Yhdysvalloissa osa sähkötupakkaa polttavista teini-ikäisistä kärsii poikkeuksellisista nikotiinimyrkytyksistä.

Yliannostuksen oireita ovat paitsi oksentelu ja pääkipu myös huimaus ja mielenterveyden nyrjähtelyt. Jotkut nuoret ovat saattaneet sähkötupakkaa käyttäessään jopa kokonaan unohtaa senhetkisen olinpaikkansa.

Yliannostuksista ja niiden oireista kertoo Bostonin lastensairaalan nuorten päihde- ja riippuvuusohjelman johtaja Sharon Levy brittilehti The Guardianin jutussa.

– Nämä ovat melko uusia oireita nikotiinin käyttäjien keskuudessa. Tupakoitsijoilla ei ole vastaavia oireita, Levy luonnehtii.

Altistuminen korkeille nikotiinipitoisuuksille nuorena vaikuttaa haitallisesti aivojen kehitykseen ja aiheuttaa vakavaa riippuvuutta. Seurauksena voi olla esimerkiksi keskittymisvaikeuksia, joiden myötä nuori saattaa jäädä pois koulusta.

Sähkösavukkeesta voi saada ison määrän nikotiinia

Tuoreen nuorten tupakkatutkimuksen mukaan viisi miljoona amerikkalaisteiniä on käyttänyt sähkötupakkaa viimeisen kuukauden aikana ja heistä miljoona päivittäin. Sähkötupakkaa polttavien nuorten määrä on kasvanut Yhdysvalloissa dramaattisesti viime vuosina.

Ensimmäinen nikotiinimyrkytyksestä kärsinyt nuori potilas saapui Levyn klinikalle puolitoista vuotta sitten. Levy jutteli pojan kanssa markkinoita hallitsevan sähkötupakkamerkki Juulin käytöstä.

– Isoja määriä nikotiinia käytetään joskus tuholaistorjunnassa, ja hänen oireensa olivat melko samanlaisia kuin henkilöillä, jotka ovat altistuneet nikotiinille maataloudessa. Se viittasi siihen, että hän sai laitteen läpi paljon enemmän nikotiinia kuin on odotettavissa, Levy kertoo.

Nuorten nikotiinimyrkytyksissä ei siis välttämättä ole kyse vain nuorten yltiöpäisestä polttelusta, vaan siitä, että sähkösavukkeesta voi saada kerralla liian ison määrän nikotiinia.

Esimerkiksi Juul on tuonut markkinoille kapselin, jonka nikotiinipitoisuus on 5 prosenttia. Vielä vuonna 2015 nikotiinipitoisuudet olivat tavallisesti 1–2,4 prosenttia, The Guardian kirjoittaa.

Jo 47 sähkötupakkaan liittyvää kuolemaa Yhdysvalloissa

Viimeisen vuoden aikana Levy ja hänen kollegansa ovat hoitaneet klinikallaan 181 nuorta, joista kaikkien diagnoosiksi on kirjattu "nikotiinin käyttöön liittyvä häiriö". Levyn mukaan melkein kaikki tapaukset ovat johtuneet sähkötupakasta.

Nuorten nikotiinimyrkytykset ovat vain uusin sähkötupakointiin liittyvä huoli – ja alle parin sadan nuoren otanta vain hiekanjyvänen kokonaiskuvassa.

Yhdysvalloissa on tähän mennessä raportoitu 2 290 sähkösavukkeisiin liittyvää keuhkosairautta. Tähän mennessä 47 henkilöä on kuollut sähkötupakoinnin seurauksena, kertoo Yhdysvaltain tautien valvonta- ja ehkäisykeskus.

Terveysviranomaisten mukaan syy kuolemiin on todennäköisesti E-vitamiiniasetaatti, jota voidaan käyttää sähkösavukkeessa yhdessä kannabiksen kanssa.

Sharon Levy Bostonin lastensairaalasta arvioi The Guardianille, että nyt uutisoidu keuhkosairaudet ja kuolemat ovat vain jäävuoren huippu. Levyn omat tutkimukset ovat osoittaneet, että myös sähkötupakkaa polttavat amerikkalaisteinit kärsivät jo keuhkosairauksista.

THL:n mukaan sähkötupakan säännöllinen käyttö on Suomessa vielä toistaiseksi vähäistä.

Osasyy Yhdyvaltain sähkötupakkakriisiin saattaa olla Eurooppaa löyhemmät mainontaan ja myyntiin liittyvät säännöt. Sähkösavuketta on pidetty tupakointia vaarattomampana, mutta sen vaikutuksia ei vielä tunneta tarkasti.

Lisää aiheesta:

Sekä tavallista että sähkötupakkaa käyttäville tulee enemmän terveyshaittoja kuin vain toista suosiville

Sähkötupakointi tappaa Yhdysvalloissa – onko Suomessa varautuminen parempaa? Terveydenhuollon asiantuntijat vastasivat yleisön kysymyksiin

USA:n viranomaiset uskovat löytäneensä syyllisen sähkötupakoitsijoiden kuolemiin liitettyyn keuhkosairauteen

Sähkösavukkeiden myynti romahtanut Suomessa jenkkikohun takia – Asiakkaat kyselevät: "Kuolenko nyt, kun vetäisen sähkötupakasta höyryt?"

Haarakiila jää puoliväliin reittä. Jalkaterä lörpöttää. Sääri puristaa tai on makkaralla. Pahinta on, jos vyötärönauha rullaa sukkahousut yllättäin puolitankoon.

Jokainen sukkahousuja käyttävä on tehnyt hutiostoksia. Vaikka moni sukkahousuja inhoaakin, asuste pitää pintansa vuosikymmenestä toiseen.

Pelkästään Norlyn-merkin alla myydään Suomessa vuosittain miljoonia sukkahousupareja. Kun mukaan lasketaan muut merkit, päästään valtaviin määriin.

– On tosi rasittavaa, ettei sukkiksia voi sovittaa. Varsinkin, jos satsaa vähän kalliimpiin ja sitten ne eivät istukaan, sanoo tietokirjailija, stylisti Sohvi Nyman.

Hermo menee myös, jos sukkahousut hajoavat heti ensimmäisellä jalkaan vetäisyllä tai jos viimeistään lounastauolla säärtä koristaa silmäpako.

Mielikuva kertakäyttötuotteesta ei ole trendikäs vuonna 2019.

Sukkahousuille lisää käyttöikää

Orkla-konserniin kuuluvan Norlynin markkinointipäällikkö Anniina Vikman listaa kuusi vinkkiä, joilla estää sukkahousuja hajoamasta käsiin:

1. Uudet sukkahousut kannattaa ennen käyttöä kastella ja antaa kuivua. Pitkä paketissa olo kuivattaa elastaanikuidut, jolloin ne rikkoutuvat helpommin.

2. Jos kasteluun ei ole aikaa, sukkahousuja venytetään varovasti ennen pukemista. Vaikka elastaani ei saa kaipaamaansa kosteutta, kuidut kuitenkin saavat pituutta.

3. Erittäin ohuet sukkahousut on parasta pukea käsineet kädessä. Sormukset kannattaa aina riisua, kun rullaa sukkahousuja jalkaansa.

4. Kovettuneet ja karheat kantapäät ovat sukkahousujen surma. Myös varpaankynnet kannattaa pitää lyhyinä.

5. Sukkahousut kerätään käsiin. Kärkiosa asetellaan varovasti paikoilleen jalkaterään. Varpaille kannattaa jättää riittävästi tilaa. Housut rullataan ja vedetään varovasti ylös. Haarakiilan on oltava kunnolla paikoillaan ennen vyötärölle asti vetämistä.

6. Pesu aina pesupussissa.

Valitse kokoa isommat ja astetta tummemmat

Stylisti Sohvi Nyman rakastaa sukkahousuja. Hänen listaltaan löytyy vinkkejä kokoon ja väriin:

1. Naisilla on taipumus arvioida itsensä pienemmiksi kuin ovat, joten kannattaa ostaa hieman omaa kokoa isommat sukkahousut.

2. Vartalo rakastaa muotoilevia sukkahousuja. Olo on heti ryhdikäs, kun reidet eivät lölly. Napakat sukkikset tukevat myös vatsaa ja selkää.

3. Sääret näyttävät parhaimmilta ohuissa sukkahousuissa eli deniereiksi mielellään 15. Denier-määrä kertoo, paljonko 9000 metriä lankaa painaa grammoina. Mitä enemmän deniereitä, sen paksummat sukkahousut.

4. Kiiltävä imartelee juhlapukeutumisessa jalkoja. Hame myös laskeutuu hyvin, koska se ei tartu niin helposti kiiltävään pintaan.

5. Moni valitsee liian vaaleat sukkahousut. Paras väri on omaa ihonväriä hieman ruskeampi.

6. Sukkahousuilla voi säväyttää. Pikkujoulukauteen sopivat vaikkapa kultakimalteiset verkkosukkahousut. Niiden alle kannattaa pukea ihonväriset sukkahousut, ettei lookista tule joulukinkkufiilis.

Sukkahousujen ekologia ja teknologia

Valtaosa sukkahousuista on tekokuitua eli polyamidia ja elastaania. Raakaöljypohjainen tuotantoprosessi kuormittaa luontoa.

Ekologiset ja eettiset valinnat ohjaavat yhä enemmän kuluttajien ostopäätöksiä.

Markkinointipäällikkö Annina Vikmanin mukaan myös sukkahousujen käyttäjät kysyvät jo vastuullisuuden perään.

Orklan vastaus on esimerkiksi ensi vuonna lanseerattavat kierrätyskuitusukkahousut. Niiden tuotannosta syntyy 80 prosenttia vähemmän hiilidioksidipäästöjä perinteiseen polyamidiin verrattuna.

– Valmistusprosessissa pystytään säästämään yhtä lankakiloa kohden 159 litraa vettä.

Markkinoilla on jo olemassa kasvipohjaisia materiaaleja, mutta Vikmanin mukaan tuotantovolyymi ei vielä riitä vastaamaan kysyntään, eikä hinta ole vielä kaupallisella tasolla.

– Jos sukkahousuilta halutaan edelleen samat ominaisuudet kuin nyt, uudet materiaalit eivät vielä pysty korvaamaan kaikkia vanhoja, hän toteaa.

Markkinointipäällikkö näkee sukkahousujen kehityksessä valtavat mahdollisuudet. Yhdysvalloissa Spanx-yhtiö on 2019 lanseerannut sukkahousut käsivarsille.

Anniina Vikman uskoo myös älyteknologian tulevan osaksi asustetta. Voi olla, että sukkahousut pystyvät joskus mukautumaan täysin kantajansa ihonsävyyn tai vaikka viilentämään ihoa helteellä.

– Ehkä tulevaisuuden sukkahousut jopa mittaavat jalkojen verenkiertoa!

Marraskuun viimeinen päivä valkenee Lappeenrannassa pikkupakkasessa. Yöllä satanut lumi on peittänyt alleen mustat kadut.

Tasan 80 vuotta sitten sää oli toinen, leudompi. Myös kaikki muu oli toisin. Talvisota oli alkanut.

Tänään Lappeenrannassa, valtakunnallisessa talvisodan syttymisen muistotilaisuudessa on puhuttu sodasta ja kunnioittu sen sankareita.

Mukana tilaisuudessa oli puhumassa myös Puolustusvoimain komentaja, kenraali Timo Kivinen.

– Aion puhua yleensä talvisodan merkityksestä Suomelle. Tilaisuutta pidän kunnianosoituksena veteraaneille ja koko sodan aikaisille sukupolville, jotka yksituumaisesti maata ja sen itsenäisyyttä puolustivat, kenraali Kivinen sanoo.

Vaikka sotaan ei olisi suoraa kosketusta, on talvisodan henki suomalaisille tuttu. Sillä tarkoitetaan yhteishenkeä, jonka avulla pieni ja vähälukuinen Suomen kansa piti puolensa suurvaltaa vastaan.

– Kansakunta, joka vain pari vuosikymmentä aiemmin vuoden 1918 tapahtumissa oli revitty kahtia, yksissä tuumin määrätietoisesti puolusti tätä maata. Talvisota yhdisti kansaa tavalla, joka myöhemminkin on vaikuttanut identiteettiimme, Kivinen sanoo.

Yleinen asevelvollisuus säilyy

Puolustusvoimain komentaja uskoo, että yleisellä asevelvollisuudella on suuri merkitys maanpuolustustahtoon. Eurooppalaisessa vertailussa Suomessa maanpuolustustahto on kenraali Timo Kivisen mukaan toiseksi korkein Turkin jälkeen.

– Puolustusvoimien vastuulla on se, että hoidamme oman osuutemme mahdollisimman hyvin. Nykyinen koulutusjärjestelmä ei ole missään nimessä rikki, mutta me haluamme ennakoivasti viedä sitä ensi vuosikymmenelle siten, että järjestelmä toimii.

Toimiva järjestelmä taas syntyy koulutuksen jaksottamisella, varusmiesten arjen sujuvoittamisella, digitaalisuutta ja simulaattoreita hyödyntämällä. Yhtenä osana asevelvollisuuden kehittämiseen kuuluu myös selvitys siitä, onko naisten osallistuminen asepalvelukseen tulevaisuudessakin vapaaehtoispohjalla. Selvityksen laatii laajapohjainen parlamentaarinen komitea.

Tämän vuoden loppuun mennessä vapaaehtoisten naisten määrä on ennätyksellisen korkea, yli 700 henkilöä.

– Hallitusohjelmassa lukee myös, että asevelvollisuutta ylläpidetään sotilaallisen maanpuolustuksen tarpeisiin. Se on Puolustusvoimien näkökulma tähän. Jos nykymallia lähdetään muuttamaan, niin sen mahdollisen toisenkin mallin pitää taata nämä sotilaalliset maanpuolustuksen tarpeet. Mutta ei minulla ole mitään sitä vastaan, että naisten määrä Puolustusvoimissa lisääntyy, sanoo kenraali Timo Kivinen.

Nainen kenraaliksi

Noin kymmenen seuraavaa vuotta kutsuntaikäisten nuorten miesten määrä kasvaa. Sen jälkeen kasvu pysähtyy ja kääntyy laskuun.

– Tämä ei ole Puolustusvoimien näkökulmasta vielä akuutti asia. Johtaako tämä jollain aikavälillä siihen, että kutsunnat laajenee, aika sen sitten näyttää, sanoo kenraali Timo Kivinen sanoo.

Suomen historian korkea-arvoisin naisupseeri on toistaiseksi everstiluutnantti. Karjalan lennoston hävittäjälentolaivueen komentajana toimiva Inka Niskanen ylennettiin everstiluutnantiksi kesäkuussa 2018.

Puolustusvoimien ylimmässä johdossa naisia ei siis vielä toistaiseksi ole.

– Kaikessa puolustusvoimien toiminnassa lähdetään tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Naisille varusmiespalvelus avattiin 90-luvun puolivälissä. Ehkä noin 10 vuoden päästä näemme ensimmäiset naiskenraalit. Aika sen näyttää. Mutta kenraaliylennyksiä en päätä minä tai kukaan sotilasjohdossa, vaan valtiojohto, sanoo Kivinen.

Työn ja elämän yhteensovittaminen

Lappeenrannasta kotoisin oleva Kivinen vierailee Etelä-Karjalassa aina, kun aika antaa periksi. Lappeenrannan historiaan oleellisesti kuuluvat rakuunat tekivät Timo Kiviseen vaikutuksen jo pienenä poikana.

– Kotitalomme oli Lappeenrannan lentokentän pohjoispuolella. Sotilaat kulkivat alueen ohi laukkaradalle harjoituksiin, ja me pikkupojat seurasimme sitä. Se on voinut hyvinkin vaikuttaa uravalintaan. Äitini on kertonut, että jo nuorena poikana olen sanonut, että minusta tulee sotilas. Ja näin siinä sitten kävi.

Kivisen pitkään uraan on kuulunut useita pestejä pääkaupunkiseudulla ja Kaakkois-Suomessa. Sen lisäksi hän on ollut erilaisissa kansainvälisissä tehtävissä, muun muassa sotilasasiamiehenä Unkarissa.

Puolustusvoimain komentaja, kenraali Timo Kivisellä on neljä aikuista lasta, kaksi tytärtä ja kaksi poikaa. Vaimonsa Maaritin kanssa Kivinen on ollut yhdessä 30 vuotta.

Kun Suomen sisällä on tullut muuttoja, Kivisen perhe on pysynyt aloillaan pääkaupunkiseudulla.

– Kun palvelin puolustusasiamiehenä Unkarissa, perhe oli mukana. Muuten olen ollut niin sanottu reppuri. Aina kun on ollut mahdollista, olen ollut kotona. Mutta muuten viikot ovat menneet palvelustehtävissä palveluspaikalla, Kivinen kertoo.

Kivinen tietää, että perheen ja upseerin uran yhteensovittaminen ei ole aina mutkatonta. Sotilas on siirtovelvollinen, mutta Kivisen mukaan Puolustusvoimissa pyritään siihen, että se sopii myös yksilön muuhun elämään.

– On siinä ollut omat haasteensa ja tiettyjä vaiheita, jolloin molempien vanhempien on pitänyt olla kotona, esimerkiksi silloin kun lapset olivat murrosiässä. Kerran olen sanonut esimiehelle, kun olin siirtymässä seuraavaan tehtävään, että nyt pitäisi olla kotona. Ja esimies ymmärsi sen, Kivinen kertoo.

"Yksikään ei pysty haasteisiin vastaamaan yksin"

Puolustusvoimat on viiden viime vuoden aikana keskittynyt valmiuden kehittämiseen. Maailmanpoliittinen tilanne ja kriisien luonne ovat muuttuneet, minkä vuoksi tuleva on vaikeammin ennakoitavaa.

– Tekemisen pitää olla normaalioloissa sellaisia, että jos joudutaan siirtymään kriisivaiheeseen, niin ei tarvitse tehdä muutoksia toimintatavoissa, Kivinen sanoo.

Komentaja painottaa myös kokonaisturvallisuuden mallia, joka hänen mukaansa on Suomessa hyvällä tolalla.

– Me elämme maailmassa, jossa uhat ovat moniulotteisia ja selvää sodan ja rauhan rajaa on välillä vaikea tunnistaa. Yksikään toimija tai viranomainen ei yksin pysty niihin turvallisuushaasteisiin vastaamaan, mitä maailmassa on. Meillä on hyvä lähtökohta kokonaisturvallisuuskonseptin kautta vastata niihin haasteisiin, mitä maailmassa koemme, Kivinen sanoo.

Suomi jakaa rajaa Venäjän kanssa 1 340 kilometriä. Kivinen muistuttaa, että kysymykset rajaturvallisuudesta kuuluvat ensisijaisesti Rajavartiolaitokselle.

– Kun katsoo historiaa taaksepäin, niin meillä on toiminut rajavartiointi hyvin ja lähtökohta on, että näin on jatkossakin, Kivinen toteaa.

Ruotsin puolustusvoimien komentaja Micael Bydénin kanssa Kivinen on yhteyksissä lähes viikoittain ja puolustusyhteistyö on tiivistä nyt ja myös tulevaisuudessa.

