Osku Valtonen kokee saaneensa elää onnellisen lapsuuden. Turun naapurissa Vahdolla syntynyt nelihenkisen perheen esikoinen kalasti ja pelasi pikkupojasta asti jääkiekkoa. Valtosella oli rakastavat vanhemmat ja hyviä kavereita.
Hän onkin paljon pohtinut sitä, miksi hyvä lapsuus ei tuonut tasapainoa mieleen. Parikymppisenä nuori mies meni armeijaan.
– Siihen asti elämä oli rullannut omalla painollaan. Armeijassa aloin ensi kertaa tuntea, että kaikki ei ollut hyvin.
Kesti vielä useita vuosia ennen kuin Valtonen tajusi itsekään, mistä on kyse. Tulevaisuus alkoi pelottaa eikä mikään oikein tuntunut miltään. Nuoruudessa olikin tapahtunut asioita, joita aikuisiässä piti useaan otteeseen työstää. Ensimmäisen masennusdiagnoosin nuorukainen sai 23-vuotiaana.
Mitä lapsuudessa ja nuoruudessa tapahtui?
Valtonen esittää vanhemmille vakavan toiveen: lasten kanssa tulee keskustella avoimesti yksityisyyden rajoista ja siitä, mikä on soveliasta kanssakäyntiä aikuisten kanssa ja mikä ei.
Kalastuksesta innostuneen Osku lapsuudessa tapahtui jotain, josta hän on vaiennut yli kaksikymmentä vuotta. Vasta nyt hän on rohjennut kertoa asiasta terapeutilleen. Muisto on kipeä ja hän puhuu siitä kierrellen.
– Koin lapsena seksuaalista väkivaltaa. Sitä tehnyt henkilö ei tullut lähipiiristä eikä harrastusten kautta. Parikymmentä vuotta kielsin itseltänikin koko asian. Jos siitä olisi kysytty, sitä ei yksinkertaisesti ollut tapahtunut.
Hän on kertonut kokemuksistaan sosiaalisessa mediassa ja saanut paljon yhteydenottoja kohtalotovereiltaan.
Valtonen toivoo, että lasten kanssa keskusteltaisiin avoimesti siitä, mikä on soveliasta kanssakäymistä aikuisten kanssa ja mikä ei. Keskustelua pitäisi käydä niin kodeissa kuin päiväkodeissa ja kouluissakin.
– Lapsikin tunnistaa, milloin kanssakäymisestä aikuisen kanssa jää paha mieli. Jokaisen pitäisi tietää, missä menevät oman yksityisyyden rajat ja miten lähelle toisen ihmisen voi päästää.
Onnelliseen nuoruuteen tuli toinenkin vakava särö. 15-vuotiaana hänen paras kaverinsa kuoli auto-onnettomuudessa. Terapiassa media-alan yrittäjä on paljon miettinyt niitä tekijöitä, jotka johtivat masennukseen.
– Armeijasta asti kolmekymppiseksi odotin, että ilmaantuisi jokin yksittäinen syy masennukseen ja sen voisi sitten korjata. Miksi olen masentunut? Miksi minulla on huono olo? Miksi en nauti elämästä?
Lopulta hän tajusi, ettei kenties olekaan mitään yksittäistä syytä.
Valtonen ei koe, että hänellä olisi ollut merkittävästi vaikeampaa kuin muilla. Vaikeudet kuuluvat elämään ja niistä selviäminen kasvattaa luonnetta. Samaan hengenvetoon hän lisää, ettei ihminen ole koskaan valmis kokemaan seksuaalista väkivaltaa tai läheisen ihmisen kuolemaa.
– Minulla vaikeudet ajoittuivat hankaliin elämän taitekohtiin. Minäkuva muovautuu juuri lapsuudessa ja teini-iässä. Haavoittuvassa iässä tapahtumat jättävät mieleen vielä isomman jäljen.
Kymmenen vuotta kului sumussa
Peruskoulun jälkeen nuori mies ei valmistunut ammattiin. Opinnot ammattikoulussa jäivät kesken ja hän teki hanttihommia rakennuksilla. Armeijan jälkeen työ tuntui pakkopullalta, eikä omaa paikkaa maailmassa tuntunut löytyvän.
Vuonna 2007 nuorukainen meni työterveyslääkärin vastaanotolle ja sai viikon sairauslomaa. Siitä alkoi kierre – pitkään hän oli ensin viikon töissä ja sitten viikon sairaana. Oikeanlaisen keskusteluavun saaminen kesti monta vuotta. Ongelmia oli myös päihteiden käytön kanssa.
– Aikuisuuteen siirtyminen oli liian suuri haaste. Olin valmis nauttimaan aikuisuuden tuomasta vapaudesta, vaan en kantamaan vastuuta. Talous oli kuralla, enkä tajunnut, että jos ei ole suuria tuloja, ei voi oikein kuluttaakaan.
Hän ei usko koskaan varsinaisesti hautoneensa itsemurhaa. Kaikkein synkimmän masennusjakson aikana hän muistaa silti miettineensä, miten oman elämänsä voisi päättää.
– Voiko loppujen lopuksi sanoa, miten lähellä vaikka itsemurha on ollut tai ollut olematta. Minut taisi pelastaa se, että isä muutti tuolloin asumaan luokseni muutamaksi kuukaudeksi.
