdollisesti hotelli ja tapahtumakeskus.
– Tavoitteena on sellainen kreikkalaisen kaupungin ydin, Koivu kuvailee.
Rakentajan valinnan jälkeen ensi vuonna on edessä asemakaavoitus. Varsinaiset rakennustyöt puolestaan voitaisiin aloittaa vuonna 2017.
– Alueellehan voi sijoittua jopa 30 000 kerrosalaneliömetriä ja hankkeen arvo on yli sata miljoonaa euroa, eli hankkeen toteutusaika lienee viidestä kymmeneen vuotta.
Hitaasti hyvä tulee
Koivun mukaan suuri hanke vaatii myös pitkän valmisteluajan.
– Täytyy löytää loppuvuokralainen ja -käyttäjä, joka maksaa kaiken sen, mitä sinne toteutetaan. Muut ydinkeskustan korttelit Halpa-Hallista Chydeniaan ja kirjastoon on tehty samalla tavalla: ne ovat olleet pitkäkestoisen suunnittelun ja pohdinnan tuloksia, ennen kuin ne viimein ovat toteutuneet ja valmistuneet. Myös päätöksentekoprosessi on varsin pitkä, yleiskaavoituksesta asemakaavoituksen kautta toteuttamissopimuksiin.
Valmistuessaan hanke siirtää keskustan painopistettä korttelin verran ja toivon mukaan tuo sinne lisää eloa.
– Hankkeen päätavoite on elävöittää keskustaa ja parantaa sen kilpailukykyä suhteessa isoihin marketteihin.