Venäjälle yhteyttä hoitaa komentajan sijaan puolustusministeriö.

– Kun turvallisuustilanne muuttui Ukrainan kriisin jälkeen, niin EU-tasolla päätettiin, että suorat sotilaskontaktit on jäädytetty.

Sivusta seuraaja?

Kun Timo Kivinen nimitettiin Puolustusvoimien komentajaksi 1. elokuuta 2019, hänestä kirjoitettiin paljon eri medioissa. Jutuissa myös kuvailtiin Kivistä ja kysyttiin luonnehdintoja tutuilta.

Jutuissa häntä kutsuttiin sivusta seuraajaksi, jolla ei ole tarvetta tuoda omaa mielipidettä esille ja jolla ei ole vahvoja mielipiteitä.

Pitävätkö luonnehdinnat paikkansa?

Kivinen purskahtaa nauruun.

– No joku on voinut nähdä asiat noinkin. Olen jäävi arvioimaan itseäni. Varmaan niissä asioissa, joissa on keskustelun varaa, niin annan tilaa. Mutta jos on asioita, joissa keskustelun varaa ei ole, niin silloin kyllä alaiseni ja muut tietävät, mikä on linja.

Entäpä kotioloissa?

– Siihen taas vaimoni olisi paras arvioimaan sitä. Kotiympäristö on tietysti erilainen kuin työympäristö. Mutta näissä tehtävissä ollaan 24 tuntia palveluksessa, seitsemänä päivänä viikossa. Palvelusasiat ovat aina mukana, oli sitten palveluspaikalla joukko-osastoissa tai kotona, Kivinen sanoo.

– Yleensä en valvo työasioiden takia, mutta tämän jutun kohdalla valvoin aamuun asti ennen julkaisua, Katri Kallionpää sanoo.

Hän on Helsingin Sanomien toimittaja, toinen Veijo Baltzarin toiminnan paljastaneen jutun tekijöistä. Kallionpää ja Teittinen olivat vieraina Ylen aamun Viimeinen sana -keskustelussa.

Voit katsoa keskustelun klikkaamalla ylläolevaa kuvaa.

Vuosien ajan kirjailija, kulttuurineuvos Baltzar houkutteli nuoria tyttöjä liittymään teatteriyhteisöön, jossa hän manipuloi ja lähenteli näitä. Kallionpää sanoo, että häntä jännitti jutun vastaanotto, mutta vielä enemmän se, miten juttu vaikuttaisi Baltzarin uhreihin.

Myös Paavo Teittinen, jutun toinen tekijä, kertoo ahdistuneensa jutun kohteiden puolesta.

Teittinen on tutkivan journalismin konkari, joka on tehnyt vaikeita juttuja, kuten viime keväällä nepalilaisten kokkien työoloista Suomessa kertovan artikkelin.

Silti Baltzar-juttu oli Teittiselle vaikein tähänastista.

– Minua ahdistaa edelleen joidenkin näiden Baltzarin toiminnastan kärsineiden naisten tilanne.

Toimittajat kuulivat aiheesta samoihin aikoihin

Kallionpää ja Teittinen saivat aiheen eteensä samoihin aikoihin, noin vuosi sitten, toisistaan tietämättä.

Kallionpää ihmetteli, miksi kukaan ei ollut puuttunut Batlzarin tekoihin aiemmin.

– Meillä Suomessakin on ollut sitä, että tämän tyyppisiä asioita ei olla ymmärretty, vaikka ne on nähty. Vasta #metoo -liike on opettanut meitä tunnistamaan tämänkaltaisia asioita, hän sanoo.

Juttua varten Kallionpää ja Teittinen haastattelivat 18 nuorta naista. He kertoivat kipeitä ja henkilökohtaisia asioita, ja osa pelkäsi Teittisen mukaan Baltzaria. Nuoret ihmiset kertoivat kipeitä ja henkilökohtaisia asioita. Siksi lähteitä oli suojeltava.

– Haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset pitää huomioida haastattelussa. Pitää olla sensitiivinen sille, mitä hän haluaa sanoa, antaa aikaa, sanoo Teittinen

Lisäksi kyse on lähdesuojasta. Lähdesuoja on lain toimittajalle turvaama oikeus pitää tietolähteet salassa. Se on olemassa siksi, että esimerkiksi väärinkäytösten paljastajille ei kosteta.

Baltzarista kertoneiden naisten nimiä ei kerrottu jutussa heidän suojelemisekseen. Jotkut kieltäytyivät kokonaan haastattelusta pelkoon vedoten.

– Jos puhutaan lähdesuojan takaa, toimittajan pitää varmistaa, että ihmistä ei voi tunnistaa. Se on ennen kaikkea toimittajan tehtävä, ei missään tapauksessa lähteen, Teittinen painottaa.

Nimettömät lähteet pitää syynätä tavallistakin paremmin

Teittisen mukaan lähteisiin pitää suhtautua journalistisen kriittisesti. Jutun lähteet ymmärtävät sen, koska löysä juttu on huono asia myös heidän kannaltaan.

Kertomusten johdonmukaisuus käytiin läpi ja niiden tueksi haettiin muuta materiaalia, kuten asiakirjoja.

– Emme koskaan julkaise vakavia väitteitä yksittäisten kertomusten pohjalta.

Kun riittävän moni toisistaan riippumaton henkilö kertoo samaa, se yleensä tuo painoa jutulle, Teittinen toteaa.

Baltzarin uhreja neuvottiin olemaan yhteydessä rikosuhripäivystykseen

Baltzaria epäillään törkeästä ihmiskaupasta. Hänet pidätettiin jutun julkaisua edeltävällä viikolla. Oliko se sattumaa?

– Me ollaan kerrottu jutussa, että me ollaan muistutettu näitä Baltzarin toiminnasta kärsineitä naisia, että he saavat apua rikosuhripäivystyksen ihmiskaupan uhrien erityistukipalvelusta, Teittinen vastaa.

Rikosuhripäivystys on kansalaisjärjestö, joka auttaa rikoksen uhreja. Teittisen mukaan juttuprosessi vaikutti siis osaltaan myös rikostutkinnan käynnistämiseen. Jutun tiedot täsmentyivät kesän ja syksyn aikana. Julkaisupäätös oli tehty jo aiemmin ja sitä harkittiin pidätyksen jälkeen Helsingin Sanomissa. Juttu päädyttiin julkaisemaan.

“Taiteen saralla puuttuvat valvontamekanismit, joita liikunnan puolella on”

Teittisen mukaan yhteiskunnan turvaketju petti Baltzarin teatteriyhteisön kohdalla.

– Toiminnasta on liikkunut huhuja ja tietoja pitkään, mutta ne ovat saattaneet olla sellaisia, että yksittäisen henkilön on ollut vaikea reagoida, hän sanoo.

Hänen mielestään on kuitenkin selvää, että taiteen saralla puuttuvat valvontamekanismit, joita esimerkiksi liikunnan puolella on.

Katri Kallionpää toivoo, että juttu auttaisi kaikkia niitä, jotka ovat kokeneet seksuaalista ahdistelua, manipulointia tai hyväksikäyttöä ymmärtämään sen, ettei tapahtunut ole heidän vikansa.

– Että juttu vapauttaa heidät itsesyytöksistä, Kallionpää sanoo.

Posti-kohun viimeisimmät käänteet ovat saaneet perussuomalaiset ja kokoomuksen vaatimaan pääministeri Antti Rinteen (sd.) eroa. Saman puolueen omistajaohjausministeri Sirpa Paatero ilmoitti eroavansa perjantaina.

• Miksi postiministeri Paatero sai lähteä? Ota tilanne haltuun 100 tai 400 sanassa

Suomen historiasta tunnetaan vain kaksi tapausta, jossa pääministeri on jättänyt tehtävänsä poliittisen skandaalin vuoksi. Kuinka vahvalla pohjalla on opposition tämänkertainen erovaatimus? Kysyimme kahdelta politiikan tutkijalta.

Johanna Vuorelma, tutkijatohtori, Tampereen yliopisto:

"On hyvin vaikea sanoa mitään siitä, kuinka todennäköisesti tilanne voi johtaa Rinteen eroon. Moniin muihin poliittisiin skandaaleihin verrattuna Posti-kohu on arvaamattomampi, koska siinä on niin monia eri osapuolia: mukana eivät ole pelkästään eri puolueet.

Sinänsä hallituksen eron vaatiminen on oppositioretoriikassa tyypillinen keino. Tähän asti julkisessa keskustelussa ei ole minusta tullut esille mitään sellaista, jonka voisi olettaa johtavan eroon.

Tiedotustilaisuudessa Rinne perusteli Paateron eroa puhumalla epäluottamuksesta Postin hallitusta kohtaan. Siinä oli ristiriita perustelun ja päätöksen välillä. Ajattelin, että siinä siirrettiin vastuuta moneen eri suuntaan.

Minusta kysymys ei kuitenkaan ole Rinteen pääministeriydestä, vaan laajemmasta asiasta. Johanna Vuorelma

Monet analysoivat tilannetta siten, että Rinne on halunnut pelastaa oman asemansa. Minusta kysymys ei kuitenkaan ole Rinteen pääministeriydestä, vaan laajemmasta asiasta.

Juha Sipilän hallitus oli rikkomassa Suomessa pitkään vallassa ollutta kolmikantaista mallia. Rinne pyrkii palauttamaan sitä, eivätkä kaikki hyväksy sitä. Siinä mielessä tämä on paluuta hyvin vanhoihin ideologisiin jakolinjoihin työntekijöiden asemaa puolustavan vasemmiston ja työnantajien asemaa puolustavan oikeiston välillä.

Pohjimmiltaan kyse on siis ideologian paluusta politiikkaan – ei siitä, valehteliko joku vai ei. Rinteen puheesta saa kuvan, että Paatero ei edustanut tarpeeksi johdonmukaisesti ja voimallisesti työntekijöiden asemaa ja tehnyt Postin hallitukselle selväksi, että palkkaheikennykset eivät yksinkertaisesti tule kysymykseen."

Ville Pitkänen, valtiotieteiden tohtori, e2 Tutkimus:

"Poliittiset kohut ovat yksilöllisiä, mutta ne eskaloituvat usein samalla tavalla. Oppositio antaa painetta, media ruokkii sitä ja kohun silmään joutuneet poliitikot puhuvat epävarmasti.

Oppositiolle on poliittisesti järkevää painottaa Posti-keskustelussa sitä, että pääministeri on antanut eduskunnalle väärää tietoa. Sellaisesta on rokotettu ministereitä aikaisemminkin – jos muistellaan vaikkapa Alexander Stubbin omasta päästä keksimiä numeroita. Siitä nousi aikanaan valtava kohu.

Suomalaisessa politiikassa pääministerin asema on aika vahva. Ville Pitkänen

En usko tähän asti tulleiden tietojen perusteella, että oltaisiin menossa tilanteeseen, jossa pääministerin ero on oikeasti mahdollinen. Suomalaisessa politiikassa pääministerin asema on aika vahva.

Ja niin kauan kun hallituksen rivit pysyvät yhtenäisinä, oppositio saa vaatia eroa niin paljon kuin haluaa. Vasta jos hallituksessa ruvettaisiin puoluetasolla pohtimaan vakavasti, onko luottamus pääministeriin mennyt, se olisi kriisin paikka.

Rinteen kohdalla tässä keskustelussa on kuitenkin paljon avoimia kysymyksiä. On niin paljon asioita, joista emme ehkä vielä tiedä kaikkea. Uskon, että keskustelu jatkuu ja uusia käänteitä voi tulla viikonlopun aikanakin."

Lue myös:

Näin ministeri Paateron kujanjuoksu Postin kanssa päättyi eroon – Lue tästä käänteet

Rinteen kritiikki ei yllättänyt – Pohjola ei aio erota Postin hallituksen johdosta

Kuka korvaa eronneen Sirpa Paateron? Tässä seitsemän nimeä, jotka ovat spekulaatioissa esillä

Analyysi: Omistajaohjausministeri sai lähteä, mutta se ei vielä rauhoita kuplivaa eduskuntaa

Ylen kyselyn mukaan keskustan kansanedustajat haluavat selvyyden Posti-kohun tapahtumista ennen kuin päättävät, nauttivatko pääministeri Antti Rinne ja hänen edustamansa SDP heidän luottamuksestaan.

Suurin osa Ylelle vastanneista keskustan kansanedustajista sanoo, että hallitusyhteistyö riippuu lähipäiville luvatun selvityksen lopputuloksesta. Pääministeri Rinteen on määrä vastata opposition välikysymykseen tiistaina.

Yle kysyi soittokierroksella keskustan kansanedustajilta, millä ehdoilla puolue on valmis jatkamaan hallitusyhteistyötä sosiaalidemokraattien kanssa ja voiko Antti Rinne jatkaa pääministerinä.

Puolet vastaajista on sitä mieltä, että asia on selvitettävä perin pohjin ennen ratkaisuja.

– Tilanne pitää saada selväksi pohjamutia myöten, että luottamus saadaan palautettua, yksi vastaajista sanoo.

Puolet tavoitetuista kansanedustajista taas ei halua kommentoida tilannetta. Toisaalta yksikään vastaajista ei ilmaissut tässä vaiheessa epäluottamusta pääministeriä kohtaan.

Kyselyä varten tavoitettiin lauantaina 18 eli hieman runsaat puolet keskustan 31 kansanedustajasta. Kyselyyn sai vastata nimettömänä.

”Paine on nyt SDP:n leirissä”

Nykyhallitukselle myönteisimmät äänenpainot korostavat, että vielä ei tarvitse pohtia, jatkaako keskusta hallituksessa vai ei. Osa vastaajista mainitsee, että myöskään pääministerin asemaa ei tarvitse vielä miettiä.

– Meillä ei ole riittävästi tietoa eli johtopäätöksiä on vaikea vetää. Odotetaan tätä selvitystä ensin, yksi vastaaja toteaa.

Pari kysymyksiin vastanneista keskustan kansanedustajista huomauttaa, että paine on nyt SDP:llä.

– Ennen kaikkea SDP:n leirissä on painetta hoitaa tämä asia kuntoon. Näkisin, että tämä on aika paljon myös heidän sisäinen asiansa, toinen vastaaja sanoo.

– Jos selvityksestä ei tule puhtaita papereita, niin demareiden täytyisi itse ymmärtää toimia, kolmas huomauttaa.

Puolet tavoitetuista kansanedustajista ei suostu kommentoimaan hallitustilannetta lainkaan. Yleisin perustelu vastaamatta jättämiselle oli se, että asiasta tiedottamisen hoitavat heidän mukaansa keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen ja puolueen puheenjohtaja Katri Kulmuni.

Lisää aiheesta:

Keskustan Kulmuni vaatii neuvotteluja hallituksen yhtenäisestä linjasta – Antti Rinne Posti-kohusta: "Minä en ainakaan valehtele"

Orpo odottaa hallituskumppaneiden reaktiota Rinteen toimintaan – kääntyykö peukku ylös vai alas?

Perussuomalaisten Juho Eerola: Ennenaikaiset vaalit sopisivat perussuomalaisille

Voiko Posti-kohu todella kaataa pääministerin? Politiikan tutkijat arvioivat, kuinka vahvalla pohjalla opposition vaatimus Rinteen erosta on

Kun Riitta Paterson syntyi, talvisota oli jo käynnissä.

Neuvostoliiton tykistötuli oli alkanut Karjalankannaksella kello 6:50. Iltapäivällä tasavallan presidentti Kyösti Kallio julisti maan olevan sotatilassa.

Paterson muistelee äidin kertoneen, että hän syntyi iltapäivällä. Hyvin pian sen jälkeen koti silloisessa Suistamon kunnassa Karjalassa piti jättää.

– Eno juoksi meille ja sanoi, että nyt pitää mennä, pommitus alkaa.

Äiti, isoäiti ja muutaman tunnin ikäinen vauva ehtivät päivän viimeiseen evakkojunaan. Taakse jäi perheen vaatimaton mökki kosken vieressä.

Sitä junamatkaa äiti muisteli myöhemmin usein.

– Junassa oli kamalan kylmä. Minut oli kääritty kapaloon, ja ihmiset kävivät ihmettelemässä, miten vastasyntynyt vauva selviytyy 30 asteen pakkasessa, Paterson kertoo.

Vauva selviytyi, ja perhe asettui Karjalasta lähdön jälkeen ensin Vesannolle Savoon.

Lapsuutta leimasi köyhyys

Vesannon kodista Riitta Paterson muistaa välähdyksiä. Lehmiä ja pihapiirissä olleen savusaunan.

Tässä vaiheessa äiti ja isä erosivat. Siitä hän ei tiedä paljoa.

Äiti oli töissä tai etsi työtä jatkuvasti. Evakkolapsille järjestettiin päivähoitoa milloin missäkin.

– Välillä olin yhden opettajan hoidossa. Kerran olin koululla yötäkin, ja minulle oli laitettu luokkaan ihanan puhdas sänky.

Myöhemmin äiti meni uusiin naimisiin, ja perhe muutti Keski-Suomeen.

Vaajakosken Kanavuoressa oli vuoren sisään louhittu ammustehdas, jossa työskenteli paljon Pohjanmaalta tulleita.

Asunnot olivat nopeasti rakennettuja, parakkimaisia hökkeleitä. Seinien läpi kuului kaikki.

Koti oli järven rannassa, jossa pestiin sekä vaatteet että ihmiset. Naapuriperheen lapset asuivat Ruotsissa, mutta kävivät välillä vanhempiensa luona.

Se ei ollut mitenkään poikkeuksellista. Suomalaisia lapsia lähetettiin talvi- ja jatkosodan aikana Ruotsiin jopa 70 000.

Meillä ei ollut kuin mäntysuopaa ja muistan ajatelleeni, että antaisin mitä tahansa, jos vain saisin tuollaisen saippuan. Riitta Paterson

Patersonin lapsuutta leimaava kokemus on jatkuva köyhyyden tunne. Teini-iästä mieleen on jäänyt väkevä muisto siitä, kun Ruotsissa asuneet lapset tulivat järvelle peseytymään.

– Heillä oli mukanaan saippuaa, joka vaahtosi ja tuoksui ihanalta. Meillä ei ollut kuin mäntysuopaa ja muistan ajatelleeni, että antaisin mitä tahansa, jos vain saisin tuollaisen saippuan.

Kanavuoren ja kodin ohi kulki jatkuvasti pitkiä tavarajunia. Ne kuljettivat sotakorvauksia Neuvostoliittoon.

Kun junia ei enää kulkenut, lapsetkin tiesivät että sotakorvaukset oli maksettu.

Lehti-ilmoituksesta uusi suunta elämälle

Tultuaan täysi-ikäiseksi Riitta Paterson asui Jyväskylässä ja työskenteli tarjoilijana.

Ruthin Vintti oli suosittu kahvila, jossa kävi usein asiakkaina näyttelijöitä ja muita tunnettuja ihmisiä. Spede Pasanenkin tuli juttelemaan.

– Kahvilassa kävi myös ulkomaalaisia turisteja, mutta kukaan ei osannut puhua heidän kanssaan. Se hävetti minua niin, että halusin oppia puhumaan englantia.

