Pienten palkkojen verotus on Suomessa eurooppalaista keskitasoa. Tulojen noustessa verokarhun ruokahalu kasvaa.

Keski- ja suurituloisten rajaveroaste on Suomessa huomattavasti korkeammalla kuin länsimaissa keskimäärin. Rajavero maksetaan työntekijän saamasta korotuksesta entiseen palkkaan.

Keskituloisten liian korkea verotus voi kääntyä itseään vastaan, sanoo sopimusvalmistaja Combi Worksin toimitusjohtaja Edward Blomstedt. Jos eniten verotetuilta otetaan yhä enemmän, he saattavat muuttaa ulkomaille tai jarrutella uralla etenemistä.

Blomstedtin mielestä lisävastuun ottaminen ja ylimääräinen ahkerointi ei motivoi, koska käteen jäävä korvaus jää liian pieneksi. Valtio voi menettää verotuloja, joita se saisi kevyemmällä verotuksella.

Yle pyysi laskelman ensi vuoden rajaveroasteista Nordean yksityistalouden ekonomistilta Olli Kärkkäiseltä.

Laskelma näyttää, että progressio iskee lujaa keskituloiseen yllättävän aikaisin. Satasen palkankorotuksesta jää 2 300 euron bruttotuloilla käteen 64 euroa, mutta kaksi ja puoli tonnia tienaava saa enää 54 euroa. Neljän tuhannen tienesteillä lisäliksasta katoaa yli puolet.

Pienituloisten rajaveroprosentit voivat olla vielä merkittävästi korkeampia, koska sosiaalietuudet vähenevät työnteon lisääntyessä. Vaihtelu voi olla suurta asumis- ja elämäntilanteesta riippuen.

Keskituloiset saavat veroilleen vastinetta

Kärkkäisen mukaan monet voivat yllättyä siitä, kuinka aikaisessa vaiheessa rajaveroaste lähentelee 50:ttä. Käytännöllä on silti Suomessa laaja tuki. Keveämpää verotusta on haluttu kohdistaa pienituloisiin, jotta työnteko olisi työttömyyttä kannattavampaa.

– Täällä on tarkoituksella suhteessa kasvatettu keskiluokan verotaakkaa. Hyvinvointiyhteiskunta ottaa osansa, Kärkkäinen sanoo.

Toisaalta keskituloiset hyötyvät monista yhteiskunnan palveluista, kuten maksuttomasta korkeakoulutuksesta ja lapsiperheiden etuuksista. Toimihenkilöjärjestö STTK:n tuoreen kyselyn mukaan valtaosa kokee saavansa maksamilleen veroille ainakin jonkin verran katetta.

Suomessa ei ole keskituloiselle tarkkaa määritelmää. Kokoaikaisten palkansaajien mediaanitulo bruttona oli pari vuotta sitten lähes 3 000 euroa kuussa.

Tilastokeskuksen laajan määritelmän mukaan keskituloiseksi voi laskea 1 800–3 500 kuussa nettona tienaavan yksin asuvan aikuisen. Perheiden tulorajat ovat suhteessa matalampia. Esimerkiksi kahden aikuisen taloudessa keskituloisuuteen riittää, jos heidän nettotulonsa ovat yhteensä 2 700 euroa.

Vapaa-aika voi olla lisätuloja tärkeämpää

Kärkkäinen ei usko korkeiden rajaveroasteiden vaikuttavan niin, että ihmiset laajemmin jäädyttäisivät koulutus- tai urahaaveitaan veropeikon vuoksi.

– Raha on uralla etenemisessä vain yksi kannustuspuoli, enkä usko, että kukaan kieltäytyisi tonnin palkankorotuksesta, vaikka siitä jäisi vain puolet käteen.

Palkan hilaaminen ylöspäin ei ole kaikille itseisarvo. STTK:n kyselyssä kolmasosa sanoi rajoittaneensa työntekoaan lisätulojen tiukan verotuksen vuoksi.

Monet arvostavat vapaa-aikaa lisätuloja enemmän. It-alalla työskentelevä konsultti ei halua tehdä nykyistä enempää hommia.

– Raha ei ole se motivaattori. Jos uhraa jonkin illan tai varsinkin viikonlopun päivän (työlle), käteen jäävä raha on niin pientä, ettei sitä sen takia tee, sanoo osaamisen ja kehittämisen konsultti Liisa-Johanna Pesonen.

“Veroista keskustellaan tunteilla faktojen sijaan”

Keskituloiset kantavat Suomessa suurimman verovastuun. Vähintään 35 000 euroa vuodessa tienaavat maksavat yli 70 prosenttia kaikista veroista.

Korkeakoulutettujen etujärjestön Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder sanoo, että suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan pyörittäminen on liian pienen kansanosan varassa. Aletaan olla kipurajalla.

– Jos taakka vielä kasvaa, järjestelmän legitimiteetti alkaa murtua. Se on todella iso riski, jos tämä joukko kokee, ettei se enää ole reilua.

Fjäder sai äskettäin Twitterissä vihat päälleen arvostelemalla akavalaisten kireää verotusta. Akavalaisten mediaanipalkat huitelevat neljän tonnin tienoilla.

Fjäderin mielestä verotuksesta keskustellaan Suomessa tunteilla faktojen sijaan. Keskiluokan kannustinloukuista puhuva leimataan helposti huonoksi ihmiseksi.

Akavan johtaja laskisi rajaveroasteet alle 50:een prosenttiin, mieluummin reilusti sen alle.

– Miksi vastuunotosta ja ahkeruudesta rangaistaan? 4 000 euroa tienaavilta voi niistää loputtomiin, hän tuhahtaa.

Riittääkö Suomen vetovoima?

Edward Blomstedtin mielestä vaarana on myös, että Suomen vetovoima palkkakilpailussa ei riitä houkuttelemaan tänne ulkomaisia osaajia ja asiantuntijoita.

Blomstedt sanoo, että Suomen pitää satsata osaamistyöhön. Hänen yrityksensä rakentaa digitaalista alustaa teolliseen valmistukseen. Yhtiö tarjoaa palvelun, joka yhdistää asiakkaat ja teollisen tuotannon.

Blomstedt uskoo tuotannon siirtyvän tulevaisuudessa entistä enemmän sinne, missä on kysyntää. Suomi on pieni maa, joten työpaikat ovat usein muualla.

– Meillä pitää olla keskeinen osa esimerkiksi teollisuuden digitalisoitumisessa, vaikka valmistavat työpaikat olisivat lähempänä kysyntää.

Poliisi on estänyt iskusuunnitelman, jonka kohteena oli poliittisia päättäjiä, kertoo poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen. Asiasta kertoi ensin Iltalehti.

Kolehmainen sanoo Ylelle, että poliisi arvioi estetyn iskusuunnitelman toteuttamiskelpoiseksi.

– Kysymys on parin vuoden takaisesta suunnitelmasta. Meidän arvion mukaan se oli toteuttamiskelponen suunnitelma ja todellinen uhka, Kolehmainen kertoo.

Kolehmainen sanoi, ettei pysty kertomaan tapauksesta enempää, koska tiedottamisesta vastaa tutkinnanjohtaja. Hän ei osannut sanoa, onko tapaus vielä esitutkinnassa. Asia oli Kolehmaisen mukaan noussut esiin toista asiaa koskevan haastattelun yhteydessä.

Poliisi esti iskun paikallispoliisin, keskusrikospoliisin ja suojelupoliisin yhteisvoimin, Kolehmainen kertoo.

– Tämä oli yhteisponnistus viranomaisilta ja hyvä yhteistyösuoritus.

Tänään esiin noussut iskusuunnitelma ei Kolehmaisen mukaan ole ollut aiemmin julkisuudessa.

– Pieni varauma, mutta ei muistaakseni, Kolehmainen sanoo.

Valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Jari Ylitalo ei halunnut perjantai-iltana kommentoida tapausta STT:lle. Ylitalo sanoi, että valtionjohdon suojaamistoiminnoissa tehdään jatkuvasti yhteistyötä eri viranomaisten kanssa, muun muassa poliisin ja suojelupoliisin kanssa.

Turvallisuustilannetta ja uhkakuvia seurataan jatkuvasti, ja niiden mukaan arvioidaan sekä nostetaan tai lasketaan tarvittaessa turvallisuustasoa, Ylitalo sanoi.

Eduskunnan turvallisuusjohtaja Jukka Savola kertoi STT:lle, ettei tiedä tapauksesta.

Osku Ketolan elämä muuttui alkukesästä, kun hän sai puhelinsoiton.

– Olin keikkareissulla matkalla Kyröön, kun sain sellaisen hämärän puhelun. En yhtään tiennyt kuka soittaa ja luulin, että se on puhelinmyyjä. Ajattelin, että en vastaa, Ketola muistelee soittoa.

Ketola päätti kuitenkin vastata puheluun ja soittajaksi paljastui Elonkerjuun rumpali Lenni Paarma, joka kyseli Palavan keikkatilanteesta.

– Sitten se läväytti, että me ollaan mietitty, että olisitko sinä kiinnostunut lähtemään... Me ei haluta laittaa hyvää orkesteria manan majoille, Ketola kertoo.

– Elämä on siitä hienoa, että sitten kun on rauhallinen vaihe, niin nurkan takana odottaa uutta ja kummallista.

Palava-yhtyeestä ja The Voice of Finlandista tunnettu Ketola ei aivan heti suostunut tarjoukseen, vaan pohti ja pyysi päästä kokeilemaan.

– Se on vähän kuin uusi parisuhde, että sitä on muutaman kerran pakko kokeilla, ennen kuin voi sanoa, että tuleeko tästä mitään.

Salatreffit Teuvalla

Pian puhelun jälkeen bändin jäsenet sopivat salaiset treenit Teuvalla ja harjoittelivat muutamia kappaleita.

– Tuntui, että niitä oli mukava laulaa ja bändissä on loistavia hahmoja. Kemiat toimivat hyvin, Ketola kertoo.

Päätöksen synnyttyä alkoi bändi heti harjoittella vanhoja kappaleita ja myös kirjoittaa uusia. Uutta musiikkia on tulossa jo mahdollisesti pian.

– Sillähän ne bändit elossa pysyy, että sävellystyö on parhaillaan käynnissä ja samalla ajetaan sisään näitä vanhoja kappaleita mulle laulettavaksi, Ketola kertoo.

Kokoonpanolla on jo neljästä viiteen uutta kappaletta. Kappaleet ovat Ketolan mukaan vielä raakileita, mutta uusia kappeleita syntyy nopealla tahdilla. Jokainen bändin jäsen osallistuu aktiivisesti sävellystyöhön.

– Melkein joka viikko tulee WhatsAppiin viesti, että "menkääs katsomaan sähköpostia, siellä on uusi kappale", Ketola kertoo.

Ketola kertoo, että loppuvuodesta tai ensi vuoden alusta on luvassa mahdollisesti muutama salakeikka, jotta ensimmäiset virheet lavalla saisi tehtyä mahdollisimman salassa. Sitten vasta on luvassa kunnolliset keikat.

Palavan ja Elonkerjuun eroavaisuudet?

Osku Ketolan mukaan Palava ja Elonkerjuu ovat henkisesti samasta sukupuusta: suomenkielistä ja jollakin asteikolla pohjalaista.

– Ei se niin hirveän suuri loikka ole, mutta jokaiseen bändiin liittyy ominaispiirteitä. Enhän ole esimerkiksi hirveästi aiemmin vääntänyt ja kääntänyt pohjanmaaksi, Ketola kertoo.

Elonkerjuulla on ollut historiansa aikana kaksi solistia. Lauri Tähkä jätti yhtyeen 2011, jonka jälkeen solistiksi 2012 hyppäsi Juha Lagström. Syksyllä 2015 bändi ilmoitti jäävänsä määrittelemättömän mittaiselle tauolle. Samalla yhtyeen jätti myös viulisti Johanna Koivu. Kahden edellisen solistin saappaisiin astuminen ei pelota.

– Tein sen päätöksen, että ketään en pysty korvaamaan varsinaisesti, en laulajia, enkä Johannaa viulun varressa. Mun on pakko yrittää olla vain Osku Ketola, mies hymyilee.

Ketolalla on bändien lisäksi kokemusta myös taustavoimana olemisesta, sillä hän työskenteli 10 vuotta Warner Musicin palveluksessa artistien asioita hoitaen. Hän uskoo edelleenkin bänditoiminnan tulevaisuuteen.

– Tietyllä tavalla Elonkerjuu on sellainen perinteinen orkesteri, jota käydään kuuntelemassa. Minkä takia muuttaa sitä? Niin kauan kuin se toimii, niin tehdään, Ketola toteaa.

Seksuaalista väkivaltaa kokenut on usein hyvin järkyttynyt ja herkässä tilassa. Hänen täytyy jaksaa kertoa kokemuksestaan sekä lääkärille että poliisille. Yksikin töykeä tai muuten varomaton sana voi silloin tuntua pahalta ja uhria syyllistävältä.

Poliiseja kouluttavassa poliisiammattikorkeakoulussa jokainen oppilas koulutetaan kohtaamaan seksuaalirikoksen uhri. Rikosoikeudellisen tiedon lisäksi opetetaan uhrin kohtaamista ja vuorovaikutusta.

– Kaikki poliisit voivat törmätä raiskaustapauksiin vaikka kaupungilla partioidessaan tai kotihälytyksissä, sanoo poliisiammattikorkeakoulun psykologian yliopettaja Jaakko Kauppila.

Aina kohtaaminen ei kuitenkaan mene kuten pitäisi. Uhri voi kokea kohtelun hyvinkin tylynä.

– Joskus tilanne hoidetaan huonosti. Ei kukaan voi taata, että joka tilanteessa kaikki poliisit aina toimisivat hienovaraisesti ja fiksusti, vaikka siihen koulutuksessa pyritään.

Ajattelematon kommentti voi satuttaa

Tökeröt kommentit tai muu osaamattomuus voivat vaikeuttaa uhrin toipumista.