Elettiin maaliskuuta vuonna 2009 ja Valtonen tunsi päässeensä uudelleen elämän syrjään kiinni. Kohtalo puuttui jälleen peliin ja jo toistamiseen kaiken muutti liikenneonnettomuus. Hän oli ollut kuljetusliikkeen leivissä vasta pari viikkoa ja sattui paha kolari. Vastaan tulleen henkilöauton kuljettaja kuoli.
– Se olikin kuskin tarkoitus. Hän vaihtoi kaistaa suoralla tiellä ja törmäsi rekkani keulaan. Ei se ollut minun syyni, mutta toisen ihmisen matka päättyi siihen paikkaan. Juuri kun olin ajatellut, että tästä se elämä lähtee rullaamaan, jouduin palaamaan lähtöruutuun.
Hän tunnistaa, että ajatus syyllisyydestä ja syyttömyydestä on leimannut hänen elämäänsä useassa kohdassa. Kuljetushommat saivat jäädä ja hän vaihtoi alaa.
– Olin sitten syyllinen tai en, ajauduin pisteeseen, jossa oli kaikki oli pakko aloittaa uudestaan.
Elämä mahtui pakettiautoon
Syksyllä 2010 Valtonen löysi itsensä Turusta opiskelemasta audiovisuaalista viestintää. Koko elämä tuntui mahtuvan isän vanhaan pakettiautoon.
– Muilla 26-vuotiailla oli perhettä, omaisuutta ja työuraa takana. Minun koko omaisuuteni mahtui siihen pakettiautoon ja vieläpä etupenkille. Lätkäkamat ehkä joutui viskaamaan takaosaan, naurahtaa Valtonen.
Vielä opiskelun aikanakin mies kamppaili masennusoireita vastaan. Masennus haittasi elämää, mutta pysyi kuitenkin hallinnassa. Opiskelun aikana tuli onnistumisia ja työpaikkakin järjestyi opiskelujen päätyttyä.
Syksyllä 2014 Valtonen oli töissä TPS:n jääkiekkoseurassa. Paineet töissä olivat kovat.
– Tuolloin pääsin ensimmäistä kertaa kunnolla ammattiauttajalle Kelan psykoterapiaan. Sen avulla jotenkin selvisin aina viikon kerrallaan.
Vuonna 2016 Valtonen perusti oman viestintätoimiston ystävänsä Juhani Koskisen kanssa. Suurelle yleisölle parivaljakko tuli tutuksi Ylen Sohvaperunat -ohjelmasta.
– Tuotantoyhtiöstä soitettiin ja pyydettiin ohjelmaan mukaan. Ihan kivaa se oli tietyn aikaa, mutta päätimme jäädä pois, ennen kuin siitä tulee rasite.
Valtonen päätti siirtyä sivuun julkisuudesta, Koskinen sen sijaan on jatkanut televisiotähtenä. Hän on mukana syksyllä Nelosella nähtävällä Selviytyjät Suomi -ohjelman kolmannella kaudella. Filippiineillä kuvatussa ohjelmassa julkkiset ottavat mittaa taviksista.
Kirja mielenterveyden ongelmista
Valtonen on aloittanut psykoterapian uudelleen. Kipeitäkin asioita pulpahtelee esiin. Asioita, joita hän ei ole aiemmin uskaltanut sanoa ääneen – kuten seksuaalinen väkivalta ja hyväksikäyttö.
– Ei tässä varmaan vieläkään olla ihan pohjalla. Saattaa vieläkin tulla vastaan sellaisia asioita, joiden kipeyden tajuaa vasta niistä puhuessa. Asioita, joista ei ole puhunut kenellekään aiemmin.
Mies on kirjoittamassa kokemuksistaan kirjaa yhdessä Anneli Juutilaisen kanssa. Docendon kustantaman kirjan nimeksi tulee Varastettu lapsuus ja sen pitäisi olla valmis ensi vuoden keväällä. Kirjallaan Valtonen toivoo voivansa auttaa masennuksesta kärsiviä kertomalla kokemuksistaan ja antamalla vertaistukea.
– Kaikille sopivaa masennuksen läpipeluuohjetta ei voi antaa. Kokemus on kaikille hyvin henkilökohtainen. Parantumista ei voi ulkopuolelta pakottaa, jokaisen pitää löytää se elämänkipinä sisältään.
Masennuksesta kärsivän lähimmäistenkään osa ei ole helppo. Valtonen on äärimmäisen kiitollinen kaikille ystävilleen, jotka ovat jaksaneet petettyjä lupauksia ja toteutumattomia suunnitelmia vuosikaudet.
– Masentunut ei petä lupauksiaan siksi, että olisi kusipää. Läheisiltä vaaditaan ihan mieletön määrä pitkäjänteisyyttä ja pitkämielisyyttä. Pitää antaa sairastaa. Osa kavereistani ei ole jaksanut ja ymmärrän heitä ihan täysin.
Yhden neuvon mies haluaa antaa. Se pätee sekä masentuneeseen itseensä että hänen läheisiinsä. Sekä sairastuneen itsensä että lähimmäisten pitäisi antaa sairaudelle tilaa. Tulee olla itselleen armollinen ja olla masentunut, jos siltä tuntuu.
– Kukaan ei voi pakottaa toista parantumaan. Jos kaikesta huolimatta pysyy siinä vieressä, luo se turvallisuutta. Se myös ruokkii sairastuneen ihmisen sisältä löytyvää halua parantua.
Tulevana torstaina 10. lokakuuta vietetään Maailman mielenterveyspäivää.
Lisää aiheesta:
