Suviseurat järjestetään Söderfjärdenin peltoaukealla kesäkuun viimeisellä viikolla. Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen jokavuotinen kesäjuhla on Pohjoismaiden suurin hengellinen tapahtuma. Vaasaan odotetaan noin 75 000 seuravierasta.
Järjestelyosaston puheenjohtaja Mikko Uljas kertoo, että suviseurakaupungin rakentaminen on nyt päässyt täyteen vauhtiin, kun ensimmäiset suurtalkoot järjestettiin vappuna.
– Joka päivä tästä eteenpäin on pienempiä talkoita ja joka viikonloppu järjestetään suurtalkoot. Ensimmäisissä suurtalkoissa oli paikalla yli 200 miestä, toteaa Uljas.
Talkooporukkaa tulee Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan alueelta. Etelä-Pohjanmaalta Ähtärin-Alavuden ja Alajärven suunnista on talkoolaisille järjestetty linja-autokuljetus.
Tarjolla ruokaa ja luonnon ihmeitä
– Kaikki ovat tervetulleita suviseuratalkoisiin, myös he, jotka eivät kuulu vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen. Kaikille riittää työtä, sanoo Mikko Uljas ja lupaa, että myös ruokaa ja kahvia on tarjolla talkooväelle. Kauempaa tuleville järjestetään myös majoitus.
Vielä tässä vaiheessa kevättä talkooväki pääsee työn ohessa tähystämään kurkien muuttoa. Söderfjärden tunnetaan kurkien kevät- ja syysmuuton aikaisena levähdysalueena.
– Vappuna kurkia oli jonkin verran, joskin ne olivat aika etäällä juhla-alueesta. Huuto kuitenkin kuului, kertoo Mikko Uljas.
Juhla-alueella tehdään maanrakennustöitä ja joidenkin teiden kantavuutta joudutaan parantamaan ja liittymiä leventämään. Varsinainen rakennusten eli telttojen pystyttäminen on vasta alkamassa.
2300 hehtaarin peltoaukeasta on Suviseurojen käyttöön varattu vajaat 200 hehtaaria. Rakentamista riittää.