– Jos poliisi tai muu auttaja on törppö tai syyllistävä ensi kohtaamisessa, se muokkaa uhrin suhtautumista asiaan ja hänen käsitykseensä siitä selviytymisestä, kuvailee raiskaustukikeskus Tukinaisen kehittämispäällikkö Heli Heinjoki.

Järkyttävän kokemuksen läpikäynyt uhri on hyvin herkkä tulkitsemaan sanoja ja äänensävyjä. Joskus hyvääkin tarkoittavat kommentit tulkitana pahoiksi tai syyllistäviksi. Siksi uhreja tulisi Heinjoen mielestä kohdella kuin silkkihansikkain.

– Varsinkin ensimmäisissä kohtaamisissa tarvitaan erityistä sensitiivisyyttä, herkkyyttä.

Poliisin kannalta ongelmallista on, että poliisin on pysyttävä puolueettomana. Suomessa kukaan ei ole syyllinen ennen kuin ilmoitettu rikos on tutkittu. Tutkintaan kuuluu oleellisesti rikoksen ilmoittajan eli uhrin kuulustelu.

– Se aiheuttaa joskus väärinymmärrystä. Uhri voi kuulustelun takia kokea, ettei häntä uskota, sanoo psykologi Jaakko Kauppila.

Kaikki apu yhden katon alle

Tukinaisen Heli Heinjoki ei halua syyllistää viranomaisia. Hän uskoo, että vaikeistakin asioista puhuminen ja tietoisuuden lisääminen parantavat viranomaisten kykyä kohdata seksuaalirikoksen uhri.

Lisäksi laaja-alaista apua tarjoavien tukikeskusten avaaminen ympäri maata olisi askel oikeaan suuntaan.

Helsingin Naistenklinikalle avattiin alkukesällä Suomen ensimmäinen moniammatillinen tukikeskus seksuaalisen väkivallan uhreille. Keskuksesta saa apua kätilöltä, lääkäriltä, psykologilta ja sosiaalityöntekijältä.

– Seksuaalisen väkivallan trauma on hyvin kokonaisvaltainen. Se järkyttää kehoa ja mieltä. Lisäksi se vaurioittaa itsemääräämisoikeutta, joka on perustavaa laatua oleva koossapysymisen voima, selittää Heli Heinjoki.

Anonymiteetti vaarassa pikkupaikkakunnilla

Naistenklinikan kaltaista laajaa tukitoimintaa on mietitty myös muun muassa Turussa, Jyväskylässä ja Rovaniemellä. Toistaiseksi monilla paikkakunnilla apu on hajallaan, perusterveydenhuollon ja järjestöjen varassa.

On paljon uhrin omasta jaksamisesta kiinni, miten hän saa apua.

– Kokemukseen liittyy paljon häpeää ja syyllisyyttä. Tapahtuma voi olla niin lamaava, että uhrin on hankala pitää puoliaan. Silloin on liian rankkaa lähteä eri puolilta apua hakemaan.

Tukinainen -järjestö on huolissaan varsinkin pienillä paikkakunnilla asuvien avun saannista.

– Avun saamisen vaikeus liittyy osittain siihen, että anonymiteetin eli nimettömyyden säilyttäminen on vaikeaa pienellä paikkakunnalla. Terveyskeskuksessa saattaa työskennellä oma serkku tai naapuri, Heli Heinjoki kuvailee.

Lue lisää: Raiskauksen uhrien tukikeskus täyttyi asiakkaista heti avajaiskuukautena: "Tänne ei tarvitse lähetettä, voi vain kävellä sisään"

Tarvitsetko apua? Raiskauskriisikeskus Tukinaisen nettisivut löytyvät täältä.

– Sukupuolella ei ole väliä, mutta sukupolven pitäisi vaihtua, näin toteaa Oulun seurakuntayhtymän kansainvälisen työn pastori Árpád Kovács.

Hän on vihkinyt samaa sukupuolta olevan parin ja on nyt tuomiokapitulin tutkittavana.

Aiemmin tällä viikolla Helsingin hiippakunta antoi vakavan moitteen pastori Kai Sadinmaalle homoparien vihkimisestä.

– Ratkaisu on hyvin naurettava. Se ei perustu Suomen lakiin, eikä kirkon omiinkaan sääntöihin, Kovács puuskahtaa.

Kirkon johto ei voi sopia mielivaltaisesti asioita, jotka ovat kirkkolakia ja Suomen lakia vastaan. Árpád Kovács

Samoilla linjoilla on Raahessa asuva pastori Pekka Eloheimo, joka on Kovácsin tapaan julkisesti ilmoittanut vihkivänsä myös homopareja.

– Itse en vielä ole vihkinyt samaa sukupuolta olevaa paria, mutta Sadinmaan saama vakava moite ei estä meitä toimimasta millään tavalla, Eloheimo arvioi.

Vallitseeko kirkossa pelon ilmapiiri?

Kirkon avioliitto-opetuksen mukaan avioliitto on naisen ja miehen välinen liitto. Lisäksi Piispainkokous on linjannut viime vuonna, että kirkollinen vihkiminen ei ulotu samaa sukupuolta oleviin pareihin.

Kansainvälisen työn pastori Árpád Kovácsin mukaan tämä ei kuitenkaan sido pappien käsiä vihkimistilanteissa.

– Kirkon johto ei voi sopia mielivaltaisesti asioita, jotka ovat kirkkolakia ja Suomen lakia vastaan.

Miksi kirkko lyö taas päätään seinään. Árpád Kovács

Myös pastori Pekka Eloheimon mukaan nyt ollaan laillisesti epäselvässä tilanteessa.

– Jos kirkkolaissa tai -järjestyksessä olisi määräys asiasta, niin tilanne olisi selvä. Nyt niissä ei ole mainintaa vihittävien sukupuolesta.

Hiippakuntien epämääräiset ja vaihtelevat ohjeistukset sekä rangaistusten pelko vaikeuttavat Kovácsin mukaan pappien työskentelyä.

– Tiedän, että moni pappi olisi valmis vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja, mutta kirkkoon on onnistuttu luomaan pelon ilmapiiri, Kovács toteaa.

Toistaako historia itseään?

Sukupuolineutraali avioliittolaki tuli Suomessa voimaan keväällä. Árpád Kovácsin mukaan kirkon pitäisi kyetä uusiutumaan myös homoparikysymyksessä.

– Sama virsi on toistunut eronneiden vihkimisessä ja naispappeudessa. Miksi kirkko lyö taas päätään seinään, Kovács huokaisee.

Vakava moite ei estä meitä toimimasta millään tavalla. Pekka Eloheimo

– Naispappeuden yhteydessä esille nousi työsyrjintä, ja tässä voi käydä samalla tavalla. Nyt syrjintä ei kohdistu kuitenkaan meihin kirkon työntekijöihin, vaan seurakuntalaisiin, jotka haluavat palveluja, Kovács jatkaa.

Piispoille esiteltiin viime viikolla laaja selvitys Kirkon avioliitto-oikeudesta. Siinä nostetaan vahvasti esille sallivampi linja samaa sukupuolta olevien vihkimiseen. Kompromissiksi esitetään pappien omantunnonvapautta, eli homoparien vihkiminen sallitaan, mutta pappeja ei siihen velvoiteta.

Kovács ei pelkää rangaistusta

Kotimaa 24 -sivuston mukaan homopareja vihkineiden tai siunanneiden pappien toimia tutkitaan Helsingin ja Oulun lisäksi ainakin Espoon ja Lapuan hiippakunnissa.

Yksi tutkittavista on Oulun hiippakunnan kansainvälisen työn pastori Árpád Kovács, joka ei ole huolissaan häneen kohdistuvasta tutkinnasta eikä sen seurauksista.

– Heillä ei ole oikeastaan mitään perusteita toimenpiteisiin. Työnteostako minä rangaistuksen saisin, Kovács naurahtaa.

Yle ei tavoittanut Oulun hiippakunnan edustajia kommentoimaan tutkintaa.

Syksyinen kurkiaura on yleensä tunteita nostattava ja uljas ilmestys.

Sikin sokin lentäviä kurkiseurueita näkee harvemmin, mutta sen kohdatessa on melkeinpä pakko nauraa. Niin hullulta se näyttää.

Tulee tunne, että nuo linnut eivät ikinä pääse edes Helsingin Pasilaan, saati sitten Pohjois- Afrikkaan saakka.

Syysmuuton h-hetki lähellä

Kurkien menohalut ovat kovassa nosteessa, koska syysmuutto on todella lähellä.

Ulkopuolisesta sekavalta näyttävä lentönäytös on osa tärkeää harjoittelua. Kurkien pitkä muuttomatka vaatii opettelua sekä tekniikassa, että muiden kanssa lentämisessä.

– Täytyy muistaa, että tähän seurueeseen tulee joka päivä lisää harjoittelijoita. Jos aamuharjoituksissa on yhden poikaset, niin iltapäivällä jo toisen ja tiistaina kolmen seuraavan. Jokainen kurkiemo haluaa varmistaa, että omalla jälkikasvulla on parhaat mahdolliset edellytykset selvitä lentomatkasta, kertoo kokenut lintuharrastaja Jouko Alhainen Humppilasta.

Nuoret kurjet eivät ennen ensimmäistä muuttomatkaansa ole koskaan harjoitelleet koskaan nosteessa lentämistä, eli edellä lentävän linnun lennon hyödyntämistä. Pitkä muuttomatka vaatii teknistä osaamista.

– Yhtä tärkeää on myös sosiaalinen puoli. Ennen muuttoa kurjet ovat pitäneet huolta pesimäreviireistä eivätkä ole vielä ymmärtäneet kuinka tärkeää joukkovoima selviämisen kannalta on. Muutossa on pakko olla sosiaalinen, se on hyödyllistä sekä yksilön että koko lajin selviämisen kannalta, Alhainen selittää.

Johtaja, puurtaja ja siipeilijä

Kurkien muuttomatkassa jokainen liike on tarkkaan harkittu.

Kärjessä lentävät usein kokeneet koiraat. Sen jälkeen tulevat heikommat koiraat ja vahvemmat naaraat. Jouko Alhainen

– Parven kärjessä tehdään kaikista kovin työ, koska siellä ilman halkaisutaakka on suurin. Siksi kärjessä lentävät usein kokeneet koiraat. Sen jälkeen tulevat heikommat koiraat ja vahvemmat naaraat. Poikasperheet tulevat sitten perässä, ja kaikista heikoimmat lentäjät ovat siellä parven keskellä. Kun muuttomatka etenee, ryhmään liittoutuu koko ajan uusia jäsenia ja parven dynamiikka muuttuu, kertoo Jouko Alhainen.

– Kurjet käyttävät joukkovoimaa ällistyttävän hienosti hyödyksi.

Pimeässä Afrikassa tarvitaan silmiä

Kurjet talvehtivat jopa Pohjois- Afrikassa saakka, joten sopeutumista säähän, valon määrän ja ravintoon vaaditaan.

Joukkovoimaa hyödynnetään muutenkin kuin muuttomatkan aikana. Aikuiset opastavat nuorempia tiukasta perhekurista yhteisölliseen ryhmäelämään.

– Afrikassa pimeys tulee nopeasti, joten ruoka- ja juomapaikalla on hyvä olla paljon valvovia silmäpareja. Iso joukko myös pelottaa heikompia saalistajia kauemmaksi. Aamun syömäpaikasta voi olla jopa sata kilometriä juomapaikalle, josta lennetään taas takaisin syömäpaikalle. Tässä ruljanssissa pitää hallita niin noste- kuin muodostelulentokin, pohtii Jouko Alhainen.

Kun Venäjä ja Valko-Venäjä harjoittelevat Zapad 2017 -sotaharjoituksessa, erityisesti Baltian maat ja Puola seuraavat tilannetta silmä kovana.

Latvian turvallisuuspoliisi kehotti kansalaisia raportoimaan, jos he havaitsevat harjoituksen aikana epäilyttävää liikehdintää kuten univormupukuisia tai aseistautuneita henkilöitä, "pieniä vihreitä miehiä".

Hybridisodan ja hybridiuhkien pelko jäi roikkumaan ilmaan, kun Venäjän miehitti Krimin 2014 ja tuki separatismia Itä-Ukrainassa.

Huolta ovat sittemmin kasvattaneet myös syytökset, että Venäjä pyrki tietomurroilla ja -vuodoilla kampittamaan demokraattien Hillary Clintonia republikaanien Donald Trumpin eduksi Yhdysvaltain presidentinvaaleissa viime vuonna.

Suomessakin on tänä syksynä aloittanut toimintansa Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus. Keskus ei itse torju hybridiuhkia, vaan sen tehtävänä on tutkia, kouluttaa ja tiedottaa asian tiimoilta.

Keskuksen jäseninä on 12 valtiota, niin EU:n kuin Natonkin jäsenvaltioita.

Haastavat, haittaavat, hajottavat ja hämmentävät

Hybridiuhkien alle on usein listattu esimerkiksi disinformaation eli harhaan johtavan tiedon levittämistä, propagandaa, ylipäätään yhteiskunnallisten ristiriitojen kärjistämistä esimerkiksi tukemalla jonkin maan ääriryhmiä.

Hybridiuhat ovat paholaismaisen vaikeita määritellä ja rajata.

Esimerkiksi näin termin esittelee Euroopan parlamentti: Hybridiuhka on ilmiö, joka seuraa erilaisten elementtien yhtymisestä ja keskinäisistä yhteyksistä, jotka yhdessä muodostavat aiempaa mutkikkaamman ja moniulotteisemman uhan.

– Kysymys on siitä, että joko valtiollinen toimija tai ei-valtiollinen toimija pyrkii johonkin tavoitteeseensa käyttämällä useita eri menetelmiä yhtäaikaisesti omien intressiensä ajamiseksi, hybridiosaamiskeskuksen johtaja Matti Saarelainen sanoo.

– On puhuttu neljän h:n strategiasta eli hybridiuhkat haastavat, haittaavat, hajottavat ja hämmentävät.

