Elokuisena maanantaina Suvi Hakkaraisen selkää vihloi. Seuraavana päivänä kipu yltyi niin, että hän hakeutui terveyskeskukseen.
Aikaisin keskiviikkoaamuna Hakkarainen lähti pihasta ambulanssilla sairaalaan.
Kuopion yliopistollisessa sairaalassa hänet laitettiin ensiavun jonoon. Lääkärin piti tulla kivusta itkevän Hakkaraisen luokse puolen tunnin päästä, mutta aikataulu venyi.
Hakkarainen kertoo, että hänelle tuli tarve ponnistaa. Silloin hän itse ymmärsi olevansa raskaana.
Hoitajat pyörivät Hakkaraisen ympärillä, mutta apu tuntui olevan kiven alla.
– Jossakin vaiheessa tajusin, että nyt synnytän tai saan keskenmenon raskauden ollessa pitkällä. Tuntui, että kuolen niihin kipuihin.
Hakkarainen meni vessaan, josta hoitajat yrittivät maanitella häntä ulos.
Hakkarainen pyysi saada olla hetken yksin. Housut kintuissa alkoi nolottaakin, hän sanoo.
– Sanoin, että auttakaa. Hoitajat pyörittelivät silmiään. Mua ei otettu tosissaan. Ajattelin, että pakko selviytyä itse, kun apua ei näköjään tule.
Lopulta Hakkarainen synnytti yksin, vessassa.
– Se olisi vaatinut pari sekuntia, että joku olisi katsonut ja nähnyt, että siellä on vauva tulossa.
Ensiavussa ei osattu ajatella raskauden mahdollisuutta
Ensiavussa kukaan ei ymmärtänyt, että kyseessä voisi olla raskaus – ei edes siinä vaiheessa, kun Hakkarainen sanoi, että vauva on tulossa.
Sairaanhoitajat olivat yhtä ihmeissään kuin Hakkarainen itse.
– En voi kommentoida yksittäistapausta, mutta entisenä synnytys- ja naistentautien erikoislääkärinä voin kommentoida sen verran, ettei tuo ilmiö ole kovin harvinainen, kommentoi Kuopion yliopistollisen sairaalan johtajaylilääkäri Jorma Penttinen sähköpostilla.
Tampereen yliopistollisessa sairaalassa on huomattu, ettei ammattihenkilökuntakaan osaa aina diagnosoida naisen olevan raskaana, jos tämä tulee ensiapuun kivuissa.
Tästä syystä Pirkanmaan pelastuslaitosta muistutettiin viime talvena, että hedelmällisen ikäisiltä naisilta määritettäisiin raskaushormonit, mikäli heillä on epämääräisiä vatsaoireita, joihin ei löydy selitystä, sanoo Taysin synnytyssalin osastonhoitaja Taina Lampu.
– Se olisi hyvä olla varmuuden vuoksi tehty. Voi olla vaikkapa kohdun ulkoinen raskaus tai keskenmeno, vaikka oireet eivät viittaisikaan siihen.
Olen ollut kätilönä 25 vuotta, ja on niitä ihmisiä, joista en pysty päälle päin sanomaan, ovatko he raskaana. Taina Lampu
Vuosittain Päijät-Hämeessä syntyy muutamia vauvoja niin, ettei äiti ole tiennyt olevansa raskaana ennen synnytystä.
Jos tätä lukua vertaa alueen syntyvyyteen, voidaan laskea, että valtakunnallisesti yllättäviä synnytyksiä olisi vuosittain muutamia kymmeniä.
Raskautta ei välttämättä näe päälle päin
– Jälkikäteen ajatellen, minulla oli närästystä iltaisin. Muutama kilo tuli kesällä lisää, mutta ajattelin, että se johtui epäterveellisestä ruokavaliosta.
Hakkaraisen kuukautiset tulivat normaalisti. Muutamaa lisäkiloa ei huomannut kukaan. Hän söi ehkäisypillereitä koko raskauden ajan.
Hormonitoiminta voi olla raskauden aikana normaalia, eikä kehossa välttämättä näy selviä muutoksia, sanoo Taysin osastonhoitaja Taina Lampu.
– Olen ollut kätilönä 25 vuotta, ja on niitä ihmisiä, joista en pysty päälle päin sanomaan, ovatko he raskaana. Monilla raskaus ei haittaa elämää. Jos ei ole odottanut lasta, niin voi ajatella, että on vain syönyt paremmin, Lampu toteaa.
"Ei raskautta aina kuukautisistakaan näe"
– Jos ei ole tullut ajatelleeksi asiaa ja ehkäisy on kunnossa, niin ei tule ajatelleeksi, että vaivat ja oireet liittyvät raskauteen, selittää Lampu.
