Lohtajan Ohtakarilla vietetään sunnuntaina 19. heinäkuuta perinteisiä kalajuhlia. Myytäväksi aiotaan hankkia 700 kiloa siikaa, josta osa oli viikolla vielä saamatta.
– Kyllä se saadaan täyteen, lupaa Lohtajan Kalastajainseuran puheenjohtaja Sakari Lätti.
Sää on tänä kesänä vaikuttanut siianpyyntiin, mutta ei kylmyyden vaan tuulisuuden takia. Lätin mukaan kylmä vesi on itse asiassa jopa siialle eduksi.
– Tuuli vaikeuttaa esimerkiksi rysän laskua ja riittävän kova tuuli verkkopyyntiäkin. Myös kokeminen vaikeutuu, minä kun kalastan yksin niin en tahdo saada niitä yksin koettua. Olemme sitten koettaneet porukalla pienemmällä veneellä.
Kalastaja Markku Orjala on huomannut saman.
– Tuuli on haitannut ja välillä vuorokausisaaliit ovat jääneet pieniksi. Toisaalta, välillä kalaa on tullut jopa poikkeuksellisen runsaasti. Siika on oikukas kala.
Kalamiesten mukaan näihin aikoihin kesästä siika tyypillisesti häviää ja saalis runsastuu jälleen syksymmällä.
Ohtakarin kalajuhlilla tarjolla on siian ohella ohjelmaa ja viihdykettä, esimerkiksi musiikkia ja kilpailuja. Kalajuhlia on vietetty 30-luvulta lähtien.