Hybridiuhilla tähdätään yhteiskunnan repeämiin

Hybridikeinoilla yritetään iskeä yhteiskunnan jakolinjoihin, haavoittuviin kohtiin.

Hybridiosaamiskeskus hakee keinoja resilienssin eli yhteiskunnan sietokyvyn kohentamiseksi. Keskeistä on Saarelaisen mukaan oikean tiedon levittäminen.

Esimerkkeinä mahdollisesta hybridivaikuttamisesta Saarelainen mainitsee Suomen ja Venäjän lastensuojelukiistat ja taannoisen tapauksen, kun turvapaikanhakijoita alkoi alkuvuonna 2016 yhtäkkiä saapua Venäjältä Suomeen pohjoisten rajanylityspaikkojen kautta.

Saarelainen korostaa, että hybridikeskus ei suinkaan tutki vain Venäjän hybridivaikuttamista – kohteena ovat myös terroristijärjestö Isisin kaltaiset ei-valtiolliset toimijat.

Muotisana hybridisota

Aiemmin puhuttiin hybridisodankäynnistä – englanniksi hybrid warfare, venäjäksi gibridnaja vojna - mutta hybridiuhkat jäävät sodan kynnyksen alle.

– Hybridisodankäynnissä on vahva sotilaallinen komponentti yhtenä keinona, mutta hybridiuhkissa sitä ei välttämättä ole, Matti Saarelainen linjaa.

Hybridisodasta tuli eräänlainen muotisana, kun Venäjä miehitti Krimin tunnuksettomien erikoisjoukkojen avulla 2014.

Hybridisodan symboleiksi nousivat ”pienet vihreät miehet” (zeljonye tšelovetški), kuten ukrainalaiset kutsuivat Krimillä ilman tunnuksia partioineita venäläissotilaita.

Venäjällä eufemismi oli kohteliaat ihmiset (vežlivye ljudi).

"Pienet vihreät miehet" symboleina

Maanpuolustuskorkeakoulun strategian ja turvallisuuspolitiikan dosentti Jyri Raitasalo pitää pieniä vihreitä miehiä huonona symbolina hybridisodan kaltaiselle ilmiölle.

Joukkojen tunnuksettomuus ei ollut ratkaiseva tekijä vaan sotilaalliset voimasuhteet.

Kun Krimin maisemiin ilmaantui suuri joukko raskaasti aseistettuja univormuihin puettuja sotilaita ilman tunnuksia, Ukrainan hallitukselle oli heti päivänselvää, että kyseessä eivät ole omat joukot.

– Se, että Venäjä otti Krimin niemimaan haltuunsa lähes verettömästi, ei perustunut niin sanottujen vihreiden miesten tunnuksettomuuteen vaan mittavaan sotilaalliseen voimaan. Sitä vastaan Ukrainalla ei ollut käytännössä mitään kykyä, Raitasalo sanoo.

Hän muistuttaa, että Venäjällä oli Krimin niemimaalla sotilastukikohdissa 10 000 sotilasta ja Ukrainan rajojen läheisyydessä noin 150 000 sotilasta valmiusharjoituksessa.

Hybridisodan kenttä laajenee

Lontoon King’s Collegen sodantutkimuksen laitoksen tutkija Ofer Fridman arvostelee tapaa, jolla hybridisodan termiä nykyisin käytetään.

Hybridisodankäynnin käsite kehitettiin alun perin kuvaamaan keinoja, joilla esimerkiksi Libanonin šiialainen Hizbollah-järjestö kävi sotaa Israelia vastaan.

Kun sotilasliitto Naton piirissä alettiin puhua hybridisodasta, termi laajeni sisältämään taistelukentän lisäksi yhä uusia vaikuttamisen alueita – informaatiosodankäyntiä, talousvaikuttamista, verkkohyökkäyksiä.

Naton piirissä onkin käytetty termiä comprehensive approach, kokonaisvaltainen lähestymistapa.

– Ongelma hybridisodankäynnin käsitteessä sellaisena kuin sitä kehitettiin Ukrainan kriisistä alkaen on, että se sisältää kaiken – kaikki mahdolliset vastakkainasettelun muodot. Analyyttisenä välineenä se on täysin hyödytön, Fridman sanoo.

Kun käsite sisältää kaiken, se menettää lopulta merkityksensä.

Hybridisota poliittisena välineenä

Käsitteellisestä hämäryydestä huolimatta hybridisodasta tuli nopeasti suosittu termi.

Jyri Raitasalo arvioi, että hybridisodan käsitteellä pyrittiin selittämään, miksi Venäjä kykeni yllättämään länsivallat voimankäytöllään Ukrainassa.

Hybridisodankäynnin kautta yritettiin tehdä ymmärrettäväksi yllättävä tilanne.

Ofer Fridman puolestaan katsoo, että Natossa termiä alettiin käyttää poliittisesti. Puhumalla sodasta, vaikkapa hybridisodasta, on helppo tiivistää jäsenmaiden rivejä ja perustella puolustusbudjettien kasvattamista.

Hybridisota alkoi näyttäytyi suorastaan jonkinlaisena venäläisten harjoittamana mustana magiana, ja hybridiuhista tuli siten siten kattotermi kaikelle, mitä Venäjä tekee.

Samaan aikaan venäläisilläkin oli oma näkemyksenä hybrisodasta, gibridnaja voina.

Hybridisotaa olivat venäläisten mielestä entisen Neuvostoliiton alueen niin sanotut värivallankumoukset autoritaarisia hallintoja vastaan. Venäläiset katsovat länsivaltojen lietsoneen kansannousuja oman vaikutuspiirinsä laajentamiseksi.

Valtioiden vastakkainasettelu on aina hybridiä

King's Collegen tutkija Fridman kyseenalaistaa ylipäätään sen, että hybridimenetelmät olisivat uusia ja ennennäkemättömiä: valtiot ovat aina käyttäneet kaikkia mahdollisia menetelmiä vastustajiaan vastaan: talouspainostusta, diplomatiaa, propagandaa, informaatio-operaatioita, tiedusteluoperaatioita, erikoisjoukkoja.

– Mikä tahansa konflikti, sota tai diplomaattinen selkkaus, on hybridi luonteeltaan.

Sodankäynnin historian kannalta Ukrainan tapahtumissa ei sinällään ole mitään uutta.

Kapinallisten tukeminen vastustajan tappioksi on vanha juttu. Ranskalaiset tukivat Yhdysvaltain itsenäisyyssodassa itsenäisyystaistelijoita Britanniaa vastaan ja britit nostattivat arabit kansannousuun turkkilaisia vastaan ensimmäisessä maailmansodassa.

Hybridi tarkoittaa yksinkertaisesti yhdistelmää, eikä se itsessään ole erityisen valaiseva käsite.

– Kun tulet kahvilaan, et pyydä veden, maidon ja kahvin hybridiä, koska kukaan ei ymmärtäisi sinua – pyydät esimerkiksi lattea, Fridman vertaa.

Sotaretoriikkaa syytä varoa

Hybridisodankäynnin termi on myös vaarallinen, jos se leimaa kaikki vastakkainasettelun tavat sodaksi. Sodan ja rauhan rajat hämärtyvät entisestään.

Dosentti Jyri Raitasalo pitää ongelmallisena, että puhutaan varsin kevyesti hybridisodasta, informaatiosodasta, kybersodasta.

Oikea sota on kuitenkin laajamittaista väkivallan käyttämistä. Raitasalo sanookin, että on parempi puhua hybridiuhista kuin hybridisodasta.

– Se eräällä tavalla toimii punaisena lippuna siitä, että kylmän sodan jälkeinen keskinäisriippuvuuteen perustuva aika turvallinen maailma on eräällä tavalla tullut päätökseen. Nyt on tullut ikään kuin näitä vanhoja uhkia takaisin: suurvaltapoliittinen kilpailu, jossa esimerkiksi Venäjä, Kiina ja Yhdysvallat käyvät eräänlaista kamppailua monilla areenoilla – talouden, politiikan, kulttuurin ja sotilaallisellakin saralla.

Lisää aiheesta Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelmassa lauantaina Yle Radio 1:ssä kello 12.10 ja Radio Suomessa kello 14.03.

Monista mieleenpainuvista sivurooleista tunnettu Harry Dean Stanton on kuollut. 91-vuotiaana kuollut Stanton on näytellyt seitsemällä eri vuosikymmenellä.

Kenties parhaiten Stanton tunnetaan pääroolistaan elokuvassa Paris, Texas. Lisäksi Stanton on tähdittänyt useita tunnettuja ja jopa kulttiasemaan nousseita elokuvia kuten Alien, Kummisetä II ja Vihreä maili. Stanton on esiintynyt myös monissa tv-sarjoissa kuten Bonanzassa ja Twin Peaksissa.

Ensimmäisen tv-roolinsa Stanton nappasi tv-sarja Inner Sanctumista vuonna 1954. Hän oli silloin 28-vuotias.

Stantonin viimeiseksi jäänyt rooli tullaan näkemään elokuvassa Frank and Ava, joka ei ole vielä saanut ensi-iltaansa.

Korjattu 11.30 16.9.2017: Stanton näyttelee viimeisen roolinsa elokuvassa Frank and Ava.

Nuorehko noin 25-vuotias mies uhkaili asemalaiturilla olleita ihmisiä Lahdessa aamupäivällä lauantaina.

Mies oli suivaantunut siitä, että hänet oli postettu junan kyydistä. Laiturilla hän oli ottanut mukanaan olleen ilmakiväärinsä esille ja uhkaillut sillä lähellä olleita ihmisiä. Kukaan ei vahingoittunut tapahtumassa.

Hätäkeskus sai miehestä hälytyksen lauantaina aamupäivällä 11.04. Poliiisi saapui paikalle viidessä minuutissa 11.09.

Poliisin saapuessa paikalle mies ei tehnyt vastarintaa pidätettäessä. Häntä epäillään ainakin laittomasta uhkauksesta kerrotaan Hämeen poliisilaitokselta.

Mieshenkilön pidätys seisotti junia muutamia minuutteja Lahden asemalla.

Korjattu kello 16.15 lauantaina: Miehen poisti junasta junavirkailija, ei konduktööri.

Kainuun ammattiopiston Seppälän opetusmaatilan navetassa kuuluu mylvintää vain harvakseltaan. Sen sijaan lähes kuusikymmenpäinen itäsuomenkarjalauma tuijottaa vieraita herkeämättä. Jos kyyttö pääsee kyllin lähelle, se pyrkii nuolaisemaan uteliaasti kameraa, ihmistä tai mitä tahansa turvanmitan etäisyydellä.

Karjamestari Arto Mäkeläinen nojaa karsinan reunaan ja yrittää kertoa karjasta, mutta yksi lehmistä työntää sitkeästi päätään Mäkeläisen kylkeen ja vaatii rapsutusta. Ja sitä se myös saa.

Leppoisia kyyttöjä katsellessa on vaikea kuvitella, että kesylehmän villi esi-isä on ollut mylvivä ja vaarallinen alkuhärkä, joka laidunsi aikanaan hedelmällisen puolikuun alueella Lähi-idässä. Nykyvaltioita ajatellen hedelmällinen puolikuu ulottuu Egyptin Niilin laaksosta Välimeren itäiselle rannikolle aina Persianlahdelle asti, ja kulkee Israelin, Libanonin ja läntisen Syyrian läpi jatkuen Iraniin ja lopulta Irakiin (Spiegel).

– Alkuhärkä on ollut laajalle levinnyt eläin. Sitä on ollut Euroopassa, ihan Virossa asti, mutta ilmeisesti ei koskaan Suomessa, kertoo Luonnonvarakeskuksen akatemiatutkija, Turun yliopiston dosentti ja arkeo-osteologi Auli Bläuer.

Alkuhärkiä alettiin kesyttää maatalouden alkaessa kehittyä Lähi-idässä noin kymmenisen tuhatta vuotta sitten. Geenitiedon perusteella tiedetään, että alkuhärkiä kesytettiin ylipäätään melko pieni määrä. Alkupopulaatio, josta nykyiset naudat ovat peräisin, on siis ollut harvalukuinen.

Pikku hiljaa omien lehmärotujemme esivanhemmat vaelsivat ihmisten mukana kohti Eurooppaa ja pohjoista. Kaikki maailman kesynaudat, kuten myös omatkin alkuperäisrotumme – kyyttö, lapinlehmä ja länsisuomenkarja – ovat Bläuerin mukaan polveutuneet alun perin idästä.

– Nykynautamme ovat nimenomaan pääasiassa Lähi-idän alkuhärkien jälkeläisiä. Se näkyy niiden geeniperimässä, Bläuer kertoo.

Mikä jätti maidot ruukkuun?

Suomalaisten alkuperäisrotujen ja Lähi-idän alkuhärän välillä on toki tuhansia vuosia kehitystä, eikä esimerkiksi kyyttö ole samannäköinen tai -kokoinen kuin sen esivanhempi. Suomeen tullessa Lähi-idästä lähteneet nautapopulaatiot oli jo ehditty kesyttää ihmisten käyttöön sopiviksi.

Oma alkuperäiskarjamme on siten lähemmin historiallisesti tarkasteltuna niiden kesynautojen jälkeläisiä, joita kasvatettiin Suomessa jo kauan sitten, ja jotka olivat sopeutuneet paikallisiin olosuhteisiin.

Karjamestari Mäkeläinen pitää kyyttöä hyvin omapäisenä otuksena.

– Onhan näissä vähän Jukolan veljesten suomalaista sisua, kun ne ovat tällaisia takkutukkia, ja aika jääräpäisiä halutessaan, Mäkeläinen toteaa navetassa karjan ympäröimänä.

Itäsuomenkarjaa kutsutaan kansanomaisesti kyytöksi, vaikka kyyttö-termi viittaa oikeammin väritykseen, jossa lehmällä on ruskeat kyljet ja valkoinen juova selässä (Ilta-Sanomat). Kyytöt ovat Mäkeläisen mukaan erittäin uteliaita ja sosiaalisia ja leimautuvat hoitajaansa. Naudat ovat myös ketteriä, eikä niille pärjää juoksukisassa.

