Hoitajat ovat juuri jakaneet kiireellä jokaisen potilaan eteen lohiperunamuusiannoksen itsenäisyyspäivän lounaaksi.
– Matti! Matti, haloo, oletko mukana? lähihoitaja Ayman Saleh käy kyselemässä sänkynsä laidalla istuvalta, ruokapöydän ääressä nuokkuvalta vanhalta mieheltä.
Mies ei oikein jaksa puhua, ei avata silmiään.
– Onko kipuja? Mennäänkö pitkälleen?
Saleh auttaa miehen sänkyyn. Hän menee kertomaan heti Matin omahoitajalle, että hänelle ei nyt ruoka maistunut ja hän lepää.
Omahoitaja vastaa, että Matti on ollut väsynyt jo viime aikoina. Lääkäri kutsutaan apuun, jos kivut lisääntyvät.
Kaikki potilashuoneet ovat täynnä.
Joku pitää herätellä syömään, osa syö, jotkut potilaista vain katselevat ympärilleen.
Laakson sairaalan akuuttisisätautiosastolla on paljon muistisairaita. Hoitajat kertovat, että potilaat ovat nyt paljon vaikeammin sairaita kuin ennen ja monisairaita on enemmän.
Se johtuu siitä, että Meilahden sairaala on myös kuormittunut sekä siitä, että korona-aikana yksinäisten vanhusten aktiviteetit ovat vähentyneet tai loppuneet kokonaan.
Saleh kertoo, että hän on puhunut töihin muistisairaiden potilaiden kanssa sitä, että tänään on itsenäisyyspäivä ja mitä se tarkoittaa.
Yhteistilassa ei saa syödä itsenäisyyspäivänäkään. Paikalle rullaa itsensä pyörätuolissa mies nimeltään Timo Tyni. Hän liikkuu pyörätuolilla, sillä diabetes vei toisen jalan.
Potilas Tyni on huumorimies. Hän kiittelee sitä, että hoitajat eivät ole säätäneet pyörätuolin nopeutta viiteenkymppiin.
Ruoka maistui hyvin ja nyt mies haluaisi katsoa yhteistilassa televisioita – vaikka omassakin huoneessa olisi telkkari.
– Aiempina itsenäsyyspäivinä olen katsonut Linnan juhlia ja juonut oluttkin. Nyt Linnan juhlia ei tule, ja oluttakaan täällä ei saa juoda, sanoo Timo Tyni.
Formulat saavat kelvata. Sen jälkeen tulee Tuntematon sotilas.
Toinen mieshoitaja pyyhkäisee yhteistilaan.
Sairaanhjoitaja Karel Suvitie on saa yleensä heti kaikenlaisia yleistehtäviä kun työvuoro alkaa. Usein apua tarvitaan teknisten laitteiden kanssa, kuten tietokoneiden ja salasanojen kanssa.
Niin nytkin: Suvitie saa tehtäväkseen auttaa Tyniä saamaan televisiosta oikea kanava näkyviin. Ykkösen jumalanpalvelus ei nyt kiinnosta.
– Meillä on paljon henkilöstä vaihtunut viimeisen vuoden aikana. Meille on tullut paljon uusia työntekijöitä ja olen ollut tällaisessa mentorin roolissa. Harvoin työvuoroni alkaa rauhallisesti.
Suvitie on silminnähden streessaantunut ja vaikuttaa siltä, että hän käy ylikierroksilla jo heti vuoron alussa.
Hän kertoo, että hän on tehnyt enemmän töitä viime vuoden aikana, kuin koskaan aiemmin seitsemän vuotisen uransa aikana.
– Olen kuormittunut enemmän kuin koskaan aiemmin urani aikana. Milloinkaan aiemmin en ole ollut huolissani omasta jaksamisestani, mutta nyt olen, hän kertoo.
Työkyvystään hän ei vielä ole huolissaan, mutta hän käy työterveyspsykologilla puhumassa ylikuormittumisen aiheuttamista oireistaan. Niitä ovat ärtyniesyyys ja palautumisen vaikeus.
Suvitie kertoo tehneensä ylitöitä sekä aamu- ja iltavuoroja putkeen, jos joku hoitajista puuttuu. Pahinta on kuitenkin eettinen kuormitus.
– Jokaisella hoitajalla on omat standarsinsa sille millä tarkkuudella haluaa työnsä tehdä. Meillä on kiire, sama määrä potilaita ja samat tehtävät pitäisi pystyä tekemään. Työt ovat entistä raskaampia, ne vaativat enemmän voimavaroja, ja silloin tätyy tinkiä jostain muusta.
Tämä tinkiminen "jostain muusta" aiheuttaa kuormitusta, koska potilastyössä joutuu punnitsemaan, mitä jättää tekemättä.
Suvitie soimaa itseään hieman siitä, että hänelle joustamiseen ja ylitöihin suostumiseen ovat olleet vähän liiankin helppoja, koska hän on perheetön. Se on johtanut liialliseen töiden tekemiseen.
Suvitie yrittää nyt säätää Timo Tynille oikean kanavan, mutta kaikki kaukosäätimet temppuilevat. Hän tempaisee television johdon irti.
– Jospa tähän auttaa sama temppu kuin tietokoneille, hän sanoo
Yes! Kaukosäätimet alkavat toimia ja Tyni pääsee katsomaan formulaa.
Kauaa Tyni ei jaksa kuitenkaan istua yksin televisiohuoneessa.
– Mitäs me tehtäsiin nyt, kun ei ole mitään tekemistä? hän kysyy ohi kiitävältä hoitajalta.
Hoitaja ehdottaa television katselua.
Tynin mielestä hoitajat ovat Laakosssa mukavia, vaikka tyttöystäviksi naishoitajista kukaan ei ole halunnut hänelle ryhtyä.
– Me juttelemme hoitajien kanssa monista asioista, ja aina he vaihtavat vaipat ja auttavat suihkussa käynnissä, hän kehuu.
– On heillä monipuolinen homma, hän toteaa.
Sairaalassa päivä jatkuu tavanomaiseen tapaan: Suvitie lukee potilaidensa kuulumiset raportista ja jakaa lääkeet.
Saleh kertoo, että pian on kahvit, sitten illallinen ja potilaiden iltahoitotoimenpiteet.
– Sitten kirjoitetaan raportti mitä tänään tehtiin ja päivä on ohi kello 21.30.
Vaikka päivä jatkuu Laakson sairaalassa osasto kutosessa samalla tavalla kuin muinakin päivinä, vuonna 2015 Suomeen Irakista turvapaikanhakijana Suomeen saapuneelle Ayman Salehille tämä itsenäisyyspäivä on erityisen tärkeä: hän on hiljattain saanut Suomen kansalaisuuden.
– Itsenäisyyspäivä merkitsee minulle paljon hyviä asioita erityisesti Suomen kansalaisuuden saamisen jälkeen, Saleh liikuttuu.
Maskin takana ääni värähtää ja silmät näyttäisivät kostuvan.
– Suomi on antanut minulle turvallisuuden, hyvän elämän, töitä ja perheen.
Hän sanoo olevansa todella kiitollinen.
– Kun tulin tänne Suomeen, ihmettelin mitä minun pitäisi tehdä ja miten pärjään täällä. Mutta nyt rakastan tätä maata päivä päivältä enemmän ja haluan kasvattaa 2-vuotiasta lastani rakkaudella täällä, hän sanoo.
Lue lisää:
