Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 118946

Kotipalveluun avunhakuryntäys Kokkolassa – perheet hoksanneet lakiuudistuksen hyvin

$
0
0

Alkuvuoden suurta ruuhkaa jouduttiin kotipalvelussa paikkaamaan sijaisilla. Nyt Kokkola on lisännyt työvoimaa lain edellyttämällä tavalla: kodinhoitajia on kotipalvelussa kolme enemmän kuin viime vuonna eli yhteensä yhdeksän työntekijää.

Suurin avuntarve on selvästi yksinhuoltajilla ja perheissä, joissa vanhemmilla on mielenterveysongelmia tai uupumusta. Myös monikkoperheet ja suurperheet tarvitsevat usein apua.

Uudistuksen myötä maksullista apua pystytään tarjoamaan nopeasti, huokaisee Kokkolan lapsiperheiden kotipalvelun palveluesimies Anita Pöyhönen.

– Apua saa hätätapauksessa vaikka saman päivän aikana, jos kriisi iskee. Aiemmin on jouduttu tarjoamaan osalle perheistä ei-oota, kertoo Pöyhönen.

Ei enää tulipalojen sammuttelua

Työntekijöitäkin huojentaa se, että perheitä pystytään auttamaan nyt pidempään.

– Tähän asti työ on ollut tulipalojen sammuttelua, mutta nyt on rahkeita panostaa pidempiaikaiseen tukeen.

Lisäksi Kokkola on palkannut lastenhoitoapua myös Mannerheimin lastensuojeluliitolta.

Kotipalvelusta saa apua esimerkiksi, jos perheen äiti tai isä sairastuu, mutta ei lapsen sairastuessa. Kodinhoitajat auttavat perheitä arjesta selviytymiseen hoitamalla lapsia ja tekemällä pieniä kodinaskareita.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 118946

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>