Paterson oli käynyt lapsena kansakoulun, mutta opintojen jatkamiseen ei ollut rahaa.

Yhtenä vapaapäivänä hän istui junassa paikalle, johon joku oli jättänyt Helsingin Sanomat.

Silmiin osui englantilaisen perheen jättämä ilmoitus. Siinä haettiin kahta tyttöä kotiapulaisiksi Liverpoolin lähelle.

Paterson oli hyvin ujo. Silti hän houkutteli ystävänsä Eilan lähtemään mukaan ja vastasi ilmoitukseen.

Nuoret naiset pakkasivat laukkunsa ja lähtivät venäläisellä laivalla kohti tuntematonta maata.

– Jos olisin saanut käydä kouluja pidemmälle, olisin varmasti jäänyt Suomeen ja elämästäni olisi tullut ihan erilainen.

Uusi kotimaa, kulttuuri ja elintaso

Suomalaiset kotiapulaiset palkannut perhe oli vauras. Heillä oli autonkuljettaja, vakituinen kotiapulainen ja kaksi puutarhuria.

Tilapäisiä apulaisia palkattiin vuodeksi kerrallaan, ja vain suomalaiset kelpasivat.

– Rouva Corlett halusi aina suomalaisia, koska he ovat ahkeria, rehellisiä ja osaavat tehdä lettuja.

Uudet tulokkaat lähetettiin ensi töikseen kielikurssille.

Elämä Englannissa solahti pian omaan uomaansa. Kotiapulaisen työ vaihtui ravintola-alan opintoihin ja töihin.

Sitten Riitta ja James Paterson löysivät toisensa, menivät naimisiin ja perustivat perheen.

Koti oli Ashtonin kylässä, joka oli 1960-luvulla täynnä Shellin työntekijöitä. Siellä James Patersonkin työskenteli.

Eläkkeelle jäätyään Riitta Paterson osallistui hyväntekeväisyyttä varten järjestetyille pyöräilymatkoille Kuubassa ja Intiassa.

Intiassa hän näki kurjuutta, joka sai hänet sanattomaksi.

Pyöräilijät olivat pysähtynyt juomatauolle, kun nuori äiti tuli väkijoukon seasta lähelle vauva sylissään.

– Vauva oli aivan pieni, vastasyntynyt. Hän ojensi sitä minulle, että veisin lapsen mukanani pois.

Omien lasten ei onneksi tarvinnut kasvaa köyhyydessä. Paterson tietää, että Intiassakin elintaso on noussut.

– Uutisissa kerrottiin hiljattain, että lähes kaikki lapset pääsevät siellä nykyään kouluun.

Vielä yksi muutto ja paluu juurille

John Lennon, Paul McCartney, George Harrison ja Ringo Starr tuijottavat katsojaa taulusta tyynesti.

Riitta Paterson on nähnyt Beatlesit Liverpoolin kaduilla. Kauempaa tosin, koska tungos oli melkoinen.

Taulu on nyt Tampereella, samoin 80 vuotta täyttävä rouva itse. Kaipuu kotimaahan kasvoi vuosien varrella.

– Brexit-sotku oli viimeinen sysäys. Silloin päätin kokeilla, millaista olisi asua Suomessa.

Aviomies halusi jäädä asumaan Englantiin, mutta käy kyläilemässä.

Paterson ei vielä tiedä, kumpaan maahan hän lopulta asettuu. Englannissa on tuttu kyläyhteisö, Suomessa juuret.

Niistä olisi pitänyt kysyä enemmän silloin kun äiti oli elossa, mutta nuorempana mielessä oli aina kaikkea muuta.

Suomi on muuttunut sillä välin, kun hän oli poissa. Sen huomaa pienistäkin asioista. Koiria on enemmän. Sähkö on halpaa.

Kaikki ei suinkaan ole toisin. Perunat ovat edelleen hyviä, parempia kuin Englannissa. Naapurit ovat avuliaita, mutta tuntemattomat eivät oikein osaa puhua toisilleen.

– Minä olen sitä vähän yrittänyt muuttaa. Kyllä ne sitten puhuvat, kun itse ensin aloittaa.

Samat lainalaisuudet muutosten ja pysyvyyden suhteen taitavat päteä Patersoniin itseensä.

Hillitty arvokkuus ja mieltymys teehen lienevät Englannista mukaan tarttuneita ominaisuuksia. Optimismi ja sisukkuus sen sijaan paljon vanhempaa perua.

Suunnitelmia riittää edelleen. Karjalassa olisi kiinnostavaa käydä, esimerkiksi Sortavalaan järjestetään paljon bussimatkoja.

Paterson kaatui viime talvena ollessaan hiihtämässä. Hän tarvitsee kävelemiseen keppiä, mikä jarruttaa tällä hetkellä matkojen ja muiden suunnitelmien toteuttamista.

Talvisodan lapsi on kuitenkin toiveikas.

– Lääkäri on luvannut, että ensi talvena pääsen taas hiihtämään.

Lue lisää:

Pentti Poutanen muistaa talvisodan ensimmäisen päivän, pommit putosivat kotikylän liepeille, keväällä lähdettiin evakkoon: "Koko ajan sai pelätä, tuoko vieras kuolinuutisen"

Talvisodan syttymisestä 80 vuotta - vuosipäivä näkyy Ylen ohjelmistossa

Yle Elävä arkisto: Talvisodan ankarat päivät 1939–1940

Teollisuuden laaja lakko voi toteutuessaan vaikuttaa bensiinin ja lääkkeiden saatavuuteen Suomessa.

Usean työntekijäliiton antama lakkovaroitus uhkaa sulkea viennille tärkeitä teollisuuden tuotantolaitoksia. Kolmen päivän työnseisaus alkaisi reilun viikon päästä, maanantaina 9. joulukuuta, ellei sovintoa löydy ennen sitä.

Lakossa olisi mukana lähes 100 000 työntekijää muun muassa teknologiateollisuudessa, kemianteollisuudessa sekä mekaanisessa metsäteollisuudessa. Tuotanto keskeytyisi tai kärsisi huomattavia häiriöitä esimerkiksi osassa Outokummun, Koneen, Orion Pharman, SSAB:n, UPM:n, John Deeren, Kemiran, Tikkurilan, Abloyn, Stora Enson, Wärtsilän ja Valmetin tuotantolaitoksia.

Teollisuusliiton mukaan merkittävimmät alasajettavat laitokset olisivat Nesteen öljyjalostamot Porvoossa ja Naantalissa. Neste ei suostunut kommentoimaan mahdollista alasajoa, sen aikataulua tai vaikutuksia.

Kemianteollisuuden toimitusjohtajan Mika Aallon mukaan lakko saattaa näkyä bensa-asemilla, varsinkin jos lakko pitkittyy.

– Pienellä viiveellä saattaa tulla vaikutuksia maa-, meri- ja ilmailuliikenteeseen, sanoo Aalto.

Työntekijäpuolella lakkovaroituksen teollisuuden aloille on antanut Teollisuusliitto, toimihenkilöitä edustava Ammattiliitto Pro sekä ylempien toimihenkilöiden YTN. Rakennusliitto on puolestaan ilmoittanut tukilakosta, johon osallistuvat Teollisuusliiton lakon alaisissa toimipaikoissa työskentelevät jäsenet.

Loppuuko syöpälääke apteekeista?

Lakko sulkisi lääkevalmistaja Orion Pharman lääkevalmistetoiminnot ja logistiikan Espoossa sekä lääkeainevalmistuksen Oulussa, sanoo toimitusketjusta vastaava johtaja Liisa Hurme.

– Koska lakko koskisi myös logistiikkatoimintoamme, saattaa lakolla olla vaikutusta lääkkeiden saatavuuteen Suomen markkinoilla sekä lähimarkkinoilla. Pelkäämme potilaiden puolesta, sanoo Hurme.

Hurmeen mukaan kriittisin on Orionin Oulun tehdas, jossa valmistetaan lääkeaineita maailmanmarkkinoille. Tuotannossa on vakavien sairauksien hoitoon tarkoitettuja lääkeaineita, joita ei valmisteta missään muualla maailmassa tai Orionilla on niissä merkittävä markkinaosuus.

Työnseisaus voisi Hurmeen mukaan vaikuttaa esimerkiksi erään syöpälääkkeen saatavuuteen maailmalla.

Alasajoja aloitetaan jo lähipäivinä

Työnantajapuoli arvioi, että lakko maksaisi toteutuessaan satoja miljoonia euroja.

Työnseisaus tulee kalliiksi, sillä prosessiteollisuuden alas- ja ylösajo kestää useamman päivän.

Esimerkiksi Orionilla kolmen päivän lakko tarkoittaa käytännössä vähintään kahden viikon tuotannon keskeytystä. Jos sovintoa ei tule ensi viikolla, alkaa Orionilla alasajo viikon loppupuolella.

Kemianteollisuuden toimitusjohtaja Mika Aalto muistuttaa, että yleensä huoltoseisokkeja suunnitellaan jopa vuosia etukäteen.

– Kemianteollisuuden tuotantoprosessit ovat monimutkaisia kokonaisuuksia, joihin liittyy korkeita lämpötiloja ja paineita sekä varovasti käsiteltäviä aineita. Tällaista prosessia ei voi sulkea samalla tavalla kuin lamppu laitetaan pois päältä katkaisijasta, sanoo Aalto.

Teollisuusliitosta arvioidaan, että esimerkiksi Nesteen öljynjalostamoiden alasajo aloitettaneen jo lähipäivinä.

Työnantaja pelkää mainekolhua

Aallon mukaan lakon vaikutukset vientiin olisivat merkittävät. Pelkästään kemianteollisuuden viennin arvo on noin 33 miljoonaa euroa päivässä.

Teknologiateollisuuden pääekonomisti Petteri Rautaporras pelkää, että suomalaisten yritysten maine saa kolhun maailmalla toimitushäiriöiden vuoksi.

– Globaalissa maailmassa asiakkaalla on hyvin vähän ymmärrystä. Toimitushäiriöt voivat johtaa uusien tilausten ja investointien menettämiseen, sanoo Rautaporras.

Metsäteollisuudessa työnseisaus saattaa pitkittyä: työnantajia edustava Metsäteollisuus ry on julistanut kuuden päivän työsulun 12.–18. joulukuuta. Työsulussa työnantaja ei päästä työntekijöitä töihin ja katkaisee palkanmaksun.

Suurimmat työnantajaliitot neuvotteluissa ovat Teknologiateollisuus, Kemianteollisuus sekä Metsäteollisuus. Niiden on määrä jatkaa sovittelua ensi viikolla.

Lue lisää:

Teollisuusliiton Riku Aalto: Kiky-tunnit pois avaussopimuksesta ja kaikista muista

Lakkosuma kasvaa: Nyt Teollisuusliitto ja Pro ilmoittivat aloittavansa työtaistelut kahden viikon kuluttua – työnantaja: "Lakkoesitykset ovat täysin ylimitoitetut"

Kauppalehti: Lakko uhkaa reilun viikon päästä, työmarkkinatilanne Nesteen erittäin tarkassa seurannassa - ”Meillä on erilaisia skenaariomalleja, mitä otamme tarvittaessa käyttöön”

Metsäteollisuus vastaa työntekijöiden joulukuun lakkoon: kuuden päivän työsulku – "Kilpailemme Baltian maiden, Puolan ja Venäjän kanssa"

Nuori mies ei sanonut oikeudessa sanaakaan. Kun hän kääntyi katsomaan itkevää Kaisa Juntusta, silmät olivat tyhjät.

– Tuijotin hänen käsiään. Ajattelin, että noiden käsien kautta siskoni on kuollut. Välinpitämätön asenne tuntui hirveältä.

Oli kulunut reilu puoli vuotta siitä, kun 23-vuotias mies oli surmannut kolme naista ravintolan edustalle Imatralla. Uhrit olivat toimittajat Katri Ikävalko ja Anne Vihavainen sekä Imatran kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppinen.

36-vuotias Katri Ikävalko oli Kaisa Juntusen sisko.

Oikeus tuomitsi miehen syylliseksi kolmeen murhaan. Vankilan sijaan mies määrättiin pakkohoitoon. Juntunen järkyttyi nähdessään miehen ilmeen.

– Surmaaja hymyili. Tuomio oli hänelle kuin voitto. Ihan kuin hän olisi päässyt tavoitteeseensa.

Kaisa Juntunen halusi, ettei kukaan joutuisi enää koskaan kokemaan samanlaista tuskaa.

Viimeinen sunnuntai

Kun sisko käynnisti auton ja sanoi Kaisa Juntuselle heipat, kumpikaan siskoksista heistä ei tiennyt, että se olisi viimeinen kerta.

Oli sunnuntai. Juntusella oli vapaapäivä ja hän oli hoitanut päivän ajan siskonsa 5-vuotiasta poikaa. He olivat rakentaneet yhdessä lumiukon. Ehti tulla pimeä.

– Katri tuli pihaan iloisena ja nauravaisena kuten aina. Kun he lähtivät siitä, sanoin että ajakaa varovasti.

Kaisa Juntunen meni sisään jatkamaan pakkaamista. Hän oli saanut siskoltaan lainaan isot matkalaukut, sillä aamulla hän lentäisi tyttärensä ja miehensä kanssa lomalle Teneriffalle.

Viikon kuluttua siskoa ei enää ollut.

4.12.2016

Kun Jukka Leminen heräsi kotonaan Imatralla, vaimon puoli parisängystä oli tyhjä.

Anne Vihavainen oli edellisenä päivänä lähtenyt työkavereidensa kanssa juhlimaan toimittajien pikkujoulua teatteriin Helsinkiin. Hänen oli pitänyt palata yöksi kotiin Imatralle.

– En ollut yhtään huolissani. Ajattelin, että ehkä olin käsittänyt väärin ja hän oli jäänyt Helsinkiin yöksi, Leminen kertoo.

Vaimon sukulaistyttö soitti ennen yhdeksää aamulla. Ravintola Vuoksenvahdin edustalla oli ammuttu kolme ihmistä. Anne oli nähty siellä. Onko Anne tullut kotiin?

Jukka Leminen yritti soittaa vaimolleen. Ei vastausta. Nyt hän huolestui. Anne vastasi aina puhelimeen. Leminen näppäili poliisin numeron. Ei vastausta sieltäkään.

Hän pyöri hetken levottomana ympäri asuntoa. Sitten aikaan joku ajoi pihaan.

– Menin katsomaan, onko se taksi vai poliisiauto. Se oli poliisi. Silloin tiesin, että Anne on kuollut.

Teneriffalla noin 5000 kilometrin päässä Imatralta Kaisa Juntunen oli lähdössä aamupalalle.Loma miehen ja tyttären kanssa oli jo pitkällä, paluu kotiin odotti parin päivän päässä.

Etelä-Saimaan toimittajana Lappeenrannassa työskentelevä Juntunen päätti lukea oman lehtensä uutiset ennen aamiaista.

– En ikinä tee niin lomalla. Nyt tuli jokin ihmeellinen ennakkoaavistus. Pyysin miestä ja tytärtä menemään jo edeltä aamupalalle.

Imatralla oli ammuttu kolme naista. Juntunen laittoi äidilleen tekstiviestin. Ei kai ketään tuttuja?

Äiti oli ruokakaupassa puhelin kädessään. Hänen toisen tyttärensä – Katrin – mies oli juuri soittanut ja kertonut uutisen, jota ei voinut edes ymmärtää.

Kaisa Juntunen sai viestiinsä vastauksen, jossa oli vain yksi sana: "Katri".

Juntunen soitti heti äidilleen.

– Toisessa päässä oli kauhea järkytys ja epäusko. Lysähdin hotellihuoneen lattialle. Se oli kuin sähköshokki.

Aurinko paistoi, muut ihmiset uivat ja nauroivat. Kaisa Juntunen

Vasta edellisenä iltana Juntunen oli nähnyt siskonsa Facebookiin laittaman kuvan, jossa tämä hymyili iloisena toimittajien teatterimatkalla Helsingissä. Juntunen olisi itsekin ollut siellä, ellei olisi lähtenyt lomalle Teneriffalle.

Katri Ikävalko oli hänelle paitsi pikkusisko, myös työkaveri. He työskentelivät saman konsernin lehdissä toimittajina. Ikävalkon kotitoimitus oli Uutisvuoksi Imatralla, mutta hän teki välillä työpäiviään Etelä-Saimaassa Lappeenrannassa.

Juntunen oli kysynyt Facebookissa, oliko teatteriesitys ollut hyvä. Vastausta ei tullut.

Perhe sai järjestettyä aikaistetun paluulennon Suomeen, mutta vasta seuraavalle päivälle. Kaisa Juntunen lähetti miehensä ostamaan minipullon konjakkia, koska tv-sarjoissakin tehdään niin.

– Mieleen tuli ihan ihmeellisiä ajatuksia. Oli aivan absurdia kävellä siellä se yksi päivä shokissa. Aurinko paistoi, muut ihmiset uivat ja nauroivat.

Jo sinä päivänä Kaisa Juntunen kuitenkin päätti, että näiden kolmen yhteiskunnan rakentajan – kahden toimittajan ja yhden kuntapoliitikon – elämäntyön pitäisi jatkua.

Kolme vuotta myöhemmin Kaisa Juntunen ja Jukka Leminen istuvat täpötäydessä kahvilassa Imatran keskustassa.

Vaihdetaan perhekuulumisia, nauretaan ja pohditaan, onko Kaisan tukka keltainen. Oma tytär on värjännyt sen edellisenä päivänä.

Kaksikko tunnetaan, he saavat iloisia tervehdyksiä ympäri kahvilaa.

Juntunen lämmittää käsiään kahvikupin ympärillä. Tässä kahvilassa hän kävi välillä yhdessä Katrin kanssa.

– Katri oli kahvikissa. Välillä tulen tänne ja tilaan latten, koska se oli Katrin suosikki.

Pöydällä on pino hakemuksia. On se aika vuodesta, kun Juntusen ja Lemisen perustama Valon Vuoksi -yhdistys jakaa apurahansa mielenterveystutkimukseen. Tänä vuonna summa on 5000 euroa. Nyt pitäisi päättää, kuka apurahan saa. Valinnassa ovat apuna psykiatrian alan asiantuntijat.

Katkeruuteen käpertyminen olisi helppoa. Sen sijaan Imatran kolmoissurman uhrien perheet ja ystävät jakavat joka vuosi apurahan, jotta Imatran tragedia ei enää koskaan toistuisi. Että surmaajan kaltaiset ihmiset saisivat apua ajoissa.

Pahaa ei kosteta pahalla

Kolmoissurman uhrien perheet perustivat Valon Vuoksi -yhdistyksen surmien jälkeen.

– Meillä on ajatus, että pahaa ei kosteta pahalla. Hän oli hirveän sairas, ja tiedon kautta opitaan hoitamaan esimerkiksi väkivaltaisia persoonallisuuksia, toteaa Juntunen.

– Hänellä ei ollut edes mitään motiivia, hän vain oli sekopää. Jos on pönttö aivan himmeänä, siihen pitää pystyä puuttumaan ennen kuin jotain hirveää tapahtuu, lisää Valon Vuoksi -yhdistyksen puheenjohtajana toimiva Jukka Leminen.

