Helsingin poliisi epäilee, että epäiltyyn törkeään ihmiskauppajuttuun liittyy nyt myös pahoinpitelyä ja seksuaalista hyväksikäyttöä. Helsingin Sanomien mukaan kyseessä rikoskokonaisuus, jossa on epäiltynä kulttuurineuvos Veijo Baltzar.
Poliisi tiedotti tänään, että tutkinta on edennyt, mutta sillä on jutussa vielä lukuisia kuultavia. Tutkinnassa on myös runsaasti selvitettäviä asioita.
– Esitutkinta on edelleen alkuvaiheessa, joten en voi valitettavasti vieläkään kertoa asiasta tarkemmin vaarantamatta samalla asian selvittämistä. Tutkinnasta tiedotetaan lisää heti kun se on mahdollista, sanoo Helsingin poliisin rikoskomisario Saara Asmundela tiedotteessa.
Ihmiskaupparikosten epäillään tapahtuneen tammikuun 2016 ja tämän vuoden syyskuun välisenä aikana. Epäillyiksi tekopaikoiksi on ilmoitettu Helsinki ja Tammisaari.
Helsingin käräjäoikeus vangitsi Baltzarin marraskuun lopussa todennäköisin syin törkeästä ihmiskaupasta epäiltynä. Baltzarin lisäksi oikeus on vanginnut myös 36-vuotiaan naisen. Hänet vangittiin niin ikään epäiltynä törkeästä ihmiskaupasta.
Baltzar on kiistänyt kaikki rikosepäilyt.
Poliisi ei kerro, keitä uudet epäilyt pahoinpitelystä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä koskevat.
77-vuotias Baltzar on tunnettu kirjailija ja kulttuurivaikuttaja. Hänen tuotantoonsa kuuluu lukuisia romaaneja, näytelmiä ja runoteoksia sekä kuvataidetta.
Lue myös:
HS: Nuoret naiset kertovat Veijo Baltzarin manipuloinnista ja lähentelystä
Kulttuurivaikuttaja Veijo Baltzar vangittu epäiltynä törkeästä ihmiskaupasta