Seppälän opetusmaatilan kyytöt tekevät myös jäyniä opiskelijoille käyttämällä tilannetta hyväkseen, jos hoitajan huomio herpaantuu. Kyytöt hoksaavat, jos ihminen on epävarma, ja ottavat komennon. Naudat saattavat kulkea väärään suuntaan porteista ja pienikokoisina livahtaa paikoista, joista niiden ei ole tarkoitus kulkea. Ne voivat myös halutessaan kulkea väärään suuntaan lypsyasemalla.

– Joskus meillä oli astutussonnejakin täällä. Yksi sonni kävi lypsyasemalla lypsylehmänä, Mäkeläinen sanoo nauraen.

Akatemiatutkija Bläuerin mukaan ei tiedetä aivan varmasti, milloin ensimmäinen lehmä laski sorkkansa Suomen kamaralle, mutta arvioita on, ja asiaa tutkitaan arkeologien keskuudessa.

– Joitain kotieläimiä, joista lypsettiin maitoa, on pidetty meillä noin viitisen tuhatta vuotta sitten. Niistä ei ole jäänyt kuin maitorasvajäämiä keramiikka-astioihin. Ei tiedetä, oliko eläin lehmä, lammas vai vuohi, Bläuer kertoo.

Varmasti tiedetään kuitenkin, että viimeistään noin 3 000 vuotta sitten kesynautoja on jo kasvatettu Suomessa.

Bläuer kertoo, että naudan tullessa Suomeen ei karjataloutta vielä ollut, vaan pohjoisessa oli lähinnä metsästäjiä ja keräilijöitä. Lähi-idästä lähteneet ihmispopulaatiot saapuivat pitkien aikojen kuluessa kohti pohjoista ja levisivät Euroopan halki tuoden naudan mukanaan.

Onhan näissä vähän Jukolan veljesten suomalaista sisua. Arto Mäkeläinen

Nautojen ja ihmisten matka pohjoiseen päin ollut pitkä, ja paljon kehitystä on ehtinyt tapahtua sillä välillä, sillä ihminen on epäilemättä pyrkinyt tavoittelemaan vähemmän villiä nautaeläintä.

– Alkuhärkä on ollut hyvin vaarallinen eläin. Se on ollut kookas, ja epäilemättä luonteeltaan myös aika villi. Sillä oli hyvin pitkät sarvet. Sellaisen eläimen kesyttäminen ei ole ollut ihan yksinkertaista.

Bläuer muistuttaa, etteivät nykynaudatkaan ole aivan vaarattomia. Kesällä esimerkiksi uutisoitiin naisesta, jonka lehmä oli tappanut Itävallassa Alpeilla (Helsingin Sanomat). Bläuerin omasta lapsuudesta löytyy myös jokunen lehmiin liittyvä säikähdys.

– Olen itse pienenä tyttönä juossut karkuun emolehmiä. Niistä oli hauska pelästyttää lapsia. Ne tulivat yhtäkkiä isona laumana ja juoksivat häntä pystyssä säikyttelemään uimaan meneviä lapsia. Siinä oli varmasti muistumaa muinaisesta alkuhärästä, Bläuer muistelee.

Natsit nautajalostajina

Nautoja on jalostettu jo tuhansia vuosia, joten voidaan kuvitella, ettei niiden esivanhempi ole ollut helppo saada ihmisen käyttöön.

– Itseäni on aina vähän ihmetyttänyt, mikä on saanut ihmiset sen tekemään. Siihen ei ihan vielä ole tullut ratkaisua, Bläuer sanoo.

Koska alkuhärkiä esiintyy luolamaalauksissa, on niiden ulkonäöstä saatu osviittaa. Bläuerin mukaan on esitetty, että sonnit olivat mustia, kun taas lehmät punaruskeita. Alkuhärkäsonnien säkäkorkeus on ollut 150–160 senttimetriä.

– Ne ovat kooltaan vastanneet isoimpia sonneja, mitä nykyään löytyy, Bläuer sanoo.

Sellaisen eläimen kesyttäminen ei ole ollut ihan yksinkertaista. Auli Bläuer

Alkuhärän pitkä ja esihistoriallinen tarina päättyi luotiin: Bläuer kertoo, että viimeinen alkuhärkiin kuulunut yksilö ammuttiin tiettävästi Puolassa vuonna 1627. Bläuer arvioi, että alkuhärkälaumat metsästettiin lopulta sukupuuttoon maatalouden tieltä. Maata viljellessä ja kesynautoja kasvattaessa ei villi alkuhärkä ollut varmaankaan toivottu eläin lähiympäristössä.

– Villit urokset ovat varmaan yrittäneet ryöstää kesylehmiä. Luulen, että siinä on ollut aika kova metsästyspaine alkuhärkiä kohtaan, Bläuer kertoo.

Eläimen taru ei kuitenkaan aivan lopullisesti tyssännyt, sillä tähänkin tarinaan liittyvät natsit. Voimallinen ja myyttinen härkä vetosi natsien oppeihin uskoviin, ja suuresta härästä haikailtiin arjalaisuuden uhkeaa symbolia. 1920-luvulla saksalaiset eläintieteilijäveljekset Heinz ja Lutz Heck laitettiinkin asialle jalostamaan alkuhärkämäinen rotu takaisin (Independent).

Veljekset onnistuivat omalla tavallaan. Heidän luomaansa heck-karjaa pidetään nykyisinkin esimerkiksi Isossa-Britanniassa. Tosin esimerkiksi tämän vuoden alussa brittiläinen karjankasvattaja joutui laittamaan lihoiksi puolet heck-karjastaan, koska naudat yrittivät käydä isännän kimppuun.

Alkuperäisrodut uhanalaisia – kyyttöjä vaalitaan Kainuussa

Tutkija Auli Bläuerin mukaan alkuperäisrodulla tarkoitetaan karkeasti ottaen rotua, joissa vanhakantainen geeniperimä on säilynyt.

– Ne periytyvät suoraan niistä eläimistä, mitä Suomessa on kasvatettu tuhansia vuosia. Niitä ei ole jalostettu niin voimaperäisesti kuin nykyisiä valtalajeja, Bläuer selventää.

Bläuer pohtii myös, onko tulevaisuuden kannalta riskialtista, jos maataloudessa on vain yhdenlaisia, tehoruokintaa vaativia eläimiä. Bläuer muistuttaa, että alkuperäislajien suojeleminen on tärkeää siksikin, että ne ovat osa Suomen historiaa.

– Ne ovat samanlaista elävää geeniperintöä kuin Turun tuomiokirkko tai Suomenlinna, sanoo Bläuer.

Valtarotuina Suomessa ovat tällä hetkellä skotlantilainen ayrshire-karja ja hollantilainen holstein-friisiläinen. Länsisuomenkarja, itäsuomenkarja ja pohjoissuomenkarja eli lapinlehmä kuuluvat suomalaisiin alkuperäisrotuihin.

Niistä elinvoimaisin on länsisuomenkarja, mutta niiden määrä on Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Juha Kantasen mukaan tippunut huolestuttavasti – nyt länsisuomenkarjaa on noin 1400 yksilöä.

– Länsisuomenkarjaa ei ole otettu uusiin karjoihin ja isoihin robottipihattonavettoihin, Kantanen arvioi.

Se on siis väistynyt suositumpien valtarotujen tieltä. Pohjoissuomenkarjaa on Kantasen mukaan arviolta 800 yksilöä, itäsuomenkarjaa reilu 1 000.

Karjamestari Mäkeläinen kertoo, että alkuperäisrotujen epäsuosio karjataloudessa johtuu vähäisestä maidontuotannosta. Ne eivät lypsä samoja määriä kuin tuontirodut, ja lehmien kokokin on valtarotuja pienempi.

Sen sijaan ennen sotia alkuperäisrodut olivat Suomessa valta-asemassa, ja kyyttö on kulkenut evakkojenkin mukana erityisesti Itä-Suomessa.

– Tämän näköisiä lehmiä ovat olleet ne, jotka talutettiin sotaa pakoon, Mäkeläinen sanoo.

Kainuun ammattiopistossa pidetään kyyttöjä siksi, että karja toimii geenipankkina rodun säilymiselle. Tarkoituksena on säilyttää uhanalainen rotu, ettei se kuole sukupuuttoon.

– Tähän karjaan on koottu Suomen eri sukulinjoja itäsuomenkarjasta. Ne ovat täällä yhdessä, ja me yritämme pitää ne hengissä. Se on vähän tekohengitystä, koska tämä karja lypsää vähän, sanoo Mäkeläinen.

Muualla Suomessa ei yhtä isoa geenipankkia itäsuomenkarjasta ole, mutta suppeampi "varmuuskopio" karjaa on sentään Tampereella Ahlmanin ammatti- ja aikuisopistolla kaiken varalta. Samassa paikassa pidetään länsisuomenkarjaa. Pohjoissuomenkarjan geenipankki on Vaalassa Pelson vankilassa (Rikosseuraamuslaitos).

Uhanalaisten karjarotujen tulevaisuus on Mäkeläisen mielestä vaikea nähdä erityisen myönteisenä. Maidon tuotanto on pientä, joten maidon tuotteistaminen tuottaa haasteita, joskin pienemmässä mittakaavassa tuotetaan esimerkiksi kyytön maidosta tehtyä juustoa. Geenipankkia on pidetty jo kymmenen vuotta, mutta maidon brändääminen ei ole onnistunut.

– Kukaan ei ole toistaiseksi keksinyt viisasten kiveä siihen, miten tämä karja voitaisiin tuotteistaa, että sille saataisiin enemmän arvoa ja se tulisi taloudellisesti kannattavaksi, Mäkeläinen kertoo.

Lue lisää:

Naudan sappikivet 10 000 euroa kilolta – näin tarkkaan tuotantoeläimet hyödynnetään

Lomailevat helsinkiläiset hoitavat kyyttöjä Ilomantsissa: "Tämä voittaa kaikki ulkomaanmatkat"

"Ihan samanlaisia jääräpäitä" – Kansaluonne näkyy alkuperäisroduissakin?

Uhanalainen lapinlehmäkanta halutaan elvyttää – lapinlehmäjäätelöä maisteltiin Rovaniemellä

Insinööri tekee sinapin vaikka mustikasta – lähiruoka kaipaa tasaista laatua ja ajassa elämistä

Kun länsimainen ihminen joutuu kaapatuksi, seurauksena on massiivinen pelastusoperaatio. Valtioiden velvollisuus on huolehtia kansalaisistaan.

Terroristit vaativat rahaa. Länsimaat ovat kuitenkin allekirjoittaneet keskenään monia sitoumuksia, ettei terrorismia tueta millään tavalla.

Mitä siis tehdä?

Jos valtio alistuu kiristykseen ja maksaa lunnaat, se voi olla melkoisen varma, että terroristit vapauttavat panttivangin. Terroristit eivät halua kuivattaa hyvin tuottavaa tulonlähdettään.

Ongelma: Valtio tulee tukeneeksi tulevia terrori-iskuja ja rikkoo samalla itse tekemiään sopimuksia.

Jos taas valtio, tai mikään muu taho, ei maksa vaadittuja lunnaita, panttivanki joutuu suurella todennäköisyydellä teloitetuksi.

Terrorismiasiantuntijat pitävät selvänä, että useimmat länsimaat maksavat kansalaisensa vapaiksi sieppaajien käsistä.

Ongelma: Valtio joutuu jälkikäteen valehtelemaan kansalaisilleen, koska se ei voi julkisesti ilmoittaa rikkoneensa kansainvälisiä sitoumuksiaan.

Se saattaa olla pieni hinta ihmishengestä, mutta tässäkin on iso periaatteellinen ongelma.

Jos valtio valehtelee panttivankien vapauttamisesta, mistä muusta se saa valehdella?

Lue lisää aiheesta:

“Jos panttivanki vapautetaan, joku on aina maksanut” – Suomi kieltää maksavansa, mutta jossain liikkuu rahaa

Natsien toisen maailmansodan aikaan perustamissa kuolemanleireissä karmivista kohtaloista karmivin oli varattu Sonderkommandoille,

erityiskomennuskunnille. Vangeista, useimmiten juutalaisista, koostuvien ryhmien tehtävä oli hävittää kaasukammioissa surmattujen ihmisten ruumiit.

Lopulta sama kohtalo odotti myös Sonderkommandon jäseniä. Muutaman kuukauden välein natsit vaihtoivat komennuskunnan miltei kokonaan. Uusien jäsenten ensimmäinen tehtävä oli hankkiutua eroon edellisen ruumiista.

Kaikista tuhansista miehistä, jotka Sonderkommandoissa toimivat, vain alle kaksikymmentä selvisi sodasta.

Keskitysleirimuseo sai merkittävän kokoelman

Yksi selvinneistä oli juutalainen taidemaalari David Olère, joka päätyi Auschwitzin keskitysleirille Puolassa marraskuussa 1943. Puolassa syntynyt ja ennen sotaa Ranskaan muuttanut Olère (s. 1902) työskenteli leirin erityiskomennuskunnassa aina sen tyhjentämiseen saakka tammikuussa 1945.

Vaikka monen Sonderkommandon selviytyjän tarina on kerrottu kirjoissa, on Olère ainoa, joka kuvasi kokemuksiaan kuvin. Ja nyt Auschwitzin keskitysleirimuseo on saanut kokoelmaansa 18 maalausta, joissa hän sodan jälkeen kuvasi keskitysleirin kauhuja. Hankinta on tehty Puolan kulttuuriministeriön tuella.

– Hänen teoksillaan on ainutlaatuinen arvo kansanmurhan historiaa kuvittavina dokumentteina, kertoo keskitysleirimuseon johtaja Piotr Cywiński museon verkkosivuilla alkuviikosta julkaistussa tiedotteessa.