Vielä kolme vuotta sitten Kaisa Juntunen ja Jukka Leminen eivät edes tunteneet toisiaan.

Katrin nimen pitäisi olla lasten kokeissa, lehtijutuissa, whatsapp-viesteissä. Missä vain muualla mutta ei siinä. Kaisa Juntunen

Arkku oli kaunis, helmenharmaa. Katrin näköinen.

Kaisa Juntunen sai hoidettua pakolliset asiat. Katri Ikävalkon kaksi pienintä lasta olivat mukana valitsemassa arkkua äidilleen. Siitä tuli riitaa, he olisivat halunneet erilaiset. Tilanne toi pilkahduksen hymyä surun painavan peiton alle.

– 5-vuotias sanoi, että pistetään äiti puoliksi. Kaiken surun keskellä lapset pitivät elämänkipinää yllä.

Terapeutti kävi aluksi Juntusen kotona. Oli vaikea lähteä liikkeelle. Pelastus oli koira, joka oli pakko viedä lenkille. Aina lenkiltä tullessa oli pikkuisen parempi olla.

Hautausmaalle hän ei halunnut hautajaisten jälkeen mennä. Siskon nimeä hautakivessä oli vaikea katsoa.

– Sen pitäisi olla lasten kokeissa, lehtijutuissa, whatsapp-viesteissä. Sen pitäisi olla lentolipuissa. Missä vain muualla mutta ei siinä. Suunnittelimme Katrin kanssa ihania matkoja, joista melkein kaikki jäivät toteutumatta.

Huulipunaa kahvimukissa

Uutisvuoksen toimituksessa Imatralla Katrin työpiste oli tyhjä. Pöydällä seisoi kahvimuki. Se oli vielä kahvia puolillaan. Mukin reunaan olivat painuneet Katrin huulipunanjäljet.

Vieressä oli lehtiö muistiinpanoineen. Ihan kuin Katri olisi noussut vain hetkeksi käymään jossakin.

Kukkia oli valtavasti. Liljojen tuoksu ällötti Kaisa Juntusta. Se leijui ympärillä koko ajan. Kotona kaikki kukat eivät edes mahtuneet maljakoihin, maitotölkeistä piti askarrella lisää.

Surmattujen toimittajien perheet oli kutsuttu Uutisvuoksen toimitukseen hakemaan pois heidän henkilökohtaiset tavaransa. Kukaan ei ollut tohtinut koskea niihin.

Kaisa Juntunen halasi Vihavaisen miestä Jukka Lemistä ja tunsi tärinän. Se ei näkynyt ulospäin vaan tuli jostain syvältä sisältä. He kaikki tärisivät. Järkytys oli niin suuri.

Oli silti hyvä nähdä ihmisiä, jotka olivat samassa tilanteessa.

– Jukan kanssa juttu alkoi kulkea. Oivalsin, ettei kukaan ole tässä yksin, Juntunen kertoo.

Tuntui kauhealta, ettei hänestä jäisi mitään. Jukka Leminen

Jukka Leminen pohti, miten voisi säilyttää jotain Annesta.

– Anne ei pitänyt siitä, että ihmisiä kehuttiin heidän kuolemansa jälkeen. Hänen mielestään ihmistä pitää kehua tarpeeksi elämänsä aikana.

Leminen tiesi, ettei Anne haluaisi hautaa eikä kiveä sen päälle. Vaimon mielestä ihminen oli osa luonnon kiertokulkua, mitään merkkiä ei tarvitse jäädä. Muistolehto olisi hänelle oikea paikka, ja Leminen halusi kunnioittaa sitä.

– Tuntui kauhealta, ettei hänestä jäisi mitään.

Juntusella oli samanlaisia ajatuksia Katrista. Valon Vuoksi -yhdistys oli perustettu jo kuukauden kuluttua surmista.

– Siinä kohtaa tuli jokin tarmonpuuska. Jos idean olisi jättänyt hautumaan, se ei ehkä olisi toteutunut.

Vaaleanpunaiset kengät

Surmista oli kulunut kuukausi, kun Juntunen meni takaisin töihin. Työpaikalla vastassa olivat Katrin sisäkengät.

Ne olivat vaaleanpunaiset ja söpöt. Sellaiset, joita Kaisa Juntunen ei itse ostaisi. Katri rakasti rimpsuja. Siinä siskokset olivat erilaisia. Juntunen veti kengät jalkaansa ja sitoi roosanväriset silkkinauhat rusetille.

Hänen työpöydällään odottivat Katrin käsivoide ja kahvimuki. Mukissa – tässäkin – näkyivät Katrin huulipunan jäljet.

Isku tuli joka kerta, kun siskon nimi pomppasi esiin hakiessa toimitusjärjestelmästä arkistojuttua tai kuvaa.

– Olen jälkeenpäin miettinyt, että olisi ehkä kannattanut olla vähän pidempään pois töistä. Samassa työyhteisössä muillakin oli se suru.

Kahvilaa vastapäätä on Pub Vahti, entinen Vuoksenvahti. Jukka Leminen ei oikeastaan haluaisi olla täällä. Hän liikkuu surmien tapahtumapaikan kulmilla vain yhdistyksen asioissa.

– Kesällä ravintolan edessä on terassi. Ihmiset pitävät hauskaa. Sellaista en voi katsoa ollenkaan.

Alussa Jukka Leminen hukutti surunsa töihin. Hän ohjelmoi työkseen metallintyöstökoneita. Tarkkuutta vaativa työ vei kaiken huomion, silloin ei pystynyt ajattelemaan muuta.

Yhteinen elämä Anne Vihavaisen kanssa kesti melkein 30 vuotta. Viikon vaikein päivä oli – ja on yhä – perjantai. Se oli Annen lempipäivä. Siksi Leminen käy muistolehdossa Annen luona yleensä perjantaisin.

Muistan aina, minkä työn hän on tehnyt tämän kaupungin eteen. Ulla-Maija Tuomela

Pub Vahdin edessä on poliisiauto. Melkoinen sattuma. Kahvilassa vieläpä istuu tauolla poliisi, joka saapui kolme vuotta sitten surmapaikalle ensimmäisenä.

Kaisa Juntunen käy moikkaamassa ja halaamassa.

Kahvilan ovi käy. Tulija on Juntusen ja Katri Ikävalkon äiti Birgit Joronen. Hän ottaa laukustaan nipun vuosikalentereita. Vuoden 2020 tammikuuta koristaa kolme pientä lasta, joista pienin on vasta vauva. Katrin lapset vuosia sitten.

Kaikki valokuvat ovat Katrin ottamia. Kuvat kalenteriin on valinnut hänen vanhin tyttärensä, joka on nyt 15-vuotias.

Jokaisen kuvan yhteydessä on resepti. Ne ovat Anne Vihavaisen käsialaa. Reseptit on julkaistu aiemmin hänellä omalla ruokapalstallaan Uutisvuoksessa.

Yhdistyksen myöntämä apuraha koostuu kalenterin tuotoista. Kalenterimyyntiä hoitaa Birgit Joronen. 200 kalenterista on jäljellä on enää muutamia.

Tiinan silta

Valon Vuoksi ottaa vastaan myös lahjoituksia yrityksiltä ja tavallisilta ihmisiltä. Niillä on ostettu hiljattain kitara ja basso Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin lasten ja nuorten taloihin, joissa hoidetaan psyykkisesti oireilevia nuoria. Kesällä heille hankittiin virveleitä.

– Musiikkiterapeutti oli käyttänyt soittimiin ja psykiatri virveleihin omia rahojaan. On upeaa tavata ihmisiä, jotka tekevat työtään sydämellä, toteaa Kaisa Juntunen.

Imatran keskustaa puetaan jouluasuun. Kävelykadun iso joulukuusi saa valot.

Kuusen viereisellä esiintymislavalla Valon Vuoksi pitää tänä sunnuntaina vuotuisen adventtirauhanjulistuksensa. Se on samalla muistojuhla Imatran kolmoissurman uhreille. Vuosipäivä on tiistaina 3.12.

Eikä Imatran kaupunkikaan näitä naisia unohda. Kivenheiton päässä keskustasta virtaa Vuoksi. Se myötäilee Imatranajon katurataa, jonka ylittää Tiinan silta. Silta on nimetty Imatran kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Tiina Wilen-Jäppisen mukaan.

Valon Vuoksi -yhdistyksen rahastonhoitajan Ulla-Maija Tuomelan lenkkipolku kulkee usein Tiinan sillan ohi. Wilen-Jäppinen oli Tuomelan hyvä ystävä melkein 20 vuotta.

– Tiina tulee mieleeni aina, kun kuljen tästä. Muistan iloisia asioita ja vanhoja kommelluksia, joille voi jo nauraakin, Tuomela kertoo.

Silta kertoo yhden tarinan kolmoissurmassa menehtyneen kuntapoliitikon kädenjäljistä kaupungissa. Imatranajo lopetettiin vuonna 1986, kun pieni poika sai surmansa moottoripyörän sinkouduttua katsomoon.

– Imatranajon käynnistäminen oli Tiinan unelma. Hän teki monta vuotta töitä sen eteen ja oli sinnikäs. Hän halusi viedä asiat loppuun.

Imatranajo alkoi uudestaan vuonna 2016. Wilen-Jäppinen avasi radan ajamalla sen läpi omalla moottoripyörällään. Katuradan ylittävä silta ristittiin Tiinan sillaksi kolmoissurman jälkeen. Sillan kupeessa on myös muistokivi.

– Sitä katsoessani muistan, minkä työn hän on tehnyt tämän kaupungin eteen. Hän halusi aina nostaa Imatraa esiin.

Kaisa Juntunen on tuntenut vihaa. Surmaaja vilahti joskus unissa. Jukka Leminen taas on halunnut sulkea surmaajan täysin pois mielestään. Siksi hän ei mennyt oikeudenkäyntiin.

– En halunnut nähdä sitä miestä. En mainita hänen nimeään enkä tietää, miltä hän näyttää. Ihmettelen, miksen osaa vihata häntä, Leminen sanoo.

Nykyään surmaajaa ei mieti enää kumpikaan. Kun yhdistyksen väeltä kysyy suurimmasta asiasta, jonka se on saanut aikaan, vastaus on vertaistuki.

– Alussa pystyimme puhumaan raadollisimmatkin asiat. Tietyt asiakirjat ovat salaisia, eikä niistä voi puhua kenenkään muun kanssa. Yhdessä olemme yrittäneet ymmärtää, toteaa Juntunen.

Kaikilla surman uhreilla on lapsia. Tiina Wilen-Jäppisen ja Anne Vihavaisen lapset ovat nuoria aikuisia. Katri Ikävalkon nuorinkin on jo koululainen. Isommat ovat alkaneet kiinnostua yhdistyksen toiminnasta ja mielenterveystyöstä. Lapset ovat muistuttaneet tulevaisuudesta ja siitä, että elämän on mentävä eteenpäin.

– Olkoon kenen tahansa lapsia, he tekevät joka tapauksessa elämästä lohdullisemman. Pysyy se ajatus, ettei maailma tähän lopu, sanoo Jukka Leminen.

Työtä yhdistyksellä riittää. Siitä saatiin muistutus viimeksi lokakuun alussa, kun nuori mies hyökkäsi Savon ammattiopiston tiloihin kauppakeskus Hermannissa Kuopiossa.

Kouluhyökkäyksessä kuoli yksi ja loukkaantui kymmenen henkilöä. Kaisa Juntunen tuntee valtavaa myötätuntoa uhrien läheisten suuntaan.

– Nämä kouraisevat paljon syvemmin kuin ennen. Tuntuu sydänjuuria myöten pahalta, kun tietää sen tuskan. Tuli ajatus, että taas on jäänyt yksi mielenterveysongelmainen ihminen hoitamatta.

Mielenterveyden ammattilaisten mielestä yhdistyksen perustaminen on täydellisen sopiva avain surun käsittelyyn.

– Suru on kääntynyt voimavaraksi. Kun taakka menee moneen osaan, se on helpompi käsitellä. Samassa tilanteessa yksin jäävät voivat lamaantua niin, että toimintakyky menee, sanoo Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka.

Sydänmaanlakka pitää Valon Vuoksen viestiä erittäin tärkeänä. Ettei mitään sellaista enää koskaan tapahtuisi. Erityisen hienoa hänen mielestään on se, että yhdistys todella tekee töitä asiansa eteen.

– On ihan huikeaa, että he jakavat apurahaa ja lahjoituksia. Lisäksi on hienoa, että peräänkuulutetaan oikea-aikaista ongelmiin puuttumista.

Viimeksi Kuopion kouluhyökkäyksen jälkeen Sydänmaanlakka pohti sitä, kuinka Suomessa voitaisiin puuttua tehokkaammin lasten ja nuorten alkaviin mielenterveysongelmiin. Kotona mielen murtumista ei välttämättä huomata.

– Kaikissa joukkosurmissa on takana eristäytymisen polku. Vanhempien silmissä lapsi haluaa kuitenkin säilyttää kasvonsa ja voi esittää viimeiseen saakka, että kaikki on hyvin. Puuttumisen mekanismeja pitää lisätä.

Syrjäytyneiden nuorten kanssa työskennellessään Sydänmaanlakka on huomannut, että nuori avautuu helpommin ihmiselle, johon ei ole tunnesidettä. Silti voi käydä niin, ettei nuori tule kuulluksi. Sydänmaanlakka toivoo kouluilta tarkempaa silmää ja ryhdikkäämpää otetta.

– Työpaikoilla tartutaan heti, jos jollakin on paljon sairauspoissaoloja. Sama malli pitäisi olla myös koulumaailmassa. On hyvin koulu- ja rehtorikohtaista, kuinka oppilaiden pitkiin poissaoloihin suhtaudutaan.

Töissä Kaisa Juntunen laittaa aina jalkaansa siskonsa vaaleanpunaiset kengät.

Katrin kahvimukia hän varjelee. Sitä ei astianpesukoneessa pestä. Ja kahvi mukissa on aina tuoretta.

– Kuulen Katrin äänen joka kerta, kun meinaan ottaa painunutta kahvia. Ääni sanoo, että vanhaa kahvia ei juoda. Sitä en tee enää koskaan.

Terapia loppui viime kesänä. Juntunen on alkanut nukkua paremmin. Katri on silti mielessä jatkuvasti. Kerran autoa ajaessa radiosta tuli biisi, joka sai Juntusen itkemään.

– Piti ajaa tien sivuun. En ymmärtänyt, miksi itkin. Sitten tajusin, että Katrihan piti tästä musiikista.

Viimeisiä valokuvia Katrista Juntunen ei pysty katsomaan. Vieläkin tulee ajatuksia, että nyt pitää soittaa Katrille. Kolme vuotta on sittenkin lyhyt aika.

– Aion mennä vielä joskus Etelä-Ranskaan. Katri oli tosi innostunut Ranskasta ja ehti oman perheensä kanssa reissun tehdä. Yksi hänen suuri unelmansa toteutui, kun hän pääsi katsomaan laventelipeltoja.

Oikeudenkäynnin jälkeen koko perhe istui Katri Ikävalkon kodin olohuoneessa raskain mielin. Tuomio oli ollut kaikille suuri pettymys. Lapsilla oli paljon kysymyksiä.

Äkkiä Ikävalkon mies sanoi, että nyt voisi olla hyvä hetki jakaa Katrin ostamat joululahjat. Hän oli löytänyt ne vasta joitakin viikkoja aiemmin. Katri oli käynyt jouluostoksilla vain muutamia päiviä ennen kuolemaansa.

Mies haki lahjat. Jokaiselle Katrin lapselle oli lahja, samoin äidille, Kaisa-siskolle ja muille rakkaille. Juntunen sai Body Shopin käsivoiteita ja hänen tyttärensä pussilakanat.

– Se tuntui ihmeelliseltä. Aivan kuin Katri olisi tullut meitä lohduttamaan. Pakettitarra on ollut siitä asti minulla jääkaapin ovessa.

Lypsylehmä juo vettä ja syö heinää ja rehua. Tähän asti suomalaisten käsitys vastaa todellisuutta nykyaikaisissa navetoissa. Mutta meijereiden päätös soijarehun käytön lopettamisesta ei ole kansalaisilla tiedossa.

Yle kysyi kadulla vastaantulijoiden navettatietoutta sekä Pudasjärvellä että Tampereella.

Ihmisten kommentteja on alla sekä tekstinä että videona. Jos haluat nähdä itse, millaista nykynavetassa on, voit seurata navetan arkea Ylen navettasuorassa tiistaihin saakka.

Nykyään suomalaiset lehmät eivät syö soijaa

Pudasjärvellä Väinö Kyngäs ei ole varma, juovatko suomalaiset lypsylehmät maitoa vai vettä. Seppo Suomalainen puolestaan tietää, että vasikat saavat maitoa ja lehmät vettä. Tampereella Outi Wallin epäilee, että lypsylehmille juotetaan jollain tavalla terästettyä vettä.

– Vettä juovat. Heinää syövät ja kaikkea rehua, Anna-Liisa Moilanen Pudasjärveltä luettelee.

Tamperelaisille navettakysymykset tuntuvat hieman kaukaisemmilta. Antti Wallin uskoo, että lypsylehmille tarjotaan ainakin kauraa ja että soija kuuluu niiden ravintoon.

– Käsittääkseni soijaa syötetään lehmille aika paljon, katsoo tamperelainen Leonid Kulmala.

ProAgrian maitotila-asiantuntija Leea Holmi kertoo, että soijarehulla ei käytännössä ole ruokittu (MTK) lypsykarjaa enää pariin vuoteen. Soijakielto on suomalaisen maitotalouden vastaisku hiilidioksidikuormitusta vastaan. Kotimaisen nurmi- ja väkirehun käyttö navetoissa pienentää maidontuotannon CO2-kuormitusta.

Holmin mukaan suomalaiset lypsylehmät syövät heinää etupäässä säilörehuna ja viljaa väkirehuna.

– Soijarehulla lypsykarjaa ei enää ruokita, sen sijaan käytetään rypsiä, Holmi tiivistää.

Hyvä käsitys nykyisistä navetoista

Navetat ovat haastateltavien mielestä siistiytyneet viime vuosikymmeninä. Ne ovat myös paljon entistä suurempia. Samalla lypsylehmillä on navetoissa entistä lokoisammat oltavat, kansalaiset uskovat.

Anna-Liisa Moilasen mukaan navetat ovat siistejä ja niissä lehmien elämä on muuttunut parempaan päin.

– Nehän suihkutetaan siellä hyvin ja hierotetaan hierontalaitteissa, Moilanen tietää.

– Nyt on tullut isoja, porukan navetoita. Nehän ovat oikein hienoja, kuin hotelleja nykyään, Seppo Suomalainen kuvailee.

– Uskoakseni eläinten hyvinvointia ajatellaan entistä enemmän, Outi Wallin toteaa.

Leea Holmi iloitsee kansalaisten käsityksistä, jotka vastaavat varsin tarkoin todellisuutta maatiloilla. Hän korostaa, että uusissa navetoissa lypsylehmillä on entistä väljemmin tilaa syödä, maata ja liikkua.

