Koronakriisi ja sen tuomat rajoitukset laittoivat monen kesäsuunnitelmat uusiksi.
Hallituksen asettamia matkustusrajoituksia aletaan purkaa maanantaina 13. heinäkuuta, mutta moni kaupunki on tänä kesänä kotimaanmatkaajien varassa.
Esimerkiksi Länsi-Uudellamaalla sijaitsevassa Fiskarsissa tapahtumakävijöiden ja ulkomaalaisten matkailijoiden osuus on tänä kesänä pudonnut viidennekseen normaalista.
Alkuvuodesta Fiskarsin kävijämäärät jäivät puoleen vuoden 2019 luvuista.

Vuosittain kylässä vierailee noin 220 000 ihmistä. Tapahtumakävijöitä heistä on noin 50 000, ulkomaalaisia turisteja 40 000.
Viiden viime vuoden aikana Fiskarsin suosio on ollut kasvussa. Talvikaudella kävijöiden määrä on kasvanut peräti 85 prosenttia ja kesäkaudellakin 25 prosenttia. Kasvu katkesi koronaan. Alkuvuodesta kävijämäärät jäivät puoleen vuoden 2019 luvuista.
Fiskars Villagen johtajan Kari Selkälän mukaan tilanne on kuitenkin parantunut kesän mittaan. Kesäkuussa viime vuoden kävijämääristä oltiin jäljessä enää 25 prosenttia.
Siihen syynä on kotimaisten matkailijoiden kiinnostuksen kasvu. Selkälän mukaan kotimaan matkailijoiden osuus on kasvanut tänä vuonna selvästi.
Fiskarsissa kuitenkin toivotaan, että lieventyvät matkustusrajoitukset houkuttelisivat seudulle loppukesän aikana vielä jonkin verran keskieurooppalaisia matkailijoita.

Fiskarsiin matkailijoita vetävät historiallisen miljöön lisäksi taide, muotoilu ja käsityö. Lisäksi kylän saamat tunnustukset ovat lisänneet sen tunnettuutta. Vuonna 2019 Fiskars valittiin vuoden kotimaiseksi matkakohteeksi.
Tänä kesänä vetonaulaa toivotaan paikallisen Onoma-osuuskunnan Niitty-kesänäyttelystä. Koronakriisin takia näyttely päästiin avaamaan kuukautta myöhemmin kuin oli tarkoitus.
Vuonna 1996 perustettu osuuskunta järjestää vuosittain Fiskarsissa kesänäyttelyn. Viime vuonna Tehdas-näyttely keskittyi muotoilun tuotantoon esineiden tarinoiden kautta.
Tänä vuonna teemaksi valittiin ilmastonmuutos. Näyttelypäällikkö Emilia Hänninen kertoo, että Onoman taiteellinen toimikunta piti tärkeänä käsitellä ekologisia kysymyksiä paikallisesta näkökulmasta. Mukana on noin 30 taiteilijaa.

Onoman taiteellinen toimikunta piti tärkeänä käsitellä ekologisia kysymyksiä paikallisesta näkökulmasta. Emilia Hänninen
Niitty-näyttelyssä pohditaan nykytaiteen, muotoilun ja taidekäsityön keinoin esimerkiksi ihmisen ja luonnon suhdetta ja sitä, miten ihmisen toiminta vaikuttaa ympäristöön.
Mukana on myös performansseja. Niitto-performanssissa taiteilijat niittävät kylän pellolla heinää, Vesistössä tutustutaan lähialueiden vesistöihin vesijuoksemalla. Kuparipajan pihalle puolestaan on rakennettu niitty.
Fiskarsissa esimerkkejä ihmisen ja luonnon suhteesta on tarjolla runsaasti.
Kylän läpi virtaava Fiskarin joki houkutteli satoja vuosia sitten paikkakunnalle teollisuutta. Valtaosa näyttelyn teoksista on sijoitettu vuonna 1818 kuparivasaratoimintaa varten rakennettuun Kuparipajaan.

Yksi mukana olevista taiteilijoista on Fiskarsissa asuva kuvataiteilija Katja Öhrnberg.
Öhrnberg kiinnostui Fiskarsin lähimetsissä liikkuessaan avohakkuista. Ne näyttivät hänen mielestään lohduttomilta.
Projektin myötä Öhrnberg alkoi tutustua metsänhoitoon ja sen eri keinojen hyviin ja huonoihin puoliin. Jatkuva kasvatus olisi hänen mielestään avohakkuita parempi vaihtoehto sekä taloudellisesti että luonnon monimuotoisuuden kannalta.
Taide voi antaa hengähdyshetken ja positiivisia fiiliksiä, koska ilmastonmuutos voi olla aika pelottava ja ahdistava aihe. Katja Öhrnberg
Öhrnberg kuvasi Jatkuva kasvatus -teostaan varten avohakkuita Fiskarsissa ja sen lähialueilla. Karujen maisemien päälle hän maalasi värikkäitä versoja, runkoja ja juuria.
Öhrnbergin mukaan Niityn teoksista voi saada uusia ajatuksia ja näkökulmia ilmastonmuutokseen, mutta myös jonkinlaista lohtua.
– Taide voi antaa hengähdyshetken ja positiivisia fiiliksiä, koska ilmastonmuutos voi olla aika pelottava ja ahdistava aihe, Öhrnberg sanoo.

Niitty Fiskarsin Kuparipajassa 30.8.2020 asti.
Lue myös
Kesän matkailulla on isot panokset – lähimatkailun toivotaan pelastavan yritysten tulevaisuutta