Pyhäjärvellä vuosia jatkunut kaupunginjohtajakiista on saanut jälleen uuden käänteen, kun kaupunki on kysynyt Rinnevaaran paluuaikataulusta.
Kaupunginhallitus on tehnyt Rinnevaaralle kirjallisen kysymyksen siitä, milloin hän olisi valmis palaamaan kaupunginjohtajan virkaan. Kysymys lähetetään Rinnevaaralle tiistaina.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Asko Kauranen sanoo, että korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) uusimman päätöksen myötä Rinnevaaran paluusta ei ole epäselvyyttä. KHO:n mukaan Rinnevaara on edelleen lain mukaan Pyhäjärven kaupunginjohtaja.
– Meillä on semmoinen näkemys, että tämä on ihan normaali työhön paluu. Keskustelemme nyt ainoastaan käytännön järjestelyistä ja siitä, milloin hän on valmis palaamaan tänne, Kauranen kertoo.
Rinnevaara on tehnyt viime viikolla aloitteen työhönsä palaamisesta.
Pikainen paluu mahdollinen
Rinnevaaran johtajuudesta on kiistelty Pyhäjärvellä jo vuosia eri oikeusasteissa.
Asko Kauranen sanoo, että kaupungilla on valmius ottaa Rinnevaara takaisin töihin tarvittaessa pikaisestikin.
– Nyt odotamme Rinnevaaran vastausta senkin takia, että osaamme täällä päässä järjestellä asioita. Meilllä on valmiudet ottaa hänet pikaisestikin takaisin, Kauranen toteaa.
Pyhäjärven vt. kaupunginjohtajana on toiminut Veikko Tikkanen.