– Vaikka navetat ovat suuria ja niissä paljon lehmiä, on siellä paljon automatiikkaa ja robotteja. Siksi ihmisillä on entistä enemmän aikaa seurata lehmien hyvinvointia, Holmi perustelee.

Tuottajien asema huolestutti monia

Maidon tuottajien asema huolestuttaa haastateltavia asuinpaikasta riippumatta. Käsitys maitotilojen taloudesta on kansalaisille syntynyt lähinnä mediajulkisuuden perusteella.

– Jos muistelee julkista keskustelua, niin maatalousyrittäjät ovat aika tiukoilla nykyisin. Mutta he tekevät hyvin merkityksellistä työtä, Outi Wallin sanoo.

Maitotila-asiantuntija haluaa kuitenkin hieman korjata yksipuolista kuvaa talousahdingosta.

– Monilla yrittäjillä on kyllä vähän surkea taloudellinen tilanne, mutta vaihtelua tilojen välillä on paljon. On ihan hyvin menestyviä tiloja myös, Leea Holmi huomauttaa.

_Pääset tutustumaan nykyaikaiseen navettaan Ylen navettasuorassa 3.12.2019 saakka._

Voit keskustella aiheesta kello 22:een saakka!

Juttu on osa Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan tiedeuutisten joulukalenteria. Julkaisemme päivittäin tiedeuutisen, joka liittyy tähän vuodenaikaan – suoraan tai ainakin mutkan kautta. Viimeinen luukku aukeaa jouluaattona.

Joidenkin lahjapaketit ovat kauniita, toisilla paperi menee aina ruttuun eikä pysy kurissa kuin rullallisella teippiä. Se ei aina haittaa, usein jopa päinvastoin, lohduttaa markkinoinnin professori Jessica Rixom yhdysvaltalaisesta Nevadan yliopistosta Renosta.

Hänen johtamansa psykologinen tutkimus osoitti, että paketin ulkomuodolla on aivan toinen viesti omaiselle tai ystävälle kuin liike- tai muulle tuttavalle.

Huonosti kääräisty paketti joltakulta läheiseltä on saajalle loppujen lopuksi enemmän mieleen kuin viimeisen päälle taiteltu luomus, tutkijat totesivat.

He päättelivät, että elegantti paketti nostaa odotukset itse lahjasta niin korkealle, ettei sisältö usein kykene täyttämään niitä. Ruttuisella paketilla ei ole tällaista viestiä.

Aikaa ja vaivaa kannattaa edelleen uhrata niihin paketteihin, jotka annetaan tuttaville, tutkimus osoitti. He tulkitsevat huolimattoman paketin osoitukseksi siitä, ettei antaja arvosta heitä. Lähipiiri ei sellaista epäile.

Koelahjana kahvimuki

Koehenkilöiden avattaviksi annettiin huonosti ja hyvin tehtyjä paketteja. Jokaisessa oli muki, jossa oli koripallojoukkueen logo. Joukkue oli joko Miami Heat tai Orlando Magic.

Koeryhmään oli valittu vain Miami Heatin kannattajia.

Heille esitettiin joukko kysymyksiä siitä, kuinka paljon avatun paketin sisältö miellytti. Kömpelösti paperiin kääräistyt lahjat osoittautuivat mieluisemmiksi kuin tyylikkäät paketit.

Sillä ei ollut vaikutusta, kumman joukkueen muki paketista paljastui.

Rixomin tutkijarymä tulkitsee tuloksia niin, että ystävältä saadun paketin ulkomuoto todellakin päätellään vihjeeksi sisällöstä ja sen perusteella syntyy odotuksia.

Varmemmaksi vakuudeksi koehenkilöille näytettiin kuvia hyvin ja huonosti tehdyistä paketeista ja heitä pyydettiin kuvailemaan, mitä he paketissa olevalta lahjalta odottivat.

Sitten heille kerrottiin, että paketissa oli nappikuulokkeet, ja pyydettiin arvioimaan, vastasiko lahja heidän odotuksiaan.

Paketoinnin vaivat kannattaa kohdistaa tuttavien lahjoihin

Ensimmäisen testin tavoin myös toisessa kokeessa itse lahja sai huonomman arvion, jos paketti oli ollut näyttävä.

Ei siis kannata kääriä ystävän lahjaa pakettiin, joka on hienompi kuin itse lahja, Rixom neuvoo.

Tuttaville annetut hienot paketit toimivat päinvastoin: elegantti kääre antaa hohtoa lahjallekin, vaikka se olisikin vain jotakin pientä. He tuskin suuria lahjoja odottavatkaan.

Tutkimus on ilmestynyt Journal of Consumer Psychology -lehdessä.

Irakissa oikeus on tuominnut mielenosoittajia tappaneen poliisin kuolemaan, kertoo uutistoimisto AFP. Sunnuntaina annettu tuomio on ensimmäinen laatuaan jo kaksi kuukautta jatkuneiden, hallintoa vastustavien protestien aikana.

Oikeuslähteiden mukaan myös toinen mielenosoittajien tappamiseen osallistunut poliisi sai seitsemän vuoden tuomion osallisuudestaan tapahtumiin. Tuomiot liittyvät 2. marraskuuta Etelä-Irakissa kuolleisiin mielenosoittajiin.

Verisiksi yltyneissä mielenosoituksissa on kuollut ainakin 420 ihmistä. Tuhannet ihmiset ovat osoittaneet surunsa marsseissa ympäri maan. Sunnuntaina useaan provinssiin ympäri Irakin on julistettu surupäivä.

Parlamentti hyväksyi Mahdin eron

Irakin parlamentti on sunnuntaina hyväksynyt virallisesti pääministeri Adel Abdul Mahdin eropyynnön. Päätös oli yksimielinen eikä siitä tarvinnut äänestää, kertovat uutistoimistot.

Seuraavaksi parlamentin puhemies pyytää presidentti Barham Salehia nimeämään uuden pääministerin.

77-vuotias Mahdi ehti hoitaa pääministerin tehtävää vain vuoden ajan. Alussa hänestä toivottiin pääministeriä, joka onnistuisi taiteilemaan kilpailevien poliittisten tahojen ja ulkomaalaisten liittolaisten välillä.

Mahdin eroilmoitus tuli perjantaina pian sen jälkeen, kun Irakin korkein šiialainen uskonoppinut Ali al-Sistani oli kehottanut lainsäätäjiä pohtimaan uudelleen tukeaan hallinnolle ja varoitti sisällissodan uhasta.

Mielenosoittajat pitävät Irakin nykyhallintoa taitamattomana, korruptoituneena ja ulkovalloista riippuvaisena. Erityisesti heidän raivonsa kohdistuu naapurimaa Iraniin, jolla katsotaan olevan merkittävästi vaikutusvaltaa Irakissa.

Protestiliike tuo kansan yhteen

Iranin tukemat shiiat ovat pitäneet Irakissa valtaa sen jälkeen kun Yhdysvaltain ja Britannian johtama kansainvälinen liittouma syrjäytti vallasta sunnidiktaattori Saddam Husseinin vuonna 2003.

Irakin sunnivaltaiset alueet ovat lähteneet varovaisesti mukaan tämänsyksyiseen protestiliikkeeseen, sillä he ovat pelänneet, että hallinnon vastustaminen leimaisi heidät terroristeiksi.

Sunnuntaina sadat opiskelijat lähtivät kuitenkin kaduille sunnivaltaisessa Mosulissa kunnianosoituksena mielenosoituksissa kuolleille. Salaheddinin sunnienemmistöisessä provinssissa Bagdadin pohjoispuolella julistettiin puolestaan perjantaina kolmen päivän suruaika.

Jo kaksi kuukautta jatkuneiden protestien kerrotaan olevan isoimmat sitten vuoden 2003.

Lisää aiheesta:

Irakissa haudataan protesteissa kuolleita – torstai oli väkivaltaisin päivä viikkoihin

Katso Areenasta Tom Kankkosen A-studion raportti: Irakissa mielenosoitukset jatkuvat – mitä mielenosoittajat haluavat?

Irakin kovia kokeneilla sunnialueilla hallituksen vastaisia mielenosoituksia seurataan sivusta – Pelko pitää väestön kurissa toistaiseksi

Päättäjät puhuvat vain lapsiperheistä, vaikka sinkkujen määrä räjähtää: Näillä 10 paikkakunnalla puolet talouksista on yhden hengen ruokakuntia

Suomessa on jo kymmenen kuntaa, joissa yksinasuvia kotitalouksia on yli puolet. Yksinelävät eivät ole yhtenäinen ryhmä ihmisiä. Osalle se on vapaaehtoinen valinta, osalle vastentahtoinen elämäntilanne. Sinkkutalouksien määrä kasvaa myös muissa vauraissa maissa. Ruotsissa jo yli puolet kaikista kotitalouksista on yhden hengen kotitalouksia.

Kaikkien aikojen nuorin kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaja Pajtim Statovci Ylen haastattelussa: "Kirjoittamalla yritän tehdä selkoa, millaisesta paikasta olen kotoisin"

Pajtim Statovci kertoo haastattelussa, että Kosovon kulttuuri ja historia ovat olleet tärkeä osa hänen elämäänsä.

"Täällä on keisarileikkausepidemia" – Napolin alueella yli puolet lapsista syntyy sektiolla, joiden tehtailu muistuttaa jo bisnestä

Stefania D'Andrealle tehtiin vastoin hänen toiveitaan keisarileikkaus, joka johti myöhemmin ongelmiin. Kunnat maksavat yksityisille klinikoille korvausta toimenpiteiden mukaan, ja keisarileikkauksesta maksetaan alatiesynnytystä enemmän, selittää tutkija.

Tutkimus: Nettipornon haittoja nuoriin liioitellaan – Aikuisten tuomitseva asenne suurempi ongelma kuin porno

Suomalaisnuoret osaavat suhtautua nettipornoon kriittisesti ja he ymmärtävät, ettei porno ole sama asia kuin oikea seksi, kävi ilmi tutkimuksesta. Pornon katsomista enemmän nuoria hämmentääkin aikuisten tapa puhua siitä tuomiten ja riskeistä varoitellen. Ongelmia korostava puhe voi luoda esimerkiksi väärän mielikuvan siitä, että pornosta kiihottuminen olisi kieroutunutta.

Janne Saarikiven kolumni: Lama tulee – se on ihanaa

Toivottavasti enää koskaan ei tule uutta nousukautta, koska lama-aika on parempaa, kirjoittaa Janne Saarikivi. Tämän kolumnin voi myös kuunnella äänikolumnina.

Vähän ennen SDP:n vuoden 2008 puoluekokousta Jutta Urpilainen kiipesi Suomen Pankin portaita. Hän oli sopinut tapaamisen pääjohtaja Erkki Liikasen (sd.) kanssa.

32-vuotias kansanedustaja Jutta Urpilainen oli ilmoittautunut puheenjohtajakisaan.

Urpilainen tuli Helsingin keskustassa sijaitsevaan rahamaailman linnakkeeseen kädessään 20 erilaista kysymystä taloudesta. Puheenjohtajaehdokkaalla ja pääjohtajalla meni puolitoista tuntia kysymyksien ja vastausten pohdinnassa.

– Siitä minä opin hänet tuntemaan, Liikanen muistelee.

– Hän on hyvin asiasuuntautunut, vakava henkilö suhtautumisessaan työhönsä. Siinä ei ole mitään kevyttä.

Myöhemmin keväällä Urpilainen valittiin SDP:n puheenjohtajaksi Hämeenlinnassa.

Puolueen historian nuorin, kokematon puheenjohtaja oli monelle järkytys. Vastaehdokas toisella kierroksella oli moninkertainen ministeri Erkki Tuomioja.

Tappion kärsinyt Tuomioja sanoi ymmärtäneensä, milloin täytyy siirtyä veteraanisarjaan.

Veteraanin ja nuoren puheenjohtajan kohtaamiset eivät jääneet kuitenkaan siihen.

Urpilainen oli SDP:n puheenjohtajana ensimmäinen nainen, kuten myöhemmin myös valtiovarainministerinä ja nyt Suomen komissaarina. Lasikatot poksahtelevat kokkolalaisen uralla, mutta Liikanen ei pidä häntä taktikkona tai pelurina.

– Poliitikot voi jakaa kahteen ääriryhmään. On sellaisia, joille politiikka on 80 prosenttia taktiikkaa ja 20 prosenttia asiaa ja sitten toinen ääripää, joille se on 20 taktiikkaa ja 80 prosenttia asiaa. Jutta kuuluu ehdottomasti tähän jälkimmäiseen, Erkki Liikanen arvioi.

Pohjalaiset ovat pohjalaisia, savolainen Liikanen virnuilee.

Kesärannassa riitelijöistä tuli kavereita

Suomella on ennen Urpilaista ollut kolme komissaaria: Erkki Liikanen (sd.) vuosina 1995–2004, nykyinen Suomen pankin pääjohtaja Olli Rehn (kesk.) 2004–2014 ja Sitran yliasiamieheksi nimitetty Jyrki Katainen (kok.) 2014–2019.

Aiempien komissaarien salkun keskiössä ovat olleet talousasiat. Nyt kansainvälisistä kumppanuuksista vastaava komissaari Urpilainen halkoo omaa, suomalaisille uutta latua.

Me istuttiin Kesärannassa kahdestaan ja käytiin läpi vaikeita asioita. Jyrki Katainen

Vuoden 2011 vaalien jälkeen Jyrki Kataisesta (kok.) tuli pääministeri ja Jutta Urpilaisesta valtiovarainministeri niin sanottuun sixpack- hallitukseen. Alkutaival oli keskinäistä kyräilyä.

– Muistan, että hallitusneuvotteluissa sosiaalidemokraatit puhuivat jaetusta johtajuudesta. Se tarkoitti, että heillä oli erilaisia näkemyksiä siitä, miten asioissa pitäisi edetä. Jutta oli monen tulen välissä, Katainen kertoo.

Yhteisöveron kevennys oli iso koetinkivi sekä hallitukselle että Urpilaiselle. Sitä pidettiin liiallisena myönnytyksenä työnantajille. Urpilainen sai lopulta demariryhmän tuen. Dynamiikka myös hallituskumppanien välillä muuttui.

– Me istuttiin Kesärannassa kahdestaan, käytiin läpi vaikeita asioita ja pohdiskeltiin politiikkaa myös laajemmin kuin pelkästään sitä budjettia, Katainen muistelee.

Keskinäinen arvostus ja luottamus johti kaveruuteen, joka näkyi myös työministerinä toimineen Lauri Ihalaisen (sd.) mukaan hallitustyössä. Ihalainen oli Urpilaisen tukija myös päätöksessä alentaa yhteisöveroa neljä prosenttiyksikköä. He olivat muutenkin tiivis työpari hallituksessa.

Ihalainen seurasi vierestä, kuinka nuoren valtiovarainministerin aika meni eurokriisin hoitamiseen.

– Hän hahmottaa nopeasti olennaisen. Sitkeä, mutta ei jääräpäinen, Ihalainen luonnehtii.

Suomen ammattiliittojen keskusjärjestön (SAK) entinen puheenjohtaja kuitenkin kuuli kokous- ja käytäväpuheista, että vastaehdokasta puuhataan. Nyt tiedetään, että SAK-laisissa Metalli- ja Paperiliitossa sekä Julkisten ja hyvinvointialojen liitossa (JHL) pohjustettiin Urpilaisen vaihtamista Ammattiliitto Pron puheenjohtajaan Antti Rinteeseen (sd.).

Taustalla olivat SDP:n liian alhaisena pidetyt kannatusluvut. Ehkä painavampi syy oli kuitenkin ammattiyhdistysliikkeen napamiesten tunne siitä, ettei heidän näkemyksiään kuunneltu.

Sivuun jääneet ay-johtajat suuttuivat

Entinen STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää (sd.) muistaa vieläkin, kun hän eräänä arkiaamuna käveli Senaatintorin poikki. Muutaman askeleen päässä valtioneuvoston linnasta hän sai viestin, että sovittu tapaaminen valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen kanssa oli peruuntunut.

– Jutalle tuli maine, että hänellä ei ollut aikaa puhua ay-liikkeen kanssa. Se oli huono juttu, jos oli todella painavaa sanottavaa ja tapaamisaikaa oli oikein haettu.

Urpilaisen valtiovarainministerivuosina napina yltyi. SAK-laisten liitto- tai keskusjärjestöpuheenjohtajien ja Urpilaisen tapaamisia ei saatu aikaan.

Urpilaisen vinkkelistä nopeisiin kalenterimuutoksiin oli syynsä. Hänellä oli joka päivä Brysselin kriisikokousten varalta lentolaukku pakattuna ministeriauton takaluukussa.

Ay-liike on hyvin kansallinen, vaikka sillä on kansainvälisiä suhteita. Mikko Mäenpää

Kun Urpilainen valittiin SDP:n puheenjohtajaksi Hämeenlinnan puoluekokouksessa, hän lupasi kehittää SDP:tä johtavaksi tulevaisuuspuolueeksi. Uudistaminen oli Mäenpään mielestä tärkeää ja sen Urpilainen hoiti hänen mielestään hyvin.

– SDP:ssä on kuitenkin tosiasia, että jos haluaa uudistaa puoluetta, niin pitää osata kuunnella niitä, jotka ovat perinteisiä vallankäyttäjiä, rahoittajia ja kannattajia

SAK-laiset ammattiyhdistysjohtajat purnasivat, että mitä hän nyt priorisoi, EU-kokousta, Kreikan tilannetta vai suomalaisen ay-liikkeen viestiä.

Mäenpää toivoi kansainvälisyyttä ja uudistuksia korostavalle Urpilaiselle jatkokautta.

– Tietyllä tavalla ay-liike on hyvin kansallinen, vaikka sillä on kansainvälisiä suhteita. Voi olla, että eurooppalaiset virtaukset ja sitä kautta tulevaisuus koetaan vieraana.

– Koetaan, että pitää vaan sopia palkat ja työsuhteiden ehdot ja SDP:n pitäisi tukea tätä, Mäenpää pohtii.

Urpilainen pohti viime metreille taisteleeko puheenjohtajuudesta

Joensuun puoluekokouksessa 2010 Urpilaisen työpariksi ja puoluesihteeriksi nousi Mikael Jungner. Demarien rautakourat kuuntelivat hölmistyneinä, kun eläväinen puoluesihteeri julisti SDP:n rakkauden puolueeksi.

Jungnerin mielestä liittojohtajat olivat takajaloillaan, koska Urpilainen ei ollut heidän käskytettävissään.

– Sieltä tuli jotain vaikkapa STX-telakkaan liittyyviä esityksiä, että telakka pitää ottaa Suomen valtion omistukseen. Ehdotusten sijaan työministeri Lauri Ihalainen, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ja elinkeinoministeri Jan Vapaavuori rakensivat ratkaisun, että telakka menee saksalaisomistukseen.

Jälkikäteen sekä STX-telakkaratkaisu että yhteisöveroalennus ovat saaneet kiitosta myös sosiaalidemokraateilta.