– Niissä näkee sekä Sonderkommandon työn arkipäivän ja [sen aiheuttaman] trauman syvyyden, mutta myös synkimmistä synkimmän kohtalon eläneen ihmisen elämänhalun.

Olère esiintyy usein itse teoksissaan, ja monessa, kuten tämän jutun pääkuvassa, näkyy hänen käteensä tatuoitu vankinumero 106144.

Sodan jälkeen Olère muutti Pariisiin, missä kuoli vuonna 1985.

Useampia Olèren maalauksia voi tutkia Auschwitz-Birkenaun keskitysleirimuseon verkkosivuilla.

Sonderkommandojen muistelmista on suomeksi käännetty kreikanjuutalaisen Shlomo Venezian Sonderkommando – tarinani Auschwitzista (Like 2008).

Halpalentoyhtiö Ryanair ilmoitti perjantaina peruvansa päivittäin noin 40–50 lentoa seuraavien kuuden viikon aikana. Yhteensä peruutukset koskevat lokakuun loppuun mennessä arviolta 285 000 matkaa.

Ryanairin viestinnästä kerrotaan, että peruutukset eivät vaikuta yhtiön Suomen lentoihin. Ryanair lentää tällä hetkellä Tampereelta Bremeniin sekä Budapestiin.

Lähiviikkojen peruutusten syynä on Ryanairin mukaan se, että yhtiö haluaa parantaa täsmällisyyttään. Peruutuksilla pyritään yhtiön mukaan vähentämään myöhästymisiä, joita Ryanairin lennoissa on syyskuun alkupuolella ollut paljon.

Ryanairilta lentoja hankkineet matkustajat ovat purkaneet suuttumustaan muun muassa Twitterissä.

Monet ovat myös kyselleet epätietoisina, aiotaanko tuleville viikoille ostetut lennot peruuttaa. Ryanair ilmoitti peruutuksista eilen perjantaina sähköpostitse niille matkustajille, joita ensimmäiset peruutukset koskevat.

Luomuun siirtyminen voi olla yksittäiselle maanviljelijälle jopa elinkeinon pelastus, mutta luomuviljelyn vaikutukset kansantalouteen eivät ole yhtä mairittelevia. Jos luomuviljelyn osuus kasvaa tavallisen viljelyn kustannuksella, talousvaikutukset ovat kokonaiskuvassa miinusmerkkisiä.

Siinä pähkinänkuoressa Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin uuden tutkimuksen mielenkiintoinen tulos. Tutkimus on tiettävästi ensimmäinen, jossa on tarkasteltu laajasta aluetalouden näkökulmasta, mitä seurauksia olisi hallituksen luomutavoitteen toteutumisella.

Luomuviljelyn osuutta halutaan kasvattaa

Hallitusohjelman mukaan 20 prosenttia Suomen pelloista pitäisi olla luomussa vuoteen 2020 mennessä, kun nykyään luomun osuus on 12 prosentin tuntumassa.

Jos tavoite saavutettaisiin, taloudelliset vaikutukset painuisivat pakkasen puolelle siksi, että tavanomaisen viljelyn väheneminen aiheuttaisi menetyksiä, jotka ovat suurempia kuin luomuviljelystä saadut lisätulot.

Tutkijat laskevat, että 20 prosentin luomuosuus toisi talouteen 65 miljoonaa euroa lisärahaa, mutta samaan aikaan tavallisten peltojen väheneminen samassa suhteessa niistäisi noin 140 miljoonaa.

– Yhteenlaskien menetykset olisivat siis pyöreästi noin 80 miljoonaa euroa. Samalla kaavalla henkilötyövuosia menetettäisiin noin 650, sanoo Ruralia-instituutin projektipäällikkö Leena Viitaharju.

Viitaharju korostaa, että bruttokansantuotteeseen suhteutettuna luku on pieni, prosentin murto-osia. Lisäksi kustannukset jakautuisivat usealle vuodelle. Talouskasvulla luomuviljelyyn vaihtamista ei siis kuitenkaan voi perustella.

Lannoitekaupassa hiljenee ja kuluttaja maksaa enemmän

Tutkimuksessa tarkasteltiin paitsi maataloutta myös luomuviljelyn vaikutuksia lähitoimialoihin. Esimerkiksi luomuviljelijät ostavat muita viljelijöitä vähemmän lannoitteita, jolloin kemianteollisuuden lannoitesbisnes kärsii.

– Aluetalouslaskelmissa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Raha ei luomuviljelyssä liiku samalla tavalla, koska luomussa ollaan omavaraisempia, Viitaharju sanoo.

Toinen tekijä on jokaiselle ruokakaupassa asioineelle tuttu. Luomu maksaa, ja se on pois muusta kulutuksesta.

– Luomua ostavilta kuluttajilta menee suurempi osa rahoista ruokaan. Summat ovat pieniä, mutta kun kaikki lasketaan yhteen, vaikutukset kasautuvat.

Menetyksiä aiheuttaa myös se, että luomuviljelyssä peltohehtaaria kohti saadaan vähemmän satoa kuin tavanomaisessa tuotannossa. Luomuviljely on tehottomampaa.

Mitä sitten tutkija ajattelee siitä, että luomun osuutta maanviljelyssä halutaan kasvattaa, jos kerran vaikutukset kansantalouteen ovat negatiivisen puolella?

– Kysymys on siitä, mitkä arvot asetetaan etusijalle. Minusta asia on niin päin, että tämän tutkimuksen valossa ekologisesti kestävämmän tuotannon hinta on aika pieni, Viitaharju sanoo.

Siihen loppui turina kahvikupposen äärellä. Pohjois-Karjalan pääkaupungin Joensuun pääkadulla kävelee kolme naista, joiden illanvietto keskeytyi kello 19.

Ei kovinkaan tavatonta keskisuuressa maakuntakaupungissa ruuhka-Suomen ulkopuolella.

– Illanviettomme jäi kesken, kun kahvila sulkeutui. Kun astioita alettiin raivailla, tuli kiire lähteä. Usein Joensuussa onkin tunne, että kadulleko se pitää mennä tarinointia jatkamaan, miettii Anne Romppainen.

Tietenkin maakuntakaupunkien keskustoissa on myöhäänkin avoinna olevia palveluja, mutta se vaatii etsivän taitoja – kyse on lähinnä harvinaisesta poikkeuksesta. Tavallisin havainto on: "Ai tämä onkin jo kiinni". Lukossa olevaa ovea on turha tempoilla. Ei se siitä aukea.

Romppaisen vieressä seisova Saara Komsa miettii, että ehkä asiakaskunta ei riitä myöhempiin aukioloaikoihin.

– Vaatekaupatkin menevät Joensuussa tosi aikaisin kiinni.

Keskustan hampurilaisravintola sulkee ovensa aikaisimmillaan jo kello 19. Kamerakauppa menee lauantaina kiinni kello 14 ja kahvila kello 15. Ydinkeskustan ostoskeskuksessa hengataan pisimmillään vain iltaseitsemään.

Ruokaravintolassa tarjoilija saattaa kysyä alkuillasta pöytäseurueelta ruuan maistuvuudesta, mutta lisätä nopeasti, että "Eipä vastauksella ole väliä, kun kokki on lähtenyt jo kotiin". Seurue pyörittelee silmiään.

Joensuun kaupunkikeskustayhdistyksen uusi toiminnanjohtaja Anne Vänskä hämmästeli hiljattain kaupunkilehden kolumnissa, miksi kello 15.15 maanantaina kaikki piirakkakojut olivat keskustassa jo kiinni. Siinä jäivät tuliaiset Etelä-Suomeen viemättä.

Peltomarkettiin autolla

Kaupunkikeskustan näivettyminen ei ole uusi ilmiö ruuhka-Suomen ulkopuolella. Esimerkiksi Kuopiossa – joka lasketaan jo suureksi kaupungiksi – Matkuksen kauppakeskus on imaissut asiakkaita kilometrien päähän keskustasta. Kansa ottaa mielellään auton alleen. Kuopiolaiset ovat ihmetelleet keskustan tyhjeneviä liiketiloja ja suppeita aukioloaikoja.

Kuopiossa olisi kannattanut perustaa Matkuksen kauppakeskus lähemmäs keskustaa: esimerkiksi rautatieaseman ja valtatien väliin, sanoo valtakunnallisen Elävät kaupunkikeskustat -yhdistyksen toiminnanjohtaja Pokko Lemminkäinen.

– Näin keskustan yritykset ja kauppakeskus olisivat hyötyneet toisistaan. Nyt Kuopio on turhaan kaksipäinen kaupunki, jolla on pelto välissä.

Joensuussa teollisuusalueella sijaitseva kauppakeskus Prisma apteekkeineen, ravintoloineen, partureineen, kultaliikkeineen ja vaatekauppoineen saa autokansan liikkeelle. Aukiolot ovat laajat ja ostokset löytyvät saman katon alta.

Peltomarketit vetävät ihmisiä puoleensa, tietää keskustassa kahvila-konditoriaa pyörittävä Leila Kankkunen. Kahvionnen ovet pannaan säppiin lauantaina jo kello 15.

– Tulen jo aamuvarhain töihin. Iltatunnit olisivat kalliita teettää vieraalla ihmisellä. Jos tänne illan tunteina tulee yksi pariskunta juomaan kaksi kahvia, eihän siitä tulee kassaan kuin neljä euroa, sanoo Kankkunen.

Kankkunen on harmissaan siitä, että Joensuun keskusta hiljenee rajusti jo kello 17 jälkeen. Kadut ovat hiljaiset, vaikka sää olisi suotuisa. Torinaluspysäköinnin rakentaminen merkitsee sitä, että Kauppatorin paikalla on toistaiseksi iso monttu. Kauppahallikin on purettu.

– Joensuu on pieni maalaiskaupunki Itä-Suomessa. Työpaikkoja tänne pitäisi saada. Sitten ihmisillä olisi varaa käydä kahvilla.

Anne Vänskä Joensuun kaupunkeskustayhdistyksestä tietää työttömyysongelman, mutta muistuttaa, että pitää työssäkäyvillekin tarjota palveluita – heille, joilla on varaa kuluttaa.

– Joensuussa on selvitetty ihmisten toiveita. Moni työssäkäyvä toivoo pitempiä aukioloaikoja, että olisi aikaa liikkua kaupungilla. Ainahan kauppias voi miettiä sitäkin, pitääkö liikkeen aueta niin aikaisin aamulla, heittää Vänskä.

Autiot liiketilat vaikka asunnoiksi                    

Tyhjät liiketilat ovat kaupunkikeskustoille kipeä asia ja huonoa imagoa. Elävien kaupunkikeskustojen toiminnanjohtaja Pokko Lemminkäinen ehdottaa, että tyhjiä liiketiloja tarjottaisiin tavallista pienemmällä vuokralla esimerkiksi väliaikaisille kausimyymälöille.

– Ja voihan liiketiloja vuokrata tutkijoille, mainostoimistoille, taiteilijoille, arkkitehdeille ja insinööreille. Tiloja pystyy muuttamaan asunnoiksi. Kunhan ei olisi niitä tyhjiä näyteikkunoita negatiivisuutta luomassa.

Kaupunkien elinvoimassa on eroja. Vuoden 2017 mittaukseen osallistui 25 kaupunkikeskustaa: elinvoimaansa kohottivat Turku parhaana sekä Hyvinkää, Lappeenranta, Tampere, Kemi, Lahti, Jyväskylä, Heinola ja Pori. Elinvoima laimeni Kouvolassa, Savonlinnassa, Mikkelissä, Seinäjoella ja Tornio-Haaparannassa.

Toki kaupungin elinvoiman lähtötasollakin on merkityksensä, tuleeko mittauksessa nousua vai laskua.

Keskustan elinvoimamittauksessa otetaan huomioon tyhjien liiketilojen sekä niin sanottujen kuumien yritysten osuus. Kuumia yrityksiä ovat kaikki lauantailiikkeet ja ravintolat, jotka palvelevat asiakkaita lauantaisin.

Olisi mukava nukkua pitkään, syödä aamupalaa hitaasti ja lähteä vasta sitten shoppailemaan ihmisvilinään. Anne Romppainen

Juuri suljetun kahvilan edessä seisova naisseurue jatkaa pohdintaansa Joensuussa. Anne Romppaista harmittaa, kun viikonloppuisinkin pitäisi olla liikkeellä jo aamupäivällä.

– Olisi mukava nukkua pitkään, syödä aamupalaa hitaasti ja lähteä vasta sitten shoppailemaan ihmisvilinään. Mutta paikat ovat jo kiinni ja ihmiset poissa. Esimerkiksi taitokorttelissa tapahtumat saattavat päättyä viikonloppuna kello 14. Se on tosi aikaisin.

Outi Takalo pohtii, että ehkä Joensuu on aamuvirkkujen lapsiperheellisten kaupunki.

– Onneksi itse satun olemaan aamuvirkku ihminen.

Joensuussa on asukkaita kaikkiaan 75 000, joista ruutukaavalla asuu noin 12 000. Merkillepantavaa on, että aktiiviväestöön kuuluvia 30–65-vuotiaita asukkaita on ruutukaavalla vain 3 000. Heitä, joilla tavallisimmin on rahaa käytettävissään.

– Tämä voi kertoa esimerkiksi siitä, että lapsiperheet asuvat etäämpänä keskustasta lähikunnissa. Lapsiperheet monesti haluavat asua väljemmin ja edullisemmin, miettii Pokko Lemminkäinen.

Tornitaloja, laatupalveluja ja autottomuutta

Mikä neuvoksi illaksi hiljentyville kaupunkikeskustoille?

Joensuun kaupunkikeskustayhdistys miettii parhaillaan kauppiaiden kanssa viikkoon yhtä iltaa, jolloin myymälöiden aukioloajat olisivat pitemmät. Se ei olisi pienyrittäjillekään mahdoton ponnistus.