Toisenlaisiakin näkemyksiä asiasta löytyy.
– Yleensä näissä tapauksissa, kun äitiä on haastateltu, niin jokin aavistus on ollut taustalla, eli siellä on myös vahvaa kieltämistä mukana. Ihmisen psyyke tekee melkoisia temppuja, selittää Päijät-Hämeen keskussairaalan osastonylilääkäri Anu Nieminen sanoo.
Hakkarainen kirjoitti tarinansa Facebook-ryhmään, ja kommenttikenttä täyttyi onnitteluista, mutta myös huolesta. Voiko näin käydä myös minulle, kysyvät huolestuneet naiset.
– Ei raskautta aina kuukautisistakaan näe. Voi olla säännöllisesti kuukautiset ihan sinne synnytykseen asti. Se on ihan mahdollista, sanoo Lampu.
Päijät-Hämeen keskussairaalan osastonylilääkäri Anu Nieminen sanoo, että raskaus voisi kenties jäädä huomaamatta, mikäli äidillä olisi esimerkiksi ylipainoa jo ennestään.
Osastonhoitaja Lampu muistuttaa, että lantion malli vaikuttaa siihen, kuinka selvästi vauva mahassa näkyy.
– Vauva voi ikään kuin kadota sinne lantion sisään. Se ei välttämättä näy ulos päin.

"Mä haluan tän lapsen" – ja sitten iski todellisuus
Vauva syntyi, ja Hakkarainen soitti kumppanilleen. Syntymäpäiväänsä viettänyt mies saapui sairaalaan onnellisena.
– Vähän ajan päästä tuli sellainen tunne, että mä haluan tän lapsen.
– Sitten todellisuus iski. Meillä ei ollut mitään hankittuna. Olimme aina puhuneet, että jos tulisin raskaaksi, me pitäisimme lapsen. Mutta ei meillä ollut yhtään aikaa valmistautua. Yleensä ihmisillä on ainakin se yhdeksän kuukautta, meillä nolla päivää.
Shokki onkin tyypillinen ensireaktio "yllätyssynnytyksen" jälkeen, sanoo Päijät-Hämeen keskussairaalan osastonylilääkäri Nieminen. Sen jälkeen alkaa uudelleenjärjestely.
Ei ole helppoa ryhtyä vuorokaudessa äidiksi, sanoo Nieminen.
Vähän ajan päästä tuli sellainen tunne, että mä haluan tän lapsen. Suvi Hakkarainen
– Sosiaalityöntekijältä saa apua käytännönjärjestelyihin, koska vanhemmilla ei ole mitään valmiina. Henkinen sopeutuminen tapahtuu yksilöllisesti. Toisilla saattaa mennä pidempäänkin äitiyden löytämisessä.
Läheiset olivat Hakkaraisen ja hänen perheensä tukena ja apuna alusta lähtien.
– Mietimme hetken adoptiotakin. Lapsi meni vajaaksi kuukaudeksi sijaisperheeseen. Mitä enemmän mietimme adoptiota, sitä vaikeammalta se tuntui.
Yllätyssynnyttäjät saavat raakaa palautetta
Hakkarainen julkaisi tarinansa Facebook-ryhmässä. Naistenhuone-ryhmässä oli jo aiemmin käyty keskustelua "yllätyssynnytyksistä" amerikkalaisen tv-sarjan innoittamana.
Keskusteluissa toistuu yksi kysymys.
Juuri näistä ennakkoluuloista Hakkarainen pyristelee eroon. Että ei tarvitse olla tyhmä, että käy näin.
– Mulle ei ole tullut kukaan suoraan sanomaan, että mä oon tyhmä. Muita äitejä on lynkattu tosi paljon.
– Se vähän hävettikin, mutta ei todellakaan hävetä enää. Suomessakin on äitejä, jotka ovat synnyttäneet yllättäen. Mitä enemmän siitä puhuu, sitä parempi olo tulee ja pystyy käsittelemään asiaa.
"Ei olisi paremmin voinut mennä"
Yllätysvauva pisti kymmenen kuukautta sitten nuoren pariskunnan suunnitelmat täysin uusiksi. Pariskunta oli jo suunnittellut hoitavansa opiskelut loppuun ja hankkivansa lapsia sitten myöhemmin.
Reilu kaksikiloinen Sara syntyi Kuopion yliopistollisessa sairaalassa viime elokuussa. Sara oli lähes täysiaikainen, Hakkaraisen mukaan korkeintaan muutamia viikkoja ennenaikainen.
Sara on terve lapsi.
– Ei olisi paremmin voinut mennä.