Urpilainen ei lähde puolittain mihinkään. Mikael Jungner

Syksyn 2013 aikana tieto vastaehdokkaaksi nousevasta Antti Rinteestä oli ehtinyt myös Jutta Urpilaisen korviin. Rinteen tukijat olivat onnistuneet saamaan läpi omia nimiään puoluekokousedustajiksi niin sanotuista puolueen sopupiireistä, joissa edustajista ei äänestetty.

Sekä Jungner että Ihalainen muistavat, että Urpilainen mietti alkuvuoteen 2014 asti lähteekö hän kamppailemaan puheenjohtajuudesta.

– Urpilainen mietti tosissaan eikä tiennyt haluaako jatkaa vai ei. Helmikuussa 2014, vain kolme kuukautta ennen puoluekokousta, tuli se varmuus, että kyllä haluaa. Se kuvaa hyvin Urpilaista. Hän ei lähde puolittain mihinkään, Jungner sanoo.

Ihalainen ja peruspalveluministeri Susanna Huovinen kannattivat Urpilaisen uudelleenvalintaa myös julkisesti.

– Olimme olleet hyvä työpari Jutan kanssa hallituksessa. Ajattelin, että silloin pitää tukea, kun on vaikeata, Ihalainen muistelee.

“Jätän väliin”

Kerrotaan, että Seinäjoella ennen puoluekokouksen puheenjohtajäänestystä naiskaksikko nappasi ulkoministeri Erkki Tuomiojan kyytiin. He vetosivat vielä matkalla kokouspaikalle, että hän käyttäisi puheenvuoron Urpilaisen puolesta.

Olihan Urpilainen valinnut Tuomiojan ulkoministeriksi siitä huolimatta, että tämä kutsui nuoren puheenjohtajan ensimmäistä kuntavaalien kampanjaa vuonna 2008 unelmahötöksi.

Vetoajille Tuomioja ei vastannut mitään eikä hän nytkään muista koko tilannetta.

– Minuun vedottiin molemmilta, sekä Urpilaisen että Rinteen, puolilta. Koska ei ollut syytä, en ottanut kantaa kummankaan puolesta.

Urpilaisen hyviä tai huonoja ominaisuuksia puheenjohtajana hän ei halua muistella.

– Jätän väliin.

Komissaarikuulemisia ja Urpilaisen onnistumista niissä hän on kuitenkin seurannut.

– Hän oli valmistautunut ja pärjäsi hyvin. Ainoa, jolle ei tullut mitään huomautuksia.

“Mitä ne plikat poraa?”

Seinäjoen puoluekokouksessa 2014 uudeksi puheenjohtajaksi kukitettiin Antti Rinne. Salin keskellä seisoi toistakymmentä naista ryhmähalissa.

Monet itkivät. Yksi heistä oli nykyinen Hyvinvointialan (HALI) toimitusjohtaja Ulla-Maija Rajakangas, Urpilaisen tukija.

– Äitini tuli siihen kysymään, että mitä ne plikat poraa. Sanoin, että äiti, nyt ei ole hyvä hetki tulla jeesustelemaan, Rajakangas muistelee.

Naiset eivät ole unohtaneet tätä juttua. Ulla-Maija Rajakangas

Urpilainen vaikutti selviävän tappiostaan paremmin kuin useimmat tukijansa. Hän nauratti puolueväkeä neuvomalla seuraajaansa: Älä sitten koskaan laita verkkosukkia valokuviin. Poseeraus verkkosukissa Iltalehden kuvissa oli aloittelevan puheenjohtajan julkisuusmoka. Se seuraa Urpilaista vieläkin.

Monille demarinaisille Urpilaisesta tuli esikuva, jota äijät vähättelevät.

Rajakangas sanoo kiinnittäneensä Jutta Urpilaiseen huomiota jo tämän kansanedustajavuosina. Pienessä porukassa hän oli houkuttelemassa nuorta poliitikkoa pyrkimään puheenjohtajaksi.

– Jutta on tunnollinen ja hoitaa ne asiat, mihin hänet valitaan. Enkä tarkoita niin kuin tyttö, joka tekee kaiken kuten pitää vaan, että hän ei tee mitään puolitehoisesti vaan täysillä aina.

Rajakangas uskoo, että Urpilainen oli aikaansa edellä puheenjohtajana ja SDP:n uudistajana. Unelmista puhuminen ei ole tänä päivänä enää kummallista vaan poliittista arkea. Yksi asia haittasi kuitenkin enemmän ja se johti väärinkäsityksiin.

– Linkki ay-liikkeen ja Urpilaisen väliltä puuttui.

Rajakankaan mukaan Urpilainen halusi, että SDP on puolue, jolla on puolueen tehtävät ja ammattiyhdistysliikkeellä on ammattiyhdistysliikkeen tehtävät. Se nähtiin perinteiden rikkomisena.

– Naiset ei ole unohtaneet tätä juttua. Minäkin olen surkutellut omassa demarikuplassani Seinäjoen tappiota. Muut lohduttavat, että nythän Jutta on siellä, missä hän on parhaimmillaan, EU-komissaarina.

Urpilainen oli aikoinaan mukana, kun alle 35-vuotiaiden kansalaisjärjestöä Eurooppanuoria perustettiin. Hänen puolisonsa, Juha Mustonen on järjestön ensimmäinen puheenjohtaja.

“Jutan kanssa ei mennä kaljalle”

Mutta keihin Urpilainen luottaa, keiden kanssa hän sparraa asioita ja keiden kanssa hän lähtee kaljalle?

– Jutan kanssa ei mennä kaljalle, tokaisee Jungner.

Hän syö mieluummin vaikka hyvää aamiaista kivijalka-kahvilassa.

Kysymykseen Urpilaisen poliittisesta lähipiiristä ei tahdo oikein tulla keneltäkään vastausta. Haastateltavat hiljenevät ja miettivät pitkään.

Yleisin veikkaus läheisimmiksi sparraajiksi ja luottohenkilöiksi ovat Urpilaisen isä, pitkäaikainen kansanedustaja ja valtiopäiväneuvos Kari Urpilainen sekä puoliso, ulkoministeriön karriääridiplomaatti ja virkamies Juha Mustonen.

Perheen ulkopuolisista mainitaan vain Urpilaisen avustaja Arto Virtanen.

2010-luvulla syntyi jonkinlainen lähipiiri. Jutta Urpilainen, Mikael Jungner ja näyttävän EU-uran tehnyt nykyinen pääjohtaja Timo Pesonen puolisoineen lensivät politiikan arjesta monille yhteisille lomamatkoille. Heitä yhdisti tuolloin sosialidemokratia ja eurooppalaisuus.

– Me oltiin kuusikko, joiden oli luontevaa olla yhdessä. Työ ja vapaa-aika sekoittui, Jungner kertoo.

Perjantaina Timo Pesosen puoliso Milttonin Brysselin-toimiston vetäjä Kaisa Soro-Pesonen ilmoitti aloittavansa maanantaina työt komissaari Jutta Urpilaisen kabinetissa.

“Maailman köyhyyttä ei poisteta tällä salkulla”

Opettiko kotimaan politiikan kova koulu komissaarin huippuvirkaan nousseen Urpilaisen varovaiseksi?

Erkki Liikanen uskoo, että komissiossa Urpilaisen tausta voi olla eduksi.

– Se, että miehet on käyneet sun kimppuun, olet taistellut asioista ja pitänyt pääsi. Velat voi siinä mielessä muuttua omaisuudeksi, Suomen pankin entinen pääjohtaja ja ex-komissaari sanoo.

Kun pääministeri Antti Rinne esitti Urpilaista komissaariehdokkaaksi, hän sai puolueväen silmissä mahdollisuuden lievittää menneitä. Joidenkin arvioiden mukaan se oli samalla keino lähettää monen ihailema poliitikko mahdollisimman kauas.

Työ komissaarina voi kiinnittää Urpilaisen Brysseliin vuosiksi tai liki vuosikymmeneksi, kuten kävi sekä Erkki Liikaselle että Olli Rehnille. Hänen tehtävänsä kehityskomissaarina on uusi, vaativa ja laaja.

Entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja tyrmää vähättelyt kehityskomissaarin salkun painoarvosta. Sitä on joissakin arvioissa pidetty kevyempänä kuin aiempia talouspainotteisia salkkuja.

– Oleellista on luoda Afrikka-strategia ja aito yhteistyökumppanuus Afrikan maiden kanssa. Tehtävässä on mukana myös ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja muuttoliikkeiden hallinta. Kaikella tällä on suurempi paino kuin neljä vuotta sitten.

Entisten komissaarien Liikasen ja Kataisen mukaan kehityspolitiikan ja Afrikka-suhteiden merkitys on kasvanut isosti. Taustalla on myös ajankohtainen kysymys maahanmuutosta.

– Jutta ei maahanmuuttopolitiikasta sinänsä vastaa, mutta mitä paremmin köyhissä maissa menee, sitä vähemmän ihmisillä on tarvetta paeta vainoa ja huono-osaisuutta, Katainen sanoo.

Liikasen mielestä on kohtuutonta kysyä, mitä Urpilaisen pitäisi saada aikaan uudessa tehtävässään.

– Maailman köyhyyttä ei poisteta yksin tämän salkun avulla, mutta se on tärkeä tehtävä. Nämä ovat megaluokan kysymyksiä.

Hän nostaa esimerkiksi tutkimukset, joiden mukaan ilmastonmuutoksen kielteiset vaikutukset kohdistuvat köyhiin Afrikan maihin, joilla ei ole pääsyä merelle. Tuottavuus supistuu ja mahdollisuudet nostaa elintasoa pysähtyvät.

Urpilaisen onnistuminen tulevina vuosina ei ole kiinni vain omasta tontista. On kyse myös siitä, miten muut, erityisesti komission puheenjohtaja häntä kuuntelevat.

Komission työtä johtaa ensi kertaa nainen, saksalainen Ursula von der Leyen.

Von der Leyenin tavannut Liikanen uskoo, että komission pomo ja Urpilainen tulevat hyvin keskenään toimeen.

– Von der Leyen on hyvin asiasuuntautunut, hyvin organisoitunut, hyvin vahva ja vakaumuksellinen eurooppalainen. Sitähän Juttakin on.

Jutta Urpilainen aloittaa kansainvälisistä kumppanuuksista vastaavana komissaarina tänään 1. joulukuuta.

Lisää aiheesta:

Jutta Urpilaisen tie Brysseliin – Antti Rinne halusi eroon varjostaan

Ursula von der Leyen on jokeriehdokas EU-komission johtoon – Saksassa hänet tunnetaan omalinjaisena uudistajana

Analyysi: Jutta Urpilaisesta tulee EU:n pehmeän vallan käyttäjä

Tammelassa maatalon sateiselle pihalle pyrähtää pari autoa. Sisältä kömpii iäkäs Eila Nikitina ja hänen lapsenlapsensa Kim Suponin.

Eila Nikitina kuuluu niiden kymmenien tuhansien inkerinsuomalaisten joukkoon, joita toisen maailmansodan aikana pakkosiirreltiin Suomeen ja pois Neuvostoliittoon, edestakaisin. 1990-luvulla Suomeen palanneita inkeriläisiä on jäljellä enää hyvin vähän. Lapsenlapsilla on vielä hetki aikaa kysellä tarkemmin vaietusta elämästä.

Ystävän kohtalo oli aina mielessä

Eila Nikitina palaa vihdoin takaisin lapsuutensa Tammelan maisemiin, parhaan kaverinsa luokse. Kun Into Isomäki on koko ikänsä asunut kotitalossaan, Eila Nikitina on kiertänyt pitkin Neuvostoliittoa, aluksi työleiriltä toiselle.

Lapsuudenystävät olivat miettineet toistensa kohtaloita läpi elämän.

– Kiva kuulla Eilalta, onko pihamaa muuttunut, sanoo Into Isomäki.

He itkevät sateessa, halaavat toisiaan ja nauravat. Matka takaisin on ollut 75 vuoden pituinen. Lapsenlapsi Kim Suponin seuraa kohtaamista vierestä.

– Minä kaik muistan, sanoo Eila Nikitina.

Inkeriläisten pakkosiirto oli iso operaatio

Eila Nikitina syntyi Inkerinmaalla, mistä hänet siirrettiin Kloogan keskitysleirille Viroon. Sieltä hänet lähetettiin pienenä tyttönä Hangon kautta Tammelaan. Pienen tovin hän sai leikkiä Into Isomäen kanssa rauhassa.

Dosentti Toivo Flink Siirtolaisinstuutista kertoo, että saksalaiset käynnistivät Inkerin siviiliväestön siirtohankkeen loppuvuodesta 1941. Syynä olivat siviilien kärsimykset sotatoimialueella ja nälkä, koska saksalaiset eivät osallistuneet siviilien elintarvikehuoltoon. Siirto piti aloittaa heti, kun Suomenlahti jäätyy, sillä inkeriläisten oli tarkoitus kävellä lahden yli Suomeen.

Inkeriläisten siirtäminen kuitenkin viivästyi. Kesällä 1942 komissio vieraili Kloogan, Pölkkylän ja Paldiskin leireillä. Raportin mukaan "Viroon siirrettyjen inkeriläisen huono yleistila osoittaa selvästi todeksi, että tällä hetkellä on Inkerissä ainakin osalla suomalaisesta väestöstä nälänhätä".

Inkeriläisten väestönsiirrot alkoivat vihdoin maaliskuussa 1943 ja jatkuivat kesäkuuhun 1944. Tuolloin Eila Nikitinakin muutti äitinsä ja sisarensa kanssa tammelalaisen maalaistalon pihapiiriin.

Dosentti Toivo Flink kertoo, että sodan aikana Suomeen muutti yli 63 000 henkeä, joista Neuvostoliittoon palasi ja palautettiin noin 56 000.

Inkerinsuomalaiset palautettiin työleireille

Jatkosodan päätyttyä Eila Nikitinan perhe joutui palaamaan muiden inkeriläisten joukossa Neuvostoliittoon Jaroslavin metsätyöleirille.

Palautuksia varten Suomeen perustettiin 21 kokoamiskeskusta, joista valtaosa sijaitsi Etelä- ja Länsi-Suomessa. Kanta-Hämeessä kokoamiskeskuksia oli Oitissa ja Hämeenlinnassa.

Palautukset Suomesta Neuvostoliittoon toteutettiin vuoden 1944 loppupuolella ja seuraavan vuoden alussa. Vastoin lupauksia inkeriläisiä ei päästetty kotikonnuille, vaan heidät karkotettiin ilman paluuoikeutta Pihkovan, Novgorodin, nykyisen Tverin, Velikolukin ja Jaroslavin alueille.

– Käytännössä siirtolaiset vietiin näille alueille mahdollisimman kauas rautateistä ja maanteistä, kertoo Toivo Flink.

"Mummo on luvannut nyt kertoa kaiken"

Kim Suponille yhteinen matka mummon kanssa syvälle Tammelan maaseudulle on avain omaan perheeseen, Inkerin kansan kohtaloihin. Hän tietää sukunsa historiasta vain vähän. Aikaisemmin hän pelkäsi kysyä, vaikka mummo onkin läheinen. Asioista ei voinut puhua suoraan. Kysyminenkin sattui.

Inkeriläisyyteen liittyy vaikenemisen kulttuuri, joka on helposti siirtynyt seuraavalle sukupolvelle. Eläviä tarinoita inkerinsuomalaisten pakkomuutoista ei enää ole paljoakaan jäljellä.

– Joitakin vuosia sitten kuulin ensimmäistä kertaa juttuja karjavaunuista ja työleireistä. Nyt, kun me selaamme vanhoja valokuvia, kykenen jo kysymään kuvien sisällöstä. Se lähentää, että voi kysyä. Mummo on nyt luvannut kertoa kaiken, minkä muistaa.

Juuret ja kieli oli Suomessa

Eila Nikitinan elämänpituinen vaellus jatkui Karjalaan, Petroskoihin, Neuvostoliiton Kastranaan, Liettuaan, takaisin Neuvostoliittoon ja Kaliningradiin, Uzbekistaniin.

Lapsenlapsi Kim Suponin syntyi Venäjällä, asui siellä ensimmäiset vuotensa ja oppi venäjän. Hän kertoo, että kun 1990-luvulla tuli mahdollisuus muuttaa Suomeen, Eila-mummun äiti halusi palata, koska juuret ja kieli olivat täällä.

Perhe asui tuolloin Uzbekistanissa, missä ei-paikallisia ihmisiä ryhdyttiin sortamaan. He tarttuivat mahdollisuuteen lähteä. Kim Suponin isomummu eli viimeiset vuotensa Suomessa, ja pelkäsi loppuun saakka, että joku tulee koputtamaan ovelle ja vie. Neuvostoliiton aikaisista tapahtumista ei puhuttu koskaan.

Eila Nikitina sanoo, että inkerinsuomalaiset menivät Neuvostoliittoon suomalaisina, mutta muuttivat takaisin Suomeen venäläisinä. Heitä on aina pidetty vieraina muukalaisina.

– Itse olen pitänyt itseäni aina suomalaisena.

Postikortin viesti oli sutattu punakynällä

Eila Nikitan suomenkieli on päässyt hieman unohtumaan Neuvostoliiton vuosien aikana. Kim Suponin tulkkaa vaikeat asiat. Nikitina mainitsee, että hän on rukoillut oman tammelalaisperheen puolesta aina, kun on käynyt kirkossa.

Kylmä tuuli puhaltaa niskaan pelloilta, mutta vanhukset eivät osaa päästää toisistaan irti. He pyörähtelevät pihamaalla ja kyselevät toisiltaan: Muistatko tätä? Muistatko, kun haettiin lehmiä laitumelta? Miten nostettiin perunoita? Muistatko leikit? Missä on iso kivi?

– Yhden kortin saimme perheen lähdön jälkeen. Vain jokin viesti siinä oli jäljellä, kaikki muu oli sutattu punakynällä, sanoo Into Isomäki.

Kim Suponin kuuntelee tarkasti, sillä vaikka historiankirjoista saa tietoa, on eri asia kun kuulee, mitä oma mummo on kokenut.

"Olen suomalainen"

Kahvipöydässä Eila Nikitina nauraa vähän väliä heleästi. Neuvostoliittoon paluu oli ollut todella raskasta. Inkeriläisille oli kerrottu, että nämä pääsevät takaisin kotiin, mutta matka pysähtyi Viipuriin.

– Siellä meiltä vietiin kaikki omaisuus ja tuli selväksi, ettei kotiin voida mennä. Meidät laitettiin karjavaunuihin ja osa lähetettiin Siperiaan, osa Keski-Aasiaan ja meidän perhe vietiin Jaroslaviin. Kylässä ei ollut yhtään mitään, ei minkäänlaista sivitystä, kertoo Eila Nikitina.

Hän näkee oman elämänpolkunsa tarinana ihmisten kohtelusta.

Eila Nikitina on nykyisin yksi vanha rouva lahtelaisessa lähiössä. Hän kertoo, että viihtyy erinomaisesti.