Juuri rakennettava maanalainen toriparkki tuo mukanaan uuden kauppahallin, joka voisi olla Joensuun vetonaula. Näin ainakin uskoo valtakunnalliselta taholta asiaa pohtiva Pokko Lemminkäinen.

– Turistit ja muualla maakunnassa asuvat pääsisivät kätevästi autollaan toriparkkiin. Kauppahalli voisi olla myöhään auki palveluineen: leipomot, kahvilat ja viinibaari.

Lemminkäinen uskoo kaupunkien korkeaan rakentamiseen. Näin kaupunkikeskusta erottuu lähiöistä.

– Tiivistä rakentamista, lyhyitä välimatkoja laadukkaisiin palveluihin ja 20-kerroksia taloja. Kaupungin tehtävänä on tosin valvoa, että tornitalot ovat ulkoasultaan tyylikkäitä ja miljööseen sopivia. Kun kaupunkirakenne on toimiva ja viihtyisä, asukas ei välttämättä tarvitse autoa. Se on ekologisuutta parhaimmillaan.

Lavuaarissa istuva kissa voi mukautua täydellisesti pesualtaan muotoon samaan tapaan kuin vesi asettuu lasiin, tämän huomasi tutkija Marc-Antoine Fardin. Tutkimuksessaan Fardin laski muun muassa, kuinka kauan kissalla kestää mukautua lavuaarin tai kulhon muotoon, kun pörröinen lemmikki sellaiseen istahtaa. Apunaan Fardin käytti fysiikan teorioita, joilla selvitetään nestemäisten aineiden muodonmuutoksia.

Tutkimuksen lopputulos? Kissa voi teoriassa olla joko nestettä tai kiinteää olomuotoa. Pienessä tilassa kissa käyttäytyy kuin neste ja täyttää tilan erinomaisen tarkasti. Tutkimus toi Fardinille fysiikan Ig Nobel -palkinnon. Palkinnot myönnetään tutkimuksille, jotka saavat nauramaan ja sitten ajattelemaan.

Yörauha kotiin didgeridoon soittamisella

Rauhan kategoriassa Ig Nobel -palkinto myönnettiin tutkimukselle, jossa selvisi, että didgeridoon soittaminen lieventää uniapneaa. Öinen kuorsaaminen vähenee, kun ryhtyy soittamaan aboriginaalien puhallinsoitinta.

Eräs tutkimusryhmä selvitti magneettikuvauksella, miksi jotkut ihmiset vihaavat niin paljon juustoa, tutkimus toi lääketieteen huumorinobelin. Anatomian palkinto myönnettiin tutkimukselle, joka selvitti, miksi vanhoilla miehillä on niin suuret korvat. Maanvetovoima venyttää niitä, selvensi tutkimus.

Psykologian palkinnon tuoneessa tutkimuksessa tarkasteltiin identtisten kaksosten kykyä tunnistaa valokuvia toisistaan. Tutkimuksen mukaan he tunnistivat itsensä ja toisensa yhtä heikosti kuin ulkopuolisetkin – ainakin jos valokuva näytettiin pikaisesti.

Kaikki voittajat ja palkitut teokset löytyvät palkinnot myöntävän Epätodennäköisen tieteen seuran sivuilta.

Eläkeläispariskunnan rahat eivät lääkärikäyntien jälkeen riitä ruokaan, vaikka he koettavat saada lisää rahaa pulloja keräämällä. Työtön kolmen lapsen yksinhuoltajaäiti ei pysty ostamaan täishampoota, mutta koko perheen hiukset pitäisi täiden vuoksi pestä.

– Avun tarve on kasvanut koko ajan. Yhteiskunta ei auta tarpeeksi eikä riittävän nopeasti, sanoo Tanja Matthews.

Matthews on yksi pääkaupunkiseudulla toimivan Apuna ry Avustus -ryhmän ylläpitäjistä. Ryhmä välittää Facebookissa avun tarvitsijat ja auttajat yhteen. Ryhmän sivuilla julkaistaan tieto avun tarpeesta, ja vapaaehtoiset voivat tarjota apuaan.

– Äidit itkevät onnesta, kun muutamaksi päiväksi jääkaapissa on muutakin kuin valo, Tanja Matthews sanoo.

Apua tarvitsevia riittää. Yle kertoi perjantaiaamuna, että tuloerot Suomessa kasvavat ja ero rikkaiden ja köyhien välillä on kasvamassa aiempaa suuremmaksi. Facebook-ryhmän kautta saa apua pahimman yli, kun elämä syystä tai toisesta keikahtaa eikä yhteiskunnan apu ole riittävän nopeaa. Vastaavia vapaaehtoisryhmiä toimii muuallakin.

Ruokaa ja koulureppu lapsiperheelle, lääkärikyytejä eläkeläisparille

Matthews kertoo esimerkin tavallisesta avun hakijasta, jolle apua tarjottiin pariksi kuukaudeksi: Työtön yksinhuoltajaäiti, jonka lapsi sairastaa epilepsiaa. Rahat ovat niin vähissä, etteivät ne riitä kolmen hengen perheen ruokaan ja hygieniatarvikkeisiin. Myös lasten kengät ovat jääneet pieniksi.

– He saivat meiltä paljon ruoka-apua. Molemmille lapsille löytyi kengät, ja tyttö sai kouluun ihan uuden koulurepunkin, Tanja Matthews kertoo.

Eläkeläispariskunta puolestaan tarvitsi ruoka-apua. Heille on järjestetty myös lääkärikyytejä, sillä julkisilla kulkuneuvoilla kulkeminen on heille hyvin raskasta. Lisäksi he ovat saaneet ryhmän kautta ystäviä.

Kymmenet perheet saavat Apuna ry:n kautta ruoka-apua kuukausittain. Hakemuksia tulee avun tarvitsijoilta päivittäin. Niitä on karsittava, sillä apu halutaan kohdistaa kaikkein pahimmassa tilanteessa oleville. Pienempää apua, esimerkiksi lasten nopeasti tarvitsemia vaatteita, saavat kuukausittain kuitenkin sadat perheet. Vaikkapa talvihaalaria tai imuria voi pyytää ja lahjoittaa ryhmän kautta.

"Meillä ei ollut penniäkään rahaa"

Viime vuoden keväänä Tanja Matthews joutui turvautumaan väliaikaiseen apuun itsekin. Hänen miesystävänsä kuoli yllättäen, minkä seurauksena perhe joutui surun lisäksi suuriin talousvaikeuksiin. Merkonomiopintoihin saatu tuki lakkasi, sillä surun keskellä hän ei pystynyt suorittamaan opintojaan. Matthewsin oli teini-ikäisten lastensa kanssa myös vaihdettava asuntoa.

– Meillä ei ollut penniäkään rahaa. Tapasin lukuisia auttajia, jotka toivat kotiimme ruoka-apua. He toivat lapsilleni vaatteita. Lapset saivat myös Linnanmäki-rannekkeet, joista he olivat aivan innoissaan. Saimme huonekalujakin, Tanja Matthews kertoo.

Avun pääpaino on siinä, että pöytään saadaan lämmintä ruokaa ja ylle ehjät vaatteet, mutta pienellä luksuksellakin voidaan joskus saada paljon iloa aikaan, varsinkin lapsille. Rahaa Facebook-ryhmässä ei sen sijaan voida kerätä.

– Olemme saaneet lahjoittajilta leffalippuja. Ja vaikka synttärikakkuja lapsille, jos siihen ei ole varaa.

Vapaaehtoiset ovat hankkineet lapsille myös rannekkeita Linnanmäelle. Kesällä moni lapsi pääsi vapaaehtoisten avustuksella Muumimaailmaan. Näistä lapset ovat saaneet hurjasti riemua.

Suomen ja Neuvostoliiton rajan taakse jäi sodan jälkeen Enson entinen metsäteollisuuskombinaatti. Neuvostoliittolaiset päättivät uusia tehtaan 1960-luvun lopulla. Rakennustöihin ryhdyttiin muutamaa vuotta myöhemmin.

Suomalaisrakentajat olivat 1970-luvulla päässeet käsiksi muutamiin Neuvostoliiton rakennusurakoihin. Tämä oli vasta idänkaupan harjoittelua, sillä Svetogorskissa oli alkamassa nykyisen Äänekosken biotuotetehtaaseen verrattava jättiurakka. Se takaisi töitä tuhansille suomalaisille vuosikymmeniksi.

Ensimmäisellä kerralla otettiin 14 ruokaryyppyä ja kuunneltiin 14 puhetta. Finn-Stroin entinen toimitusjohtaja Risto Kangas-Ikkala

Svetogorskin rakentamista ajoi erityisesti idänpolitiikassa kunnostautunut presidentti Urho Kekkonen. Hyvät poliittiset suhteet Neuvostoliittoon tekivät mahdolliseksi sen, että projekti hyväksyttiin lopulta mukaan Suomen ja Neuvostoliiton väliseen bilateriaali- eli clearing-kauppaan. Pelkästään rakennustöiden arvo on nykyrahassa laskettuna 1,7 miljardia euroa.

Luottamusta rakennettiin vodkaryypyillä

Yhteistyö neuvostoliittolaisten kanssa alkoi Svetogorskissa 30. syyskuuta 1970, jolloin suomalaisryhmä vieraili ensimmäisen kerran uudella työmaalla. Työt alkoivat kahta vuotta myöhemmin ja kestivät vuoteen 1988 asti.

– Tämä oli ensimmäisen kerta, kun näin laajamittaista yhteistyötä tehtiin neuvostoliittolaisten kanssa, muistelee Finn-Stroi Oy:n pitkäaikainen toimitusjohtaja Risto Kangas-Ikkala.

Jo ensimmäisessä tapaamisessa venäläiset tavat ja neuvottelukulttuuri tulivat tutuiksi suomalaisille.

– Ensimmäisellä kerralla otettiin 14 ruokaryyppyä ja kuunneltiin 14 puhetta, mutta siitä se yhteistyö lähti, muistelee Kangas-Ikkala.

Illan edetessä saavutettiin osapuolten välille luottamus, joka säilyi koko projektin ajan.

Sitkeä mummo vastusti paperitehtaan rakentamista

Uutta paperitehdasta varten tarvittiin Svetogorskista runsaasti maata, ja suomalaiset seurasivat vierestä, miten venäläiset tyhjensivät kylää.

Nykyisen tehtaan paikalla oli mökkikylä, jonka omistajille oli annettu häätö ja määräys purkaa rakennukset. Kaikkia rakennuksia ei kuitenkaan ehditty purkaa, vaan määräajan ylitettyä purkamatta jääneet rakennukset sytytettiin tuleen. Seuraavana päivänä paikalle tulevalla maanmittaajalla oli edessään lähes autioksi poltettu kylä.

Vain yksi mökki oli jäljellä, sillä siinä asuva mummo kieltäytyi muuttamasta.

– Rakennuttajat alkoivat kaivaa koneilla vallihautaa tontin ympärille niin, että mummo asui pian kuin sienen nokassa viiden metrin korkeudessa, muistelee Svetogorskin projektia käynnistämässä ollut taipalsaarelainen Kalevi Korpela.

Lopulta mummonkin piti antaa periksi, sillä kaivinkoneen kauha osui mökillä alla olleeseen kellariin ja talven varalle säilötyt kurkut ja perunat valuivat juuri kaivettuun kuoppaan.

Finn-Stroi syntyi – Svetogorskista Kostamukseen

Svetogorskin hanke oli niin iso, ettei yksikään rakennusliike olisi selviytynyt siitä yksin. Niinpä rakennustöitä varten perustettiin vuonna 1972 yhteenliittymä Finn-Stroi Oy. Yritykseen osakkaiksi tuli alkuvaiheessa kahdeksan suurta suomalaista rakennusyritystä – perustajina olivat Polar, Haka, Puolimatka, Teräsbetoni ja YIT.

Ilman Svetogorskia suomalaiset eivät olisi koskaan päässeet rakentamaan Kostamusta. Finn-Stroi Oy:n entinen toimitusjohtaja Risto Kangas-Ikkala

Maaliskuussa samana vuonna yritys sai sopimuksen Svetogorskin ensimmäisestä vaiheesta. Työt alkoivat syksyllä 1972.

– Suomalaisilla oli hyviä rakentajia ja konetoimittajia. Kun kaikkien osaaminen laitettiin yhteen, syntyi maailmanluokan tuote, joka pärjäsi missä vain, sanoo Finn-Stroi Oy:n entinen toimitusjohtaja Risto Kangas-Ikkala.

Svetogorskin rakentamisen vuodet 1970- ja 1980-luvuilla olivat kaakkoissuomalaisille rakentajille kulta-aikaa. Vahva rupla teki rajaprojektista tuottoisan, ja Finn-Stroi Oy kärkkyi jo seuraavaa työmaata Kostamuksesta, josta oli löydetty suuri rautamalmiesiintymä.

Tarvittiin jälleen presidentti Urho Kekkosen neuvottelutaitoja, sillä myös ruotsalaiset laskivat tarjousta kaivoskombinaatin ja siihen liittyvän kaupungin rakentamisesta. Urakan arvo oli Svetogorskiin verrattuna moninkertainen.

Neuvottelujen lopputuloksen varmistuttua Finn-Stroissa saatettiin poksautella sampanjapulloja ja monessa kainuulaiskodissa totuteltiin ajatukseen, että Kostamuksesta irtoaisi perheelle elanto vuosien ajan.

Runkosopimus urakasta solmittiin lokakuussa 1973 ja ensimmäinen ryhmä rakentajia aloitti työt Kostamuksessa jo 3. joulukuuta. 1973.

– Ilman Svetogorskia suomalaiset eivät olisi koskaan päässeet rakentamaan Kostamusta, sanoo Risto Kangas-Ikkala.

Suomalaiset rakensivat – neuvostoliittolaiset valvoivat

Suomalaisten työn laatu ja sovitussa aikataulussa pysyminen miellyttivät neuvostoliittolaisia. Kangas-Ikkala muistuttaa, että 1960- ja 1970-luvuilla Suomessa tehtiin paljon riippumatonta tutkimustyötä, joka näkyi myös töiden suunnittelussa ja työn laadussa.

– Me saatoimme luottaa normeihin ja rakenneratkaisuihin, mitkä olivat suunnittelun pohjana ja saatoimme luottaa rakentamisen laatuun.

Svetogorskin tehdasprojekti ei eronnut vastaavasta työstä Suomessa, sillä työmaalla urakoivat suomalaiset. Toisinaan suomalaisia rakennusmiehiä tosin ärsytti neuvostoliittolaisten valvojien pikkutarkkuus.

– Suunnittelija oli saattanut laskea, että kohdetta raudoitettaessa tarvitaan 132 terästartuntaa. Valvoja laski, ja jos yksikin puuttui, se lisättiin, sanoo Svetogorskissa raudoittajana työskennellyt Jorma Koistinen.

Svetogorsk ja Kostamus rakennettiin neljässä vaiheessa. Neuvostoliittolaiset olivat huomanneet, miten hyvän sopimuksen Finn-Stroi Oy oli tehnyt. Niinpä toisen vaiheen rakentamisesta pyydettiin tarjous myös ruotsalaisilta rakentajilta. Hinta oli edullisempi kuin suomalaisten, mutta Finn-Stroi Oy sai jatkaa rakentamista.

Kaikkiaan Finn-Stroi Oy:n rajaprojektien arvo oli yli 5,3 miljardia euroa, kun mukaan lasketaan myös Viipurin selluloosa- ja paperitehtaan rakentaminen 1980-luvulla. Rakentajien reissut oli tehty vuoteen 1988 mennessä, jolloin viimeisetkin urakat valmistuivat. Samalla yhteisyrityksen toiminta päättyi.

Svetogorskin rakentaminen avasi sotien sulkeman rajan

Svetogorskin töiden alkaessa avattiin Imatran Pelkolassa sotien jälkeen vuosikymmeniä suljettuna ollut rajanylityspaikka. Päivittäin työmaalla kävi töissä Suomesta jopa 1 400 henkilöä.

– Tarkastuksessa saattoi mennä tuntikin, jos kulki rajan yli omin kyydein. Lappeenrannasta tulevan bussin kyydissä pääsi läpi nopeammin, muistelee Svetogorskissa rakentamassa ollut Kari Neuvonen.

Alussa Pelkola oli varattu yksinomaan rakentamisliikenteelle. Vähitellen muutkin saattoivat kulkea sen kautta, ja rajanylittäjien määrän lisääntyessä tarvittiin lisää tarkastustiloja. Uusi rajanylityspaikka valmistui 1990-luvun lopulla, ja kansainväliselle liikenteelle se avautui kesällä 2002.

Naapurikaupunki Imatralle Svetogorskin rakentamisella on ollut suuri merkitys taloudellisesti ja henkisesti.

– Vanha Venäjä-kauna, joka oli sodan ja evakkovuosien jälkeen syvä, haihtui rakentamisen myötä, sanoo Imatran entinen kaupunginjohtaja Tauno Moilanen.

Svetogorskin paperitehdas siirtyy maailman suurimman metsäjätin omistukseen

Neuvostoliiton kaaduttua Svetogorskissa olevat tehtaat vaihtoivat tiuhaan omistajia. Yksityistämisen jälkeen tehtaat osti vuonna 1995 ruotsalainen Tetra Laval, joka ei kuitenkaan saanut toimintaa kannattavaksi. Vuonna 1998 maailman suurin metsäjätti International Paper osti hienopaperi- ja kartonkikoneet. Sen sijaan pehmopaperikone myytiin ruotsalaiselle Svenska Cellulosa Aktiebollagetille.

Alussa ZAO International Paperin johdossa työskenteli paljon Yhdysvalloista lähetettyä johtoa, ja Lappeenrannan lentoasemalla nähtiin usein Atlantin takaa tulevia liikesuihkukoneita. Komennusmiehet asuivat pääosin Imatralla.

Hyvin pian yhtiön johdossa kuitenkin huomattiin, että venäläiset osasivat tehdä paperia, ja komennusmiesten määrää vähennettiin.

– Tällä hetkellä Imatralta käy töissä paperitehtaalla kymmenen henkilöä, laskee tehtaan suomalainen ympäristöjohtaja Leo Witick.

Päivittäin tehdasalueella työskentelee lähes 3 000 henkilöä, joista puolet on International Paperin omia työntekijöitä. Nykyisin International Paper Svetogorskin asiantuntijat käyvät muilla konsernin tehtailla kertomassa, miten hyvälaatuista paperia tehdään.

Suomalaisten rakentamat tilat ja koneiden rungot ovat edelleen käytössä, joskin vuosikymmenen aikana International Paper on investoinut tehtaaseen 700 miljoonaa euroa. International Paper Svetogorsk valmistaa kopiopaperin lisäksi nestepakkauskartonkeja sekä sellua lähinnä omaan käyttöön.

– Svetogorsk on hyvä paikka toimia ja tuotanto on täällä meidän aikana kaksinkertaistunut, sanoo tehtaan ympäristöjohtaja Leo Witick.

International Paper Svetogorskin vuosituotanto on 650 000 tonnia. Venäjällä käytettävästä kopiopaperista vajaa puolet on tehty Suomen rajan tuntumassa Svetogoskissa.

Kolme sieppausta, kolme onnellista loppua. Suomalaiset panttivangit on saatu pelastettua terroristien käsistä ilman verenvuodatusta Filippiineiltä, Jemenistä ja nyt viimeksi Afganistanista.

Lunnasrahoja vaatineet sieppaajat eivät ole saaneet minkäänlaista maksua ainakaan Suomelta, kuuluu virallinen versio. Näin sanoi myös ulkoministeri Timo Soini torstaina, kun Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa siepattu suomalainen avustustyöntekijä vapautettiin yli kolmen kuukauden vankeuden jälkeen.

Terrorismitutkijoiden mukaan lunnasrahat vaihtavat kuitenkin usein omistajaa.

– Jos panttivanki vapautetaan, joku on aina maksanut, Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun terrorismitutkija Magnus Ranstorp kertoo Ylelle.

Tunnettu tutkija sanoo, ettei tiedä yhtään terroristijärjestön tekemää sieppausta, joka olisi päättynyt hyvin ilman ainakin jonkinlaisen korvauksen maksamista.

Ilman lunnaita olisi ehkä Jolonkin kuuluisa kaappaustapaus saanut toisenlaisen lopun.

Lomamatkailijat Risto Vahanen ja Seppo Fränti joutuivat islamistiterroristien kaappaamiksi Sipadanin saarella Malesiassa huhtikuussa 2000.

Aseistautuneet Abu Sayyef -järjestön sieppaajat kuljettivat Vahasen ja Fräntin sekä 11 muuta panttivankia moottoriveneillä eteläfilippiiniläiselle Jolon saarelle. Suomalaisten lisäksi vangeiksi joutui muun muassa Saksan ja Ranskan kansalaisia.

Karuihin viidakko-oloihin joutuneet panttivangit saivat pelätä trooppisten tautien lisäksi kaappajien väkivaltaa sekä Filippiinien armeijaa, sillä aseelliset vapautusyritykset päättyvät monesti verisesti.

Samaan aikaan alkoivat tiiviit neuvottelut lunnasrahoja vaativien terroristien kanssa.

Neuvottelijoille sieppaajat olivat kova pala: Abu Sayyefin tavoitteena on luoda Etelä-Filippiineille oma itsenäinen muslimivaltio, ja varoja toiminnalleen se hankkii ulkomaisia turisteja sieppaamalla.

Jos vaadittuja lunnaita ei makseta, järjestö yleensä surmaa panttivangit.

Suomi osallistui neuvotteluihin aktiivisesti. Esimerkiksi silloinen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) lensi useita kertoja Filippiineille selvittämään tapahtumien kulkua.

Nyt kansanedustajana oleva Tuomioja (sd.) ei halunnut kommentoida asiaa. Sen Tuomioja kuitenkin totesi, että Suomi ei maksa lunnaita panttivankien vapauttamiseksi. Tuomioja oli ulkoministerinä myös Jemenin sieppausten aikaan.

Der Spiegelin artikkelin mukaan Ranska maksoi Saksalle osuutensa, Suomi ei.

Vahanen ja Fränti vapautettiin lopulta syyskuun 9. päivä yli neljä kuukautta jatkuneen vankeuden jälkeen.

Suomen ulkoministeriö ei paljastanut vapauttamisen yksityiskohtia mutta korosti, että Suomi ei ollut maksanut sieppaajille rahaa missään muodossa.

Tapahtumaketjusta on olemassa myös toisenlaisia versioita.

Saksalainen viikkolehti Der Spiegel uutisoi kesällä 2001, ettei Suomi maksanut Saksalle yhteisesti sovittua 1,5 miljoonan dollarin suuruista lunnasrahaa Seppo Fräntistä ja Risto Vahasesta.

Der Spiegelin mukaan Saksan oli määrä kerätä omien lunnasrahojensa lisäksi sekä Ranskan että Suomen osuudet ja antaa ne eteenpäin kaappaajien kanssa neuvotelleelle libyalaiselle välittäjälle Razib Azzaroukille. Libyan toimi välittäjänä siksi, että huonossa kansainvälisessä maineessa olleen öljyvaltion arveltiin haluavan parantaa mainettaan lännen silmissä.

Der Spiegelin artikkelin mukaan Ranska maksoi Saksalle osuutensa, Suomi ei.

Myöhemmin libyalainen välittäjä, arvostettu diplomaatti Rajib Azzarouk oli harmissaan siitä, ettei Suomi hoitanut velvoitteitaan. Kun Yle kävi keväällä 2002 Tripolissa haastattelemassa Azzaroukia, halusi diplomaatti painottaa, että Saksa ja Ranska sen sijaan olivat maksaneet sovitun summan.

Oliko käynyt niin, että Saksa ei ollut maksanut Suomen osuutta välittäjälle, vaan Azzarouk oli joutunut hankkimaan rahat muualta?

Ne puhuvat yhtä ja tekevät neuvottelupöydässä toista Magus Ranstorp.

Jolon panttivankidraaman aikaan Vihreiden kansanedustaja Satu Hassi toimi kehitysyhteistyörahoista vastaavana ympäristöministerinä. Hassi vahvistaa, että Fräntin ja Vahasen vapauttamisen jälkeen "jotkin tahot" Saksassa katsoivat, että Suomi jäi Saksalle velkaa.

– Hallitus keskusteli asiasta ja meidän käsityksemme tapahtuneesta oli toinen, Hassi kertoo.

Suomi ei siis maksanut Saksalle, ja myös Saksa kielsi maksaneensa lunnaita yhdestäkään panttivangista.

Libyalaisen neuvottelijan Azzaroukin mukaan raha kuitenkin vaihtoi omistajaa. Myös Hassi pitää mahdollisena, että rahaa todellakin maksettiin terroristeille.

– En pysty kiistämään enkä vahvistamaan, mutta sellaisen vaikutelman sain, että Saksa maksoi, Hassi sanoo nyt.

Hassi ei halua tarkentaa näkemystään siitä, maksoiko Saksa mahdollisesti vain omien panttivankiensa lunnaat vai myös suomalaisten vapautuksen.

Hassi muistelee, miten panttivankidraama oli vaikea tilanne kaikille osapuolille. Paineet myös julkisuudessa kasvoivat.

Muun muassa iltapäivälehdessä esitettiin kysymys, miksi lunnaita Fräntin ja Vahasen vapauttamiseksi ei maksettaisi kehitysyhteistyövaroista. Kun Hassi totesi haastattelussa, että kehitysyhteistyörahat menevät kehitysyhteistyöhön eivätkä terroristeille, sai hän syytöksiä niskaansa.

– Minut leimattiin sydämettömäksi ihmiseksi, Hassi muistelee 17 vuoden takaista aikaa.

Terroristeille emme missään vaiheessa olleet valmiita maksamaan Satu Hassi

Terrorismiasiantuntijat sanovat, että yksi tapa piilottaa lunnaisiin käytetty raha on maksattaa se kehitysavun budjetista.

Suomen Filippiineille antamassa kehitysavussa näkyy selvä piikki Jolon kaappausvuonna 2000. Suomi tuki Filippiinejä tuohon aikaan avustuksilla, jotka pääosin vaihtelivat puolen miljoonan ja miljoonan euron välillä. Vuonna 2000 Suomi nosti kehitysavun äkillisesti kolmeen miljoonaan euroon.

Ylen ulkoministeriöltä pyytämistä asiakirjoista käy ilmi, että päätökset lisätä tukea Filippiineille tehtiin kuitenkin jo ennen kuin suomalaismiehet siepattiin Jololla huhtikuun lopussa.

Tosin yksi Suomen rahoittama rokotusohjelma allekirjoitettiin asiakirjojen mukaan vasta 9. toukokuuta. Yli 670 000 euron arvoisesta avusta oli kuitenkin päätetty jo aikaisemmin.

Syyskuussa ratkennut panttivankidraama aiheutti silti hallituksen sisällä pohdintaa, olisiko Suomella mitään keinoja auttaa epävakaata Filippiinien valtiota.

– Hallituksen piirissä keskusteltiin vain siitä, voitaisiinko joitakin Filippiinien alueita tukea. Terroristeille emme missään vaiheessa olleet valmiita maksamaan, Hassi sanoo.

Suomalaisen Atte ja Leila Kaleva siepattiin Jemenin pääkaupungissa Sanaassa joulukuussa 2012.

Suomen armeijan upseeri, kapteeni Atte Kaleva, oli tekemässä Jemenissä islamilaiseen terrorismiin liittyvää tohtorinväitöskirjaansa, kun hänet siepattiin vaimonsa kanssa kadulta keskellä päivää. Samassa yhteydessä panttivangiksi otettiin myös 26-vuotias itävaltalaismies.

Sieppaajat olivat Arabian niemimaan al-Qaida -terroristeja, jotka vaativat panttivangeistaan lunnaita.

Kun neuvottelut panttivankien vapauttamisesta alkoivat, Jemenin rikas naapurivaltio Oman lupautui toimimaan välittäjänä kriisin selvittämiseksi.

Tässäkään tapauksessa kulissien takana käydyistä neuvotteluista ei ole tarkkaa tietoa. Kaikki kolme panttivankia kuitenkin vapautettiin viiden kuukauden vankeuden jälkeen toukokuussa 2013.

Ulkoministeriö kertoi, että Suomi ei maksanut lunnaita vapautetuista kansalaisistaan eikä ministeriö sanonut olevansa tietoinen siitä, maksoiko joku muu. Myös Itävalta kiisti maksaneensa lunnaita.

Ruotsalainen terrorismintutkija Magnus Ranstorp suhtautuu kriittisesti länsimaisten valtioiden selityksiin maksamatta jääneistä lunnaista.

– Ne puhuvat yhtä ja tekevät neuvottelupöydässä toista, Ranstorp sanoo.

Kansainvälisten selvitysten mukaan suurin osa länsimaista rikkoo lupauksiaan jatkuvasti ja tosiasiallisesti maksaa panttivankinsa vapaiksi.

Yksistään al-Qaida keräsi vuosina 2008–2013 ainakin 125 miljoonaa dollaria lunnasrahoina, The New York Times -lehti on arvioinut. Ranstorp on samoilla linjoilla, että sieppaukset ovat hyvin tuottoisa tulonlähde terroristeille.

– Kyse ei ole mistään hyväntekeväisyysjärjestöistä vaan massiivisesta teollisuuden alasta, islamistiseen terrorismiin yli 20 vuoden ajan perehtynyt Ranstorp tähdentää.

Kiristyksen kohteeksi joutuneella valtiolla ei yleensä ole käytössään minkäänlaista valttikorttia, päinvastoin: Jos haluaa pelastaa oman maan kansalaisen rahalla, tulee samalla tukeneeksi kansainvälisen terrorismin jatkumista. Toinen vaihtoehto on sekin kammottava.

– Jos panttivangilla ei ole arvoa, hänet tapetaan, Ranstorp sanoo.

Arviolta noin neljä viidestä islamistiterroristien panttivangista vapautetaan, jos sieppaajien vaatimuksiin suostutaan.

Yhdysvallat, Britannia ja Kanada pitävät tiettävästi ainoina länsimaina kiinni sopimuksista, joiden mukaan panttivangeista ei makseta lunnaita. Näiden maiden kansalaisilla onkin yli kaksinkertainen riski tulla surmatuksi sieppaustapauksissa.

Ruotsalaistutkija kehottaa myös huomioimaan, mitä tapahtuu sen jälkeen kun panttivangit ovat päässeet takaisin kotimaahansa.

– Kaikki menee tarkasti suunnitellun koreografian mukaan. Lehdistö halutaan pitää pimennossa, Ranstorp sanoo.

Ranstorp viittaa siihen, että hänen mukaansa viranomaiset ohjeistavat yksityiskohtaisesti televisiokameroiden eteen meneviä vapautettuja panttivankeja ja heidän läheisiään, mitä julkisuudessa saa sanoa ja mitä ei.

Osa neuvottelujen kulusta on ymmärrettävästi arkaluontoista toimintaa, minkä paljastuminen saattaisi aiheuttaa niihin osallistuneille välikäsille jopa hengenvaaran. Mutta tätä terrorismitutkija ei salailulla tarkoita.

– Kannattaa lähteä siitä olettamuksesta, että valtio on maksanut lunnaat.

Toimittajalta: Mahdottoman ratkaisun edessä – tuetko terrorismia vai annatko maanmiehesi kuolla?

HARGEISA Kännykkämaston äärellä, keskellä Somalimaan savannia viimeistellään maston uuden virtalähteen, aurinkovoimalan asennusta.

Maston lähelle rakennetulla pienellä tukiasemalla käydään keskustelua, suomeksi. Selitys suomenkieliselle keskustelulle on aurinkovoimalan asennuksesta vastaava pariskunta, Mika Häikiö ja Leila Omar.

Mutta mikä on selitys sille, että he ovat päätyneet Somalimaahan yrittäjiksi? Sitä varten täytyy palata ajassa 27 vuotta taaksepäin.

Turvaan Suomeen

Tarina alkaa vuodesta 1990, Vainikkalan raja-asemalta.

Eräänä koleana päivänä sinne ilmaantui ryhmä Somalian sisällissotaa paenneita ihmisiä. Sellaista ryhmää Suomen rajalla ei aiemmin oltu nähty.

Tuolloin 18-vuotias Leila Omar oli päättänyt, että selviytyy uudessa kotimaassaan omin avuin. Yksi iso koitos oli jo takana: hän oli muun ihmisryhmän mukana onnistunut pakenemaan kotimaansa sisällissotaa Venäjän kautta aina Suomeen saakka.

Ja Leila selviytyi. Kymmenen vuotta myöhemmin, vuosituhannen vaihteessa hänellä oli Helsingin keskustassa oma kauneushoitola työntekijöineen. Myös muu elämä sujui hyvin. Leila Omar oli tavannut mukavan Nokia-insinöörin, Mika Häikiön.

Pian pariskunta meni naimisiin ja sai kaksi lasta.

Somalimaan kuumuuden keskellä, 27 vuotta Suomeen saapumisen jälkeen Leila Omar myöntää, ettei hän ikinä tottunut Suomen kylmään ilmastoon.

– Opin Suomessa paljon yrittämisestä ja työmoraalista. Rännästä ja pimeydestä en silti ikinä nauttinut, hän naurahtaa.

Aviomies Mika Häikiö nyökyttelee vieressä.

– Olemme tulleet kotiin. Tämä on minunkin kotini, mies toteaa.

Töiden perässä maailmalle

Seisomme kännykkämaston juurella parisenkymmentä kilometriä Somalimaan pääkaupungista Hargeisasta.

Ympärillä avautuu rutikuiva savanni. Hiekkamaisema, jota pienet puut puhkovat. Täällä ei ole nähty kunnon sadetta kahteen ja puoleen vuoteen.

Hargeisa on ollut pariskunnan kotikaupunki runsaan vuoden ajan.

Verrattuna Etelä- ja Keski-Somaliaan Somalimaassa on rauhallista, mutta kyseessä on yksi maailman köyhimmistä paikoista.

Olemme tulleet kotiin. Tämä on minunkin kotini. Mika Häikiö

Leila Omar ohjeistaa paikallisia työntekijöitä. Hän selittää somalin kielellä kännykkämaston voimanlähteenä toimivan aurinkovoimalan saloja.

– Parempi, että Leila hoitaa puhumisen. Hän tietää kaiken näistä kännykkämastoista, ja minun somalini on vielä aika kankeaa, sanoo Häikiö.

Juuri kännykkämastot veivät pariskunnan, ja heidän kaksi lastaan, Suomesta Afrikkaan.

Vuonna 2005 laukut pakattiin Keniaan, josta matka jatkui parin vuoden jälkeen Nigeriaan. Työnantaja oli suomalainen Nokia Networks, Nokian tietoliikenneverkkoihin keskittynyt yksikkö.

– Nigeriassa rakensimme Leilan kanssa 400 kännykkämastoa. Siinä vaiheessa olimme molemmat Nokia Networksin hommissa, Häikiö kertoo.

Täällä pohjoisessa Somalimaassa pariskunnan bisnestä eivät kuitenkaan ole kännykkämastot, vaan aurinkoenergia.

– Tähän kohteeseen on muutamia vuosia sitten hankittu kiinalaisia aurinkopaneeleita ja laitteistoa. Eiväthän nämä toimi, siksi meidät kutsuttiin tänne laittamaan paikat kuntoon.

Oma yritys toi pysyvän kotikaupungin

Kännykkämaston tukiaseman uumenissa Leila Omar ja Mika Häikiö tutkivat järjestelmää. Mittareita luetaan kännykäsovelluksella puhelimen näytöltä.

– Tänne on ostettu, mistä halvalla saa. Kaikki on eri valmistajilta: tasavirtaa vaihtovirraksi muuntavat invertterit, akut ja panelit. Jos olisimme saaneet asentaa aurinkosähkön omilla laitteillamme, tämä toimisi vähintään kymmenen vuotta ilman ongelmia, Häikiö huokailee.

Pariskunnan lauseet ovat lyhyitä ja täsmällisiä. Yli kymmenen vuotta Afrikassa on hionut yhteistyön saumattomaksi.

Leila on toimitusjohtaja ja Mika asiantuntija yhteisessä Solar Land Africa -yrityksessä.

– Pari vuotta sitten mietimme, pitäisikö perustaa oma firma ja asettua aloilleen. Silloin ei tarvitsisi aina muuttaa kansainvälisten konsernien töiden perässä, Mika kertoo.

Ja niin Dubaihin päätynyt pariskunta päätti muuttaa Leilan kotikaupunkiin Hargeisaan. Aikuisiksi kasvaneet lapset muuttivat Suomeen opintojen ja töiden pariin. He vierailevat silti usein vanhempiensa luona.

Somalimaassa työmaata riittää. Leila Omar

Leilalle ja Mikalle Somalimaa sen sijaan tarjoaa mahdollisuuksia, vaikka maa on äärimmäisen alikehittynyt. Esimerkiksi sähköverkkoja on vain suurimmissa kaupungeissa.

– Monissa Afrikan maissa on jo aika kova kilpailu tällä alalla. Somalimaassa työmaata riittää, Leila toteaa.

Somalimaa ja Somalia ovat sääolosuhteidensa puolesta yksiä maailman parhaista kohteista aurinkoenergialle. Kello ei ole kahdeksaakaan aamulla ja aurinko porottaa jo kirkkaalta taivaalta.

Silti aurinkoenergian maine on huono. Mikan mukaan paikalliset toimijat ovat tehneet huonoa laatua hätiköiden.

Sen Mika ja Leila haluavat muuttaa. He pystyttävät järjestelmänsä itse, laadusta tinkimättä.

Samaa klaania

Kännykkämastolta matka jatkuu seuraavaan kohteeseen.

Päätien ulkopuolella tiet ovat polkuja, tai sitten niitä ei ole lainkaan. Ilman kunnollista maastoautoa täällä ei pärjäisi. Rutikuivan joen laidalta löytyy vastarakennetun talon.

Kuivuuden keskellä on vaikea uskoa, että tästä paikasta vielä tehdään maatila. Leila ja Mika vakuuttavat, että puolen vuoden päästä täällä kasvaa hedelmiä myytäväksi asti.

– Täällä asuu hauska pariskunta. He ovat kuin vanhempia meille, sanoo Mika.

– Ja he kuuluvat samaan klaaniin kuin minä, Leila jatkaa.

Talon rakentanut pariskunta on palannut kotimaahansa, Dubaissa vietettyjen vuosikymmenien jälkeen.

Ei tänne ulkopuolisena noin vain pamahdeta. Mika Häikiö

Juuri klaanit ovat keskeinen osa kanssakäymistä Somalimaassa. Oikeusjärjestelmää Somalimaassa ei edes ole, vaan vaikean paikan tullen on turvauduttava suvun ja klaanin apuun.

Tähän mennessä kauppoja onkin tehty vain Leilan klaaniin kuuluvien ihmisten kanssa.

– Ilman Leilan ymmärrystä klaaniasioista täällä ei olisi päässyt näin pitkälle. Ei tänne ulkopuolisena noin vain pamahdeta, toteaa Mika.

Mika ja Leila ovat pystyttäneet aurinkopaneeleita, joilla pyöritetään talon sähkölaitteita.

Tällä hetkellä pääosa Somalimaan sähköstä tuotetaan dieselgeneraattoreilla. Kilowattitunnin hinta lähentelee euroa. Investointi aurinkoenergiaan, noin 20 000 euroa, maksaa itsensä takaisin parissa vuodessa.

Ratkaisu vesipulaan?

Leilan ja Mikan ylpeydenaihe on puiden katveeseen juuri porattu sadan metrin syvyyteen yltävä porakaivo.

Sinne he asentavat pian aurinkovoimalan, joka pumppaa 50 000 litraa pohjavettä vuorokaudessa. Sitä riittää pelloille ja jopa myytäväksi asti.

Kuivuuden riivaamassa maassa se on pienoinen ihme.

Mikan mukaan Somalimaassa on pohjavettä riittämiin, kunhan kaivaa tarpeeksi syvälle. Pitkän kuivuuden takia avokaivot ja matalat porakaivot ovat kuivuneet.

– Kehitysavusta käytetään varmasti satoja miljoonia siihen, että tuodaan tänne vettä ja ruokaa. Sadalla miljoonalla dollarilla saataisiin joka kylään sadan metrin porakaivo. Se on aina sitä, että ajatellaan jälkikäteen. Muutaman vuoden päästä on seuraava kuivuus ja ollaan samassa tilanteessa.

Hinnan lisäksi aurinkoenergiapumpun iso etu on insinööri-Häikiön mukaan sen huoltovapaus.

– Tällainen aurinkoenergiajärjestelmä on käytännössä huoltovapaa vähintään kymmenen vuotta. Aiemmin on tuotu dieselgeneraattoreita, jotka ovat hajonneet vuoden jälkeen.

Meriveden puhdistamista juomavedeksi?

Aurinkoenergian hinnan nopea lasku ja teknologinen kehitys mahdollistavat pian myös meriveden puhdistuksen.

– Jos todella suuria määriä vettä haluataan, niin rannikolla voitaisiin ryhtyä puhdistamaan merivettä. Niinhän Dubaissakin tehdään, Mika visioi.

Reilun vuoden aikana pariskunnan yritys on ehtinyt rakentaa toistakymmentä aurinkoenergiajärjestelmää ja vesipumppua.

Afrikka on vienyt suomalaisen Nokia-insinöörin sydämen mennessään. Mikan mukaan Suomeen paluu tuntuisi Afrikan vuosien