Psykologi Anna Tienhaara Työterveyslaitokselta sanoo, että lomaltapaluukin on muutos ja suuret muutostilanteet aiheuttavat ihmisissä voimakkaitakin reaktioita, osassa ahdistustakin. Siihenkin on annettava lupa:
– Ei ainakaan pidä ahdistua ahdistuksesta, vaan olla ymmärtäväinen. Se on luonnollinen reaktio muutokseen.
Toki osa lomalaisista odottaa töihinpaluuta innolla; reaktiot ovat yksilöllisiä.
– Onhan se iso muutos kokemuksesta riippumatta, ja käynnistymisvaikeuksia varmasti on jokaisella tietyllä tavalla.
Unta, ulkoilua ja mielijumppaa
Lomalta kannattaa palata asteittain eikä vaatia itseltään heti sataprosenttista suoritusta. Silloin tarvitaan kykyä priorisoida.
– Ei tarvitse kiirehtiä ja ahnehtia liikaa ensimmäisinä päivinä, vaan antaa itselleen aikaa tottua työrutiiniin.
Varsinkin loma-aikaa paljon aikaisemmat aamuherätykset voivat vaatia totutteluaikaa. Unesta kannattaakin huolehtia.
Myös ulkoilmasta nauttimiseen kannattaa pyrkiä myös työaikana, jos se on mahdollista:
– Voi käydä vaikka lounastunnilla syömässä ulkona. Ja palavereja voi pitää kävellen ulkona sen sijaan, että istutaan sisällä.
Anna Tienhaara kehottaa myös miettimään tietoisesti, mitä kaikkea hyvää työssä onkaan.
– Mistä tykkää, miten on onnistunut aiemmin tai mitä kivaa työssä on tapahtunut.
Siitä saa vastapainoa mahdolliselle harmitukselle.
Arkirytmiin ja arkeen kiinni pääsemisessä voi vierähtää muutama päivä. Mutta jos vielä viikon jälkeenkin mielessä velloo ikäviä tunteita työstä, voi olla hyvä pohtia, mistä se johtuu. Kuormittaako työn määrä, tehtävien luonne, ilmapiiri tai jokin muu asia?
Vapaa ei lopu arjen alkuun
Lomalta voi palata myös väsyneempänä kuin sinne lähti. Myös ihmissuhteet kipinöivät joskus lomalla. Siksikin arjen hyvien puolien aktiivinen mieleen muistuttaminen kannattaa: tietyt asiat voivat sujua jouhevammin arjessa kuin lomalla.
Toisaalta arki on hyväksi eikä vapaa lopu lomaltapaluuseen, muistuttaa Tienhaara.
– Muulloinkin voi tehdä asioita, ei vain lomalla!