– Olen suomalainen ja Suomessa on hyvä. Naapurit minulle ovat kaik mummut, hein kans puhhuut mist ymmärrät. Mist ei ymmärrä, sit on käsit. Mut eletään!

Kim Suponin sanoo, että hänen mielenmaisemansa on muuttunut.

– On ollut vaikeaa selvittää asioita, jotka kaikki ovat halunneet jättää taakse. Nyt ihmettelen, miksi olen lykännyt kysymyksiä.

Lue myös: Kohtalona suljettu kaupunki

WASHO KANIN PAKOLAISLEIRI, KOILLIS-SYYRIA Perheenäiti Alia seuraa vierestä, kun neljä miestä pystyttää hänen tulevaa kotiaan. Parin tunnin päästä nelihenkinen perhe saa muuttaa Punaisen puolikuun pystyttämään telttaan.

– Pakenimme toissa päivänä kylästämme. Turkin joukot ryhtyivät tulittamaan sitä. Meillä ei ole muuta kuin päällämme olevat vaatteet, Alia sanoo.

Turkki on jatkanut hyökkäyksiään Venäjän kanssa sopimastaan tulitauosta huolimatta.

Turkin hyökkäys Koillis-Syyriaan kurdialueelle alkoi lokakuun 9. päivä. Pakolaisia majoitettiin kouluihin ja moskeijoihin kunnes kaikki rakennukset täyttyivät. Nyt pystytetään telttaleirejä.

Avustusjärjestöt arvioivat, että yli 200 000 ihmistä on joutunut pakenemaan Turkin hyökkäystä Koillis-Syyriassa.

Teltat nousevat ripeään tahtiin hiekkakentälle Hasakan kaupungin laidalla. Aamupäivän aikana pystytetään kymmeniä telttoja.

Kahdeksanhenkiset ja sitä suuremmat perheet saavat kaksi telttaa. Alian pienelle perheelle riittää yksi.

– Muutamme telttaan, koska emme voi palata takaisin kyläämme. Se ei ole turvallista.

Alia on arabi, kuten muutkin hänen kotikylänsä asukkaat Tal Tamrin maaseudulla. Koillis-Syyrian autonomisen alueen väestöstä puolet on arabeja. Paikalliset arabit taistelevat kurdien ja kristittyjen rinnalla Turkkia vastaan.

Taistelut alkoivat, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump antoi yllättäen suostumuksensa Turkin hyökkäykselle Koillis-Syyrian kurdikaupunkeihin. Trump ilmoitti Turkin presidentti Recep Tayip Erdoganin kanssa käymänsä puhelinkeskustelun jälkeen, että hän vetää Yhdysvaltojen joukot alueelta.

Lapset sairastuvat kylmään

Toisella puolella leiriä Wedha siivoaa telttaansa. Hän pakeni Ras al-Ainin kaupungista, kun Turkki ryhtyi tulittamaan kaupunkia kolme päivää Donald Trumpin kohtalokkaan puhelun jälkeen.

– Ei täällä leirissä helppoa ole. En voi edes kylpeä lapsiani. Katso heitä, sanoo Wedha ja osoittaa lapsiaan. Heidän vatteet ja hiukset ovat hiekkapölyn tahraamia.

Wedha on ollut kaksi viikkoa leirissä ja kaipaa kuumeisesti kaminaa tai muuta lämmitystä telttaan.

– Kolmikuukautinen vauvani on sairastunut kylmien öiden vuoksi. Vien hänet joka päivä lääkäriin yskän takia, mutta vain lämmitys auttaisi häntä, sanoo Wedha.

Leirissä on puutetta kaikesta. Ainoa apu on tullut Irakin Kurdistanin Punaisen puolikuun ja muiden avustusjärjestöjen kautta.

Puutetta on etenkin käymälöistä, suihkuja ja klinikoista.

– On totta, että tarvitsemme lämmittimiä telttoihin. Talvi on tulossa, sanoo Washo Kanin leirin johtaja Fayez Ibrahim.

Hän toivoo laajempaa kansainvälistä panosta. Turvallisuustilanne ei hänen mukaansa voi olla syy toimettomuuteen. Hasakan kaupunkiin pääsee turvallisesti Irakin kautta.

– Irakin Kurdistanin avustusjärjestöt ovat tuoneet telttoja, ruokaa ja patjoja. Se ei kuitenkaan riitä talven tullessa.

Wedha keskeyttää yllättäen haastattelun, koska leirissä jaetaan vilttejä.

Nyt on kiire.

Hänen neljä- ja kuusivuotiaat tyttärensä seuraavat parhaansa mukaan perässä, kun äiti säntää kohti lava-autoa.

Leirin asukkailla on laput, jotka oikeuttavat apuun. Lava-auton ympärille muodostuneen ihmisrykelmän keskeltä Wedha onnistuu saamaan haltuunsa patjan ja kaksi vilttiä.

Ne ovat Irakin Kurdistanin Barzanin säätiön lahjoittamia.

Unelmana paluu kotiin

Talal ja hänen puolisonsa Aram istuvat teltassaan neljän lapsensa kanssa. He ovat Wedhan tavoin paenneet Ras al-Ainin kaupungista, jonka Turkki on vallannut. Talal on kuitenkin kurdi.

Hän kertoo, kuinka perhe pakeni jalan Turkin tulitusta. Ruumiita oli kaikkialla.

Talalin mukaan Turkki käytti kiellettyä valkoista fosforia sisältäviä polttavia aseita.

– Näin ihmisiä, jotka kuolivat valkoisesta fosforista, kuinka heidän ihonsa oli palanut, kertoo Talal.

Ras al-Ainin kaupungin kurdinkielinen nimi on Sere Kanye. Valtaosa kaupungin asukkaista oli kurdeja. Kaupungissa asui myös kristittyjä ja arabeja.

Talal ei usko voivansa palata takaisin.

– He tappaisivat meidät, ehkä mestaisivat. He vihaavat kurdeja ja kristittyjä. Komentajat ovat merkinneet talojen seiniin, kenelle ne kuuluvat.

Talalin mukaan Turkin käyttämissä syyrialaisista koostuvissa aseellisissa ryhmissä on paljon jihadisteja.

Osa arabeista voi ehkä palata Ras al-Ainiin, mutta kurdien ja kristittyjen kohdalla se on mahdotonta.

– Taloihin on jo muuttanut ihmisiä Syyrian Idlibistä, Hamasta ja Homsista. Myös Turkista tuotuja syyrialaisia pakolaisia on siirretty taloihimme. Turkin palkkasotilaat vievät talomme, maamme ja kaikki tavaramme, sanoo Talal.

Talalilla ei ole tulevaisuuden suunnitelmia. Leiri on hänen ainoa vaihtoehtonsa.

– Toivon, että suuret maat kuten Yhdysvallat ja EU tekisivät jotain, jotta voisimme palata koteihimme. Emme halua lähteä mihinkään muualle kuin kotiin.

Yhdysvallat ja Venäjä ovat sopineet tulitauoista Turkin kanssa. Niissä Ras al-Ain on jäämässä Turkin miehittämäksi alueeksi.

Sisimmässään Talal tietää, etteivät Yhdysvallat tai EU aio pakottaa Turkkia pois hänen kotikaupungistaan.

Hän tietää myös, ettei Turkin suunnitelmiin alueen tulevaisuudesta kuulu syyrialaista kurdiväestöä.

Toinen Lontoon puukotuksen kuolonuhreista oli 25-vuotias mies, joka työskenteli vankien kuntoutusohjelmassa, kertoo BBC. Toinen uhri oli nainen, mutta hänen henkilöllisyyttään ei ole kerrottu julkisuuteen.

Miesuhri opiskeli Cambridgen yliopistossa, jossa hän myös työskenteli kurssikoordinaattorina opinahjonsa järjestämässä vankien kuntoutusohjelmassa.

Learning Together (Opitaan yhdessä) -nimisen ohjelman on tarkoitus estää vankeja uusimasta rikoksia. Myös Lontoon puukottajaksi epäilty osallistui ohjelmaan.

Juuri Learning Together -ohjelma toimi järjestäjänä perjantaisessa konferenssissa, josta tapahtumat saivat alkunsa. Konferenssi pidettiin historiallisessa Fishmongers' Hall -rakennuksessa, ja siihen osallistui kymmeniä opiskelijoita sekä nykyisiä ja entisiä vankeja.

Fishmongers' Hall sijaitsee London Bridge -sillan pohjoispäässä, ja sieltä tapahtumat siirtyivät sillalle. Perjantaisessa veitsi-iskussa kuoli kaksi ja loukkaantui kolme. Lisäksi poliisi ampui iskusta epäillyn.

Murhamies mukana urotyössä

Brittimedia ja jopa kuningatar ovat ylistäneet puukottajan taltuttaneita ulkopuolisia. Heidän joukossaan on yksi murhasta tuomittu entinen vanki, kertoo Sky News. Hän osallistui Fishmongers' Hallin seminaariin.

Puukottajan kimppuun kävi myös puolalainen kokki, joka työskenteli Fishmongers' Hallissa. Hän nappasi historiallisen rakennuksen seinältä aseekseen sarvivalaan hampaan. Kokki sai kahakassa puukosta käteensä.

Yhdellä puukottajan taltuttaneella miehellä oli aseenaan palosammutin. Vielä ei ole tietoa, oliko sammutinkin kotoisin Fishmongers' Hallista.

Lontoolaiset kiittelevät puukottajan taltuttaneita vuolaasti muun muassa Twitterissä. Darren Colley kertoo olevansa ylpeä siitä, että lontoolainen käy terroristin kimppuun valaan hampaalla.

Apuun ryntäsi myös siviilipukuinen poliisi, joka oli ilmeisesti sattumalta paikalla. Hän on mies, joka on nähty sosiaalisen median kuvissa hyökkääjän puukko kädessään.

Johnson antoi vaalilupauksen kovemmista tuomioista

Britannian pääministeri Boris Johnson lupaa kovempia tuomioita terroristeille ja väkivaltarikollisille, jos konservatiivit voittavat parlamenttivaalit tässä kuussa.

– Tuomitsen jyrkästi sen, että tämä mies (puukottaja) oli kadunkulkijana. Se on vastenmielistä, ja me aiomme toimia, Johnson sanoi BBC:lle.

Veitsi-iskusta epäilty oli ollut vankilassa terrorismiin liittyvistä rikoksista. Mies oli tuomittu vuonna 2012, ja hän oli päässyt valvottuun vapauteen joulukuussa 2018.

Miehen koevapaus on puhuttanut Britanniassa, ja siihen ovat ottaneet kantaa monet poliitikot. Oppositiojohtaja Jeremy Corbynin mukaan terrorismistakaan tuomittujen ei välttämättä tarvitse istua telkien takana koko tuomiotaan.

– Se riippuu olosuhteista ja tuomiosta, mutta ennen kaikkea se riippuu siitä, mitä tuomittu on tehnyt vankilassa, Corbyn sanoi Sky Newsille.

Lue myös:

Lontoon veitsihyökkääjän tausta puhuttaa Britanniassa – 28-vuotias mies oli päästetty koevapauteen terrorismituomion jälkeen

Lontoon veitsi-iskusta epäillyllä oli ennestään terrorismituomio – katso video puukottajan kiinniotosta

Sähköpotkulaudat, tuttavallisemmin skuutit, ilmestyivät kuin tyhjästä kalifornialaisen Santa Monican kaduille syyskuussa 2017. Sen jälkeen ne valtasivat maailman suuret ja vähän pienemmätkin kaupungit.

Skuuteilla on miljoonia käyttäjiä – ja kosolti vihamiehiä.

Ilmiön syntysijoilla Yhdysvalloissa sähköpotkulautoja kohtaan tunnetaan suoranaista raivoa. Niitä sotketaan, tönitään kumoon ja upotetaan järviin. Yli sata tuhatta Instagramin käyttäjää seuraa tiliä, joka on pyhitetty sähköskuuttien kaltoinkohtelulle (kts. alla).

Toiselle tilille kootaan materiaalia, joka todistaa skuuttien vastuuttomista käyttäjistä.

Tänä vuonna skuutit ovat herättäneet närkästystä ympäri Eurooppaa: Tanskassa poliisi pysäytti kymmeniä tankojuoppoja, Britanniassa haaviin jäi mies, joka katkoi laitteiden jarrukaapeleita ja Saksassa ihmeteltiin skuuttailijaa, joka oli lähtenyt moottoritielle.

Suomessa jo sadat potkulautailijat ovat lehtitietojen mukaan joutuneet onnettomuuksiin.

Kulkuväylille jätetyt potkulaudat ovat epäsiistin näköisiä ja vaarallisia jalankulkijoille.

Visionäärien mukaan sähköpotkulaudat ovat ratkaisu kaupunkien ruuhkiin ja ilmastopäästöihin. Ympäristöystävällisyyden kanssa on kuitenkin vähän niin ja näin, jos laitteen elinikä jää kuukauteen tai pariin, kuten yhdysvaltalaismedioissa väitetään.

Skuuteilla on imago-ongelma.

Tilastokeskus lainaa tutkimuksia, joiden mukaan sähköpotkulaudat tuottivat enemmän kasvihuonepäästöjä kuin ne kulkumuodot, joita niillä halutaan korvata. HSL:n potkulautakokeilun yhteenvedossa taas todetaan, että laitteiden käyttö ei vähentänyt autoilua läheskään niin paljon kuin kävelyä ja pyöräilyä.

Potkulautailunhan piti olla hauskaa ja hyväksi luonnolle.

Miten tässä oikein näin kävi?

"Puolet matkoista korvaa autoilua"

– Meidän tutkimustemme mukaan noin puolet matkoista korvaa kävelyä, polkupyörää tai julkista liikennettä. Toinen puoli korvaa yksityisautoja, takseja tai muita kyytipalveluja, saksalaisen Tier Mobilityn perustaja Lawrence Leuschner sanoo.

Leuschner korostaa Ylen haastattelussa, että sähköskuutti todella ratkoo kaupunkiliikenteen ja ilmastonmuutoksen ongelmia – eivätkä puheet laitteiden lyhyistä elinkaarista pidä paikkaansa.

– Skuuttiemme käyttöikä on 18–24 kuukautta. Ja jatkossa vielä enemmän, kun lähes kaikki osat ovat vaihdettavia.

Laitteiden onnettomuusriskitkään eivät yhtiön laskelmien mukaan ole sitä luokkaa kuin mediaa lukemalla voisi kuvitella.

– Kymmentä miljoonaa ajokertaa kohden on tapahtunut 250 onnettomuutta. Tämä suhde on itse asiassa hieman parempi kuin polkupyörillä.

Slush-tapahtuman yhteydessä Tier julisti olevansa täysin hiilivapaa ensi tammikuusta lähtien. Yhtiö siirtyy vaihdettaviin akkuihin, käyttää sähköllä toimivaa kuljetuskalustoa ja lataa laitteisiin vihreää sähköä.

Lautojen valmistuksesta syntyneet päästöt kompensoidaan.

"Auto ei kuulu kaupunkiin"

Tierin Leuschnerin mukaan liikennejärjestelmä on rikki, eikä syyllinen ole suinkaan skuutti vaan henkilöauto.

– Henkilöautoja ei ole tarkoitettu kaupunkiliikenteeseen, hän sanoo.

– Autoon mahtuu viisi matkustajaa, ja sillä pääsee 150–200 kilometriä tunnissa. Kaupungissa auto kuitenkin matelee 35 kilometrin tuntivauhtia ja kyydissä istuu keskimäärin 1,2 ihmistä.

Autoille on annettu kaduilta monta kaistaa ja niiden paikoituskin vie älyttömästi tilaa. Yhteen parkkiruutuun mahtuu kymmenen sähköpotkulautaa.

Tilanteessa ei ole järkeä, mutta siihen on totuttu.

– Kun perustin yrityksen, halusin haastaa tämän periaatteen. Ja sähköskuutit ovat ensimmäinen työkalu.

Aiemmin elektroniikan kierrätyksellä menestynyt Leuschner käynnisti yhtiökumppaninsa kanssa sähköpotkulautayhtiön viime vuonna Saksassa. Tänään yhtiöllä on yli 20 000 sähköpotkulautaa yhteensä 45 kaupungissa.

Rahoitusta Tier on kerännyt yli 80 miljoonaa euroa. Suurimmat kilpailijat ovat keränneet vielä paljon enemmän. Sijoittajat uskovat, että syntymässä on miljardien eurojen bisnes.

Ylen potkulautayhtiöiltä kokoamien tietojen mukaan skuuteilla on tänä vuonna tehty Suomessa jo yli kaksi ja puoli miljoonaa matkaa.

Yllä olevassa kaaviossa on esitelty viisi Suomessa toimivaa sähköpotkulautayhtiötä. Jokainen pallo vastaa kymmentä tuhatta käyttökertaa.

Erään suomalaisen skuuttipomon esittämän arvion mukaan keskimääräinen matka kestää noin kymmenen minuuttia, jolloin käyttäjä maksaisi siitä noin kolme euroa. Tällä laskukaavalla skuuttialan kokonaisliikevaihto Suomessa olisi 7,5 miljoonaa euroa.

On hyvin mahdollista, että ensi vuonna luku on paljon suurempi, sillä Tier Mobility ja ruotsalainen Voi Technology ovat kasvattaneet kalustonsa määrää kesän mittaan voimakkaasti. Yhdysvaltalainen potkulautajätti LimeBike taas aloitti toimintansa vasta heinäkuussa.

Kenties ensi vuonna skuuteilla liikutaan jo enemmän kuin HSL:n kaupunkipyörillä. Niillä ajettiin tänä vuonna 3,7 miljoonaa matkaa Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla.

Sähköpotkulautoja on ollut käytössä Helsingin lisäksi Tampereella ja Turussa.

Edellä mainittujen yhtiöiden lisäksi Suomessa toimi viime kesänä vielä kuudeskin potkulautabrändi, jonka toiminta jäi vähälle huomiolle. Saksalaisen Daimlerin yrityskiihdyttämö toi kaduille Foat-lautoja, joiden ylläpidosta vastasi Ylen tietojen mukaan Vehon tytäryhtiö. Molemmat nimet on tähän asti yhdistetty lähinnä Mercedes-Benz-autoihin.

Daimlerin yrityskiihdyttämön mukaan Helsinki valittiin, koska Suomi on maailman edistyksellisimpiä paikkoja liikennepalveluissa.

Tamperelaiset kärjessä

Lawrence Leuschnerin mukaan suomalaiset ovat nopeita uuden teknologian omaksujia, kuten muutkin pohjoismaalaiset. Lisäksi täällä pidetään laitteista hyvää huolta.

– Suomessa on vähemmän vandalismia kuin muissa Pohjoismaissa.

Yksi kolmesta kaupungista on ollut saksalaisille erityinen ilon aihe.

– Tampere oli 45 kaupunkimme joukossa yksi parhaista, jos lasketaan kuinka paljon ajoja kertyy yhdelle skuutille, Leuschner sanoo.

Mutta miten käy talvella?

Kolme suurinta yhtiötä ovat ilmoittanut jatkavansa toimintaansa Suomessa myös talvella. Tier ja Voi kehuvat olleensa kesäkuukausina kannattavia, mutta talvella tilanne on todennäköisesti toinen.

