Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 117556

Tampereen kerrostalopalosta epäiltyä ei vangita: "Meillä on hyvin tarkka kuva siitä, mitä tapahtui"

$
0
0

Tampereen kerrostalotulipalosta epäiltyä ei vangita tutkinnan tässä vaiheessa. Tutkinnanjohtaja Joni Länsipuro Sisä-Suomen poliisista vahvistaa, että poliisi ei esitä epäiltyä vangittavaksi.

Epäilty pysyy kuitenkin epäiltynä törkeästä tuhotyöstä. Hän pääsee poliisin luota tänään perjantaina.

Länsipuron mukaan epäilty myöntää sytyttäneensä tulipalon.

Tutkinnanjohtaja ei kerro perusteita, miksi epäiltyä ei esitetä vangittavaksi. Poliisi on kertonut ainoastaan, että miestä epäillään törkeästä tuhotyöstä. Epäillyn taustasta, iästä tai asuinpaikasta ei ole kerrottu mitään.

Mies on selvittänyt asioita poliisin mukaan "hyvässä yhteisymmärryksessä".

– Häntä epäillään edelleen rikoksesta, Länsipuro kertoo.

Kerrostalossa on tulipalo Tampereella.
Tulipalo aiheutti mittavat vahingot.Mari Vesanummi / Yle

Epäilty otettiin kiinni samana päivänä, kun Tampereen Tuomiokirkonkadulla riehui tulipalo kerrostalossa. Tulipalo syttyi varhain tiistaina aamulla Tampereen keskustassa.

Pitkä evakkoreissu

Kerrostalo kärsi pahoja vaurioita. Tulipalosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Poliisi jatkaa tulipalon tutkintaa, ja käsitys tapahtuneesta on vahvistunut tutkinnanjohtajan mukaan.

– Meillä on hyvin tarkka kuva siitä, mitä on tapahtui, Länsipuro kertoo.

Kerrostalon asukkailla voi olla edessään pitkä evakkoreissu. Ullakkopalossa tuhoutuivat muun muassa talon ilmanvaihtokoneet, mikä vaikeuttaa asukkaiden paluuta koteihin.

Asunnot kärsivät mittavia vahinkoja sammutusvedestä. Asukkaat ovat tällä hetkellä evakossa. Kerrostalossa on yli 60 asuntoa.

Taloyhtiön isännöitsijän mukaan kiinteistöllä on täysarvovakuutus. Yhtiön vakuutus ei kuitenkaan korvaa asukkaiden tuhotunutta irtaimistoa tai tilapäismajoitusta.

Lue lisää:

Poliisi epäilee törkeää tuhotyötä - Kerrostalon tulipalo sammutettu Tampereen keskustassa

Video: Kerrostalon sammutus jatkuu kiivaana - 15 ihmistä evakuoitu


Viewing all articles
Browse latest Browse all 117556

Trending Articles