Palloliiton kurinpitovaliokunta on antanut Jaron valmentajalle Aleksei Eremenkolle varoituksen epäurheilijamaisesta käytöksestä. Eremenko oli syyttänyt toukokuussa KTP-ottelun erotuomaria rasismista Österbotten Tidning -lehdessä.
Eremenko oli Palloliitolle antamassaan vastineessa kertonut, että hän halusi nostaa esille ulkomaalaistaustaisten pelaajien tasapuolisen kohtelun verrattuna suomalaisiin.
Eremenko kieltää vastineessa syyttäneensä erotuomaria rasistiksi.
Kurinpitovaliokunta katsoi Eremenkon syyllistyneen epäurheilijamaiseen käytökseen. Valiokunta piti kokonaisuus huomioon ottaen varoitusta riittävänä.
– Eremenkon tarkoitus on ollut hyvä, sillä hän on halunnut herättää keskustelua, mutta hän on valinnut sanansa huonosti ja mennyt sopivaisuuden rajan yli. Eremenkolla ei ole aiempia kurinpitorangaistuksia, päätöksen perusteluissa todetaan.
Kurinpitovaliokunta antoi myös samassa kokouksessa IFK Mariehaminille 500 euron sakon. IFK Mariehamin pelaaja Aleksei Kangaskolkka oli solvannut KuPS-ottelun avustavaa erotuomaria pelin jälkeen. Kangaskolkka ei ollut ottelussa kokoonpanossa, sillä hän oli loukkaantuneena. Kurinpitovaliokunta katsoi kuitenkin, että sääntöjen mukaan seura on vastuussa pelaajiensa käytöksestä ottelutapahtumissa.
Myös Kakkosen ottelusta TP-47 – OPS jaettiin rangaistuksia. OPS:n joukkueenjohtaja Miika Juntunen sai epäurheilijamaisesta käytöksestä ja erotuomarin koskemattomuuden rikkomisesta kolmen ottelun peli- ja toimitsijakiellon. TP-47 sai taas 200 euroa sakkoa turvallisuusmääräysten rikkomisesta. TP-47 ei pystynyt Kurinpitovaliokunnan mukaan turvaamaan välittömästi erotuomariston koskemattomuutta.