Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 118857

Ensi- ja turvakotien kynnys madaltuu – muutos heinäkuun alussa

$
0
0

Laki valtion varoista maksettavasta korvauksesta turvakotipalveluiden tuottajalle astui voimaan tammikuussa. Heinäkuun alusta lähtien muutos näkyy toiminnassa.

Kokkolan Ensi- ja turvakotiyhdistyksen toiminnanjohtaja Marita Loukiainen on tyytyväinen muutoksen. Hän arvioi, että se helpottaa myös asiakasta.

– Toivottavasti sana leviää, että maksusitoumusta ei enää tarvita. Väkivaltaa kokevalle voi sanoa, että mene tai soita turvakodille. Ei tarvitse miettiä, ottaako yhteyttä neuvolaan, lastensuojeluun tai sosiaalityöntekijään tai maksaako kunta. Ammattihenkilökunta turvakodilla arvioi avun tarpeen. Jos sitä on, paikka löytyy aina.

Tähän mennessä kustannukset on maksanut asiakkaan kotikunta. Turvakodin henkilökunta on asiakkaan saapuessa ottanut yhteyttä hänen kotikuntaansa ja selvittänyt maksuhalun. Joissain kunnissa käytäntönä on voinut olla, että asiakas joutuu maksamaan omavastuuosuuden.

Ensi- ja turvakotien liiton mukaan maksusitoumuksen saaminen ja pituus on usein ollut enemmän kiinni kunnan taloudellisesta harkinnasta kuin asiakkaan tarpeesta. Nyt turvakodin tarpeen ja kriisiajan pituuden määrittelee turvakodin sosiaalityöntekijä yhdessä apua hakevan kanssa.

Voi tulla ruuhkaa

Kokkolan turvakoti Ainassa on neljä valtion rahoittamaa akuuttihädän perhepaikkaa. Paikkamäärä on tähän asti riittänyt.

– Näiden 16 toimintavuoden aikana vain harvoin olemme joutuneet kyselemään verkoston muista kodeista paikkaa. Nyt kun maksukäytäntö muuttuu, on oletettavaa, että asiakkaita ja kysyntää tulee ehkä enemmän, ennakoi Marita Loukiainen.

Hädässä oleva voi hakeutua eri puolille Suomea oleviin turvakoteihin. Hän voi itse arvioida, missä päin maata hänen on järkevintä olla.

Valtio rahoittaa kaikkiaan 25 turvakodin tarjoamaa apua kriisin alkuvaiheen selvittelyyn. Marita Loukiainen toteaa, että kun äkillinen väkivalta on helpottanut, asiakkaalle pitäisi tarjota pitkäkestoista ja kuntouttavaa tukea, esimerkiksi keskusteluapua. Sosiaalihuoltolaissa on määritelty, että kuntien on ostettava tai järjestettävä tätä avopalveluna tarjottavaa apua.

Turvakotien saama rahoitus riippuu jatkossa valtion budjettivarojen riittävyydestä. Marita Loukiainen pelkää, että rahoista joudutaan vielä tappelemaan.

– Nyt rahoitusta haettiin runsaat 11 miljoonaa euroa, mutta summa riitti juuri ja juuri nykyisille turvakodeille. Suurten kaupunkien turvakotipaikat ovat aivan täynnä eli lisää rahaa tarvittaisiin. Sitä vaativat jatkossa myös EU-suositukset.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 118857

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>