Vanhusten ravitsemuspuutteista noussut häly sai geriatrian ylilääkärin viime keväänä ehdottamaan kasvimaiden perustamista laitosten pihoihin. Parista palvelukeskuksesta löytyvät viljelylaatikot ovat päässeet tai pääsemässä käyttöön.
Tervakartanossa kukkia ja yrttejä istutettiin jo viime vuonna, Honkaharjun toimintakeskuksessa tositoimiin on ruvettu tänä keväänä. Laatikkoon on istutettu ruohosipulia, tilliä, retiisiä, salaattia, porkkanaa ja reunoille kehäkukkaa.
– Onhan se iso laatikko, mutta on täällä paljon väkeäkin syömässä! nauraa virikeohjaaja Janette Kotanen.
Työ on myös tehty isolla porukalla:
– Kaikki ovat olleet mukana, jotka ovat olleet silloin ulkona, kertoo Kotanen.
Osa on ollut mukana hengessä ja neuvomassa. Laatikot on toki rakennettu niin, että istuttaminen ja hoitaminen onnistuu pyörätuolistakin.
Aunen herkku on porkkana, Toinin tilli
Aune Kallioinen, 84, ja Toini Parhiala, 92, ovat olleet nuorempana kovia touhuamaan kasvimaalla. Tässä urakassa Aune kuvaa itseään päällekatsojaksi. Erityisesti hänen mieleensä ovat kehäkukat:
– Kehäkukka on oikein minun kukkani. Sitä minulla oli kotonakin, ja kaikenlaista kukkaa. Ja kasvimaa oli. Olen aina ollut multapeukalo.
Aunen herkku on porkkana, Toini taas pitää tillistä.
– Mutta eikö ole niin, että meille riittää, kun nähdään, miten ne kasvavat! kiteyttää Toini.
Toinin tyttärestä tuli biologi, mistä äiti kiittää osaltaan kasvimaan perkaamisurakkaa. Myös Aunelle perkaaminen on tuttua:
– Kävi ihan hyvin laatuun, oli pakko perkata kun ei ollut muita, muistelee Aune.
Viljelylaatikot ovatkin myös yhteinen harrastus, joka vie menneisiin aikoihin:
– Muistot heräävät, siinä mennään nuoruuteen ja lapsuuteen ja ihan kotipihoille asti, hymyilee virikeohjaaja Satu Wikman.