Miksi ne haluavat jatkaa? Syy on yksinkertainen. Se, joka pitää lautansa liikkeessä ja näkyvillä, on kevään koittaessa paremmassa asemassa. Käyttäjiä on talvella ehkä vähemmän, mutta toisaalta he ovat todennäköisesti kaikkein sitoutuneimpia.

Talvi on kuitenkin kovaa aikaa akkukäyttöisille laitteille.

Suomalainen Hoop ja venäläinen Samocat ovat jo keränneet lautansa talteen. Ne perustelevat päätöstä vastuullisuudella.

– Päätimme jo ajat sitten, että me emme operoi talvella. Emme ota turvallisuuden suhteen mitään riskejä, Hoopin toimitusjohtaja Jerry Jalava sanoo.

Samocatin projektipäällikkö Tuomas Korhonen korostaa, että yhtiön ydinliiketoimintaa ei ole lautojen vuokraus vaan latausasemien toimittaminen. Viime kesänä yhtiö toimi yhteistyössä HSL:n kanssa Helsingin Vuosaaressa.

Nyt Samocat hakee uusia kumppaneita.

–Ajatuksena on, että ensi vuonna jatkaisimme keskeisemmällä paikalla, Korhonen sanoo.

Tierin Leuschnerin mukaan alalla on odotettvissa ankaraa karsintaa ja yhdistymisiä. Merkkejä on jo nähty, esimerkiksi Bird osti hiljattain Scootin ja Uber kertoi yhteistyöstään Limen kanssa.

Ongelmien ydin? "Uber-strategia"

Jos skuuttien kaltaiset pienet sähkökulkineet ovat avain kaupunkiliikenteen ongelmiin, miksi ne herättävät lähes kaikkialla ärtymystä?

Skuuttiyrittäjän Leuschnerin mukaan moka tehtiin Yhdysvalloissa, jossa alan ensimmäiset pelurit käynnistivät toimintansa.

– Heillä oli uber-strategia, eli pyydetään anteeksi vasta sen jälkeen, kun markkinat on vallattu, hän sanoo.

Potkulautayhtiöt ryhtyivät Uberin tavoin käyttämään itsenäisiä keikkatyöläisiä. Se oli Leuschnerin mukaan virhe.

– Yhdysvaltalaisyhtiöt eivät halunneet itse nähdä laitteita tai huoltaa niitä. Keikkatyöläisillä ei ollut varaosia tai työkaluja. Ei ihme, jos laudan elinikä jäi kuukauteen ja ne jäivät roskaamaan jalkakäytäviä, Leuschner sanoo.

Tier ostaa lataus- ja huoltopalvelut Suomessa alihankkijalta. Tierin kilpailijatkaan eivät käytä Suomessa Uberin mallin mukaista keikkatyövoimaa.

Rangaistuksen pelko on viisauden alku

Potkulautayhtiöiden markkinavalloitus on herättänyt vastareaktion. Eri puolella maailmaa yhtiöille asetetaan vaatimuksia, kieltoja ja rangaistuksia tilanteen rauhoittamiseksi.

Pariisin mitta täyttyi, kun kaduilla oli 20 000 sähköpotkulautaa yli kymmeneltä eri yhtiöltä. Nyt kaupunki aikoo kilpailuttaa toimijat ja myöntää toimintaluvan vain muutamalle potkulautayhtiölle.

Espanjassa kiellettiin pysäköinti jalkakäytävillä. Uutta lainsäädäntöä valmistellaan muuallakin Euroopassa sekä Yhdysvalloissa.

Ainakin virallisesti kaikki sähköpotkulautayhtiöt kannattavat tänään järkevää sääntelyä ja rakentavaa keskustelua viranomaisten kanssa.

– Jos halutaan, että uusi liikkumismuoto jää osaksi ihmisten arkea, tarvitaan tervettä sääntelyä, Limen maajohtaja Mikael Uusivuori sanoo.

Samocatin Tuomas Korhonen uskoo, että jatkossa skuuttiyhtiöt eivät enää saa jättää lautojaan minne haluavat.

– Toinen kesä tulee ylikuumentamaan tilanteen myös Helsingissä. Viimeistään kolmanteen kesään tultaessa kaikki kaupungit toteavat, että laudoille tarvitaan asemat, Korhonen ennustaa.

Voi Technologysta kerrotaan Ylelle, että yhtiö on avoin sääntelylle ja yhtiö on toistaiseksi menestynyt varsin hyvin erilaisissa kilpailutuksissa.

Sääntöihin uskoo myös Hoopin Jerry Jalava.

– Lautavuokraajien määrää tullaan rajoittaamaan, kuten monessa yhdysvaltalaiskaupungissa ja esimerkiksi Pariisissa jo tehdään. Toinen vaihtoehto on, että rajoitetaan yksittäisten sähköpotkulautojen määrää.

Keskusta yhä täynnä skuutteja, käyttäjiä ei juuri näy

Marraskuisessa Helsingissä ei juuri näy sähköpotkulautailijoita. Sähköpotkulautoja kuitenkin nököttää ydinkeskustassa niitä on kuitenkin lähes jokaisen talon nurkalla.

Vanhan ylioppilastalon kyljessä on toistakymmentä skuuttia. Lähes kaikki ovat kumollaan.

Yksi piipittää merkkiääntä kuin hätähuutona.

Suomen laki ei nykyisellään tarjoa juurikaan työkaluja lautayhtiöiden toiminnan sääntelyyn tai järjestyksen ylläpitoon.

Sähköpotkulautojen vuokraamisen voimakas rajoittaminen lainsäädännön keinoin olisi erikoinen toimenpide maassa, joka on juuri vapauttanut taksiliikenteen. Suomessa ongelmiin pureudutaan käyttäjien opastuksella sekä kaupunkien ja potkulautayritysten välisillä keskusteluilla.

Helsingin kaupungin liikennesuunnitteluinsinööri Ilari Heiskan mukaan yhteistyö on sujunut hyvin.

– Mielestäni heidän henkilöstönsä on ollut yhteistyökykyistä. Kaikki ovat olleet kehittävällä linjalla. Enemmän haasteita on siellä käyttäjien päässä.

Kaupungin ja skuuttiyhtiöiden keskusteluissa on Heiskan mukaan sovittu esimerkiksi siitä, että laudat kerätään pois lumiaurojen tieltä ja niiden käyttöönotto estetään liukkailla keleillä.

Liukkauden määrittely on kuitenkin kiinni yhtiöistä itsestään.

Pääkaupunkiseudun ensimmäisen lumisateen jälkeen vain osa laudoista pysyi suljettuna. Tämä harmitti niitä, jotka olivat lautansa lukinneet. Toivottavasti jatkossa emme näe kilpailua siitä, kuka uskaltaa pitää laudat ajossa huonoimmalla kelillä.

Ensimmäisen lumisateen jälkeen marraskuu tarjosi joka tapauksessa erinomaiset säät potkulautailuun.

Mutta mitä viranomaisten tulisi potkulautayrittäjiltä vaatia?

Tierin Lawrence Lauschner miettii hetken, ennen kuin vastaa.

– Jos minä olisin kaupungin päättäjä, tekisin selväksi, mitä sähköpotkulautayhtiöiltä haluan. Antaisin vapaan markkinatalouden määrätä – mutta samaan aikaan pitäisin yllä pelkoa siitä, että jos homma ei toimi, yhtiöt joutuvat kilpailutukseen.

Lue lisää ja osallistu keskusteluun: Sietämätön villitys, kaupunkiliikenteen vallankumous vai ympäristöteko?

Suu- ja leukakirurgi pitää sähköpotkulautojen talvikäyttöä uhkarohkeana - kasvojen korjaus voi kestää pari vuotta

Sähköpotkulautailija, tiedätkö mitkä liikennesäännöt sinua koskevat? Katso Liikenneturvan 4 vinkkiä onnistuneeseen ajoon

Viidesluokkalainen Jolanda Josefsson piirtää sarjakuvaa: Nälkäinen tyttö menee jääkaapille, siellä ei ole ruokaa. Toisessa vaihtoehdossa kaapissa on ruokaa, ja tyttö on onnellinen.

Ruskolaisen Laukolan koulun oppilaat tutustuvat ohjelmointiin harjoittelemalla if–else-lauseita. Puuha näyttää suht tavalliselta kuvataiteen tunnilta, jossa piirretään.

– Itse asiassa tämä on jo koodausta, sen logiikan ajattelua. Seuraavassa vaiheessa saadaan sitten aineisto realisoitumaan internettiin, kertoo 19-vuotias Niklas Ansamaa, Nitomani Schoolin perustaja ja toimitusjohtaja.

Oppitunnilla häärää oman opettajan lisäksi kaksi ohjelmistosuunnittelun kärkikaartiin kuuluvaa miestä: Ilkka Paananen ja Niklas Ansamaa. He ovat mukana Taidetta koodissa -hankkeessa, jossa luodaan ohjelmoinnin opetusmateriaalia 5.–7. luokkalaisten kuvataidetunneille.

Aineistoa pilotoidaan varsinaissuomalaisissa Ruskon, Maskun ja Nousiaisten kouluissa. Tavoitteena on, että materiaalit saadaan parissa vuodessa käyttöön ilmaiseksi kaikkiin Suomen peruskouluihin.

Ruskolla oli idea, Paanasella rahaa

Hankkeen alku tuo mieleen Tuhkimo-tarinan. Opettaja, Ruskon digikoordinaattori Janne Korsimo luki runsas vuosi sitten Helsingin Sanomista Ilkka Paanasen, Risto Siilasmaan ja muutaman yritysjohtajan allekirjoittaman mielipidekirjoituksen, jonka otsikko oli "Suomi ei voi voittaa ilman maailman parhaita koodareita".

Siitä paikasta Korsimo kirjoitti sähköpostia Ilkka Paanaselle. Hän kertoi Supercellin toimitusjohtajalle, jota ei mitenkään henkilökohtaisesti tuntenut, että koodauksen opetus koulussa taideaineen yhteydessä kaikille on hieno idea, mutta heillä ei ole koulussa rahaa sellaiseen.

Jo samana päivänä Paanaselta tuli myönteinen vastaus: hän lähtee rahoittamaan kokeilua. Ei muuta kuin pyörät pyörimään.

Nyt Ruskolla, Maskussa ja Nousiaissa haetaan uutta ja innostavaa tapaa opettaa koodausta koulun kuvataidetuntien yhteydessä. Paananen rahoittaa ja Ansamaa kehittää sisältöjä yhdessä pilottikoulujen opettajien kanssa.

Ohjelmistoyritykset kaipaavat naisten luovuutta

Ohjelmointi tuli peruskoulun opetussuunnitelmaan vuonna 2016. Se on varsinaisesti matematiikan opettajien vastuualuetta, sillä ohjelmointi on kirjattu nimenomaan matematiikan tavoitteisiin.

Miksi Ilkka Paananen ja Niklas Ansamaa haluavat nyt tuoda ohjelmointia kuvataiteen tunneille?

– Haluamme it-alalle lisää naisia ja muutenkin luovia ihmisiä. On tärkeää näyttää, miten luovuus tulee esille koodauksessa. Lähes mitä tahansa pystyy rakentamaan ohjelmoinnilla, Niklas Ansamaa vakuuttaa.

Paananen ja Ansamaa puhuvat yhteen ääneen siitä, miten koodauksen yhdistäminen juuri taideaineeseen voi saada tyttöjäkin heräämään.

Ilkka Paananen on innoissaan, kun saa seurata, mitä hänen rahoituksensa mahdollistaa koululuokassa.

– On huikeaa nähdä, miten lasten luovuus konkretisoituu paperille ja siitä koodiksi.

"Ohjelmointi on nykyajan yleissivistystä"

Niklas Ansamaa tuli tunnetuksi siitä, että hän opetteli ohjelmoimaan YouTubesta ja teki 14-vuotiaana sienioppaan älypuhelimille. Hänen mielestään ohjelmointi on nykyajan yleissivistystä.

– Biologiaa opetetaan koulussa, jotta ymmärretään vaikkapa, miten kroppa toimii. Ohjelmoinnissa on sama juttu. Ympärillämme on laitteita joka paikassa. On hyvä ymmärtää, miten ne toimivat.

Myös Ilkka Paananen haluaa purkaa ohjelmoinnin mystisyyttä.

– Usein on harhaluuloja, että koodaus on jonkinlaista salatiedettä, jota vain harvat ja valitut ymmärtävät. Tietenkään se ei ole niin.

Kun puhutaan ohjelmoinnin jalosta taidosta, ovat taustalla usein nimenomaan yritysten tarpeet saada osaajia töihin.

– Kaikista ei tarvitse tulla koodaajia, mutta tietty ymmärrys olisi jokaisella hyvä olla. Mitä enemmän saadaan ihmisiä tutustumaan koodaukseen jo varhain, sen parempi mahdollisuus on saada osasta heistä varsinaisia huippuosaajia, uskoo Ilkka Paananen.

Huippukoodaajista hänen mukaansa monet ovat aloittaneet jo kymmenvuotiaina.

Osa opettajista arastelee

Millaiset eväät peruskoulun opettajilla on opettaa ohjelmointia?

Kysyypä asiaa opetushallituksesta, opettajien ammattijärjestö OAJ:sta, opettajilta itseltään tai yritysmaailmasta, vastaus on aina sama: opettajien taitotasoissa on paljon vaihtelua, jopa isoja aukkoja.

Myös valtioneuvoston keväällä julkaiseman selvityksen mukaan erityisesti osa yli 40-vuotiaista opettajista arastelee digitaalista maailmaa. Opettajien peruskoulutukseen koodaaminen ei kuulu, ja täydennyskoulutus on kovin pirstaleista.

Niinpä Taidetta koodissa -hankkeelle on isot odotukset. Tavoitteena on saada verkkoon opettajille niin hyvä paketti, että he pystyvät vetämään samat asiat ilman erillistä koulutustakin.

– Ainahan auttaa, jos kunnalla on mahdollisuus tukea opettajaa koulutuksella. Mutta pyrimme siihen, että paketti on niin hyvä, ettei kouluttajia tarvita, sanoo digikoordinaattori Janne Korsimo.

Lue lisää:

Naisia rohkaistaan, kannustetaan ja houkutellaan koodaamaan – "Vielä voi vaikuttaa tulevaisuuteen"

Linda Liukkaan kolumni: Suomalaisen koodikoulutuksen tulee perustua muullekin kuin ohjelmoinnille

Koodarikoulu Hive Helsinki aloitti, opiskelijoista viidesosa naisia – "Jakauma voisi näyttää enemmän samalta kuin muu maailma"

Koodi on kaikkialla – lyhyt johdatus ohjelmoinnin maailmaan

Posti-kiista tuskin ottaa laantuakseen tulevina päivinä. Omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) erosi tehtävästään perjantaina. Tilanne ei kuitenkaan rauhoittunut siihen, vaan nyt katseet kääntyvät entistä enemmän pääministeri Antti Rinteeseen (sd.) ja samalla koko hallituksen tulevaisuuteen.

Kokoomus, kristillisdemokraatit ja nyt-liike tekivät perjantaina Posti-sotkusta välikysymyksen, jota käsitellään eduskunnassa tiistaina. Sitä ennen pääministeri Rinteen on selvitettävä hallituskumppaneilleen Posti-kiistan tapahtumat ja saatava hallituskumppaneiden luottamus.

SDP:n hallituskumppaneista vihreät ja keskusta ovat pyytäneet Posti-kohusta selvitystä. Pääministeri Rinne on itse vakuuttanut, että hän ei aio erota ja kertoi vastaavansa itse tiistain välikysymykseen. Äänestys asiasta on keskiviikkona.

Hallituksen sisällä tilannetta puidaan tänään sunnuntaina klo 20.30 alkaen. Pääministeri on kutsunut muiden hallituspuolueiden puheenjohtajat keskustelemaan keskinäisestä luottamuksesta.

Hallituskumppaneiden riveistä ja SDP:n sisältä on huokunut hämmennystä ja epäluuloa, arvioi Ylen Politiikka ja yhteiskunta -toimituksen päällikkö Paula Pokkinen.

– Monet SDP:n riveissä kokevat, että Paateron joutuminen eroamaan oli epäreilu teko. Tämän takia pohditaan, pitääkö hallituksen tyyliä vaihtaa ja vaihtuuko tyyli, ellei sen vetäjä vaihdu, eli sitä, voiko Rinne jatkaa, pohditaan nyt vakavasti, Pokkinen arvioi Yle Uutisten kello 20.30 lähetyksessä lauantaina.

Keskustan Kulmuni haluaa laajat keskustelut yhtenäisestä linjasta

Keskustan puheenjohtaja, elinkeinoministeri Katri Kulmuni kertoi Ylen haastattelussa lauantaina, että puolue haluaa hallituksen sisällä laajemmat keskustelut yhtenäisestä linjasta.

– Keskustalle tärkeää on se, että hallitus käy myös sisäisesti keskustelun siitä, että on yhtenäinen linja, kuinka toimitaan työmarkkinapolitiikan suhteen, Kulmuni korosti.

Lue lisää: Keskustan Kulmuni vaatii neuvotteluja hallituksen yhtenäisestä linjasta – Antti Rinne Posti-kohusta: "Minä en ainakaan valehtele"

Kulmunin mukaan hallituksen sisällä on keskusteltava myös omistajaohjauksen linjasta sekä työllisyyden hoidosta.

– Ja näistä kaikista asioista hallituksella pitää olla erittäin selkeä ja yhtenäinen linja, ja keskusta haluaa käydä niistä myös hallituksen sisällä sisäisen keskustelun siten, että niistä voidaan tulla vahvempana ulos, Kulmuni vaatii.

Muutoin keskustan kansanedustajat olivat lauantaina vaitonaisia hallitusyhteistyön jatkamisesta SDP:n kanssa. Yle tavoitti soittokierroksella runsaat puolet keskustan kansanedustajista.

Edustajat haluavat ensin selvyyden Posti-kohun tapahtumista ennen kuin päättävät, nauttiiko pääministeri Antti Rinne ja hänen edustamansa SDP heidän luottamustaan.

Lue lisää: Keskustan kansanedustajat vielä vaitonaisia hallitusyhteistyön jatkamisesta SDP:n kanssa – "Tilanne pitää saada selväksi pohjamutia myöten"

Vihreiden Ohisalo toppuuttelee

Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo puolestaan kertoi, ettei usko hallituksen kaatuvaan Posti-sotkuun. Hän ei myöskään nähnyt aihetta epäluottamukselle.

– Ajattelen, että tässä kohtaa ei nyt pidä hötkyillä vaan selvittää asiat porukalla ja katsoa, miten siitä eteenpäin, Ohisalo arvioi.

Lue myös:

Orpo odottaa hallituskumppaneiden reaktiota Rinteen toimintaan – kääntyykö peukku ylös vai alas?

Perussuomalaisten Juho Eerola: Ennenaikaiset vaalit sopisivat perussuomalaisille

Voiko Posti-kohu todella kaataa pääministerin? Politiikan tutkijat arvioivat, kuinka vahvalla pohjalla opposition vaatimus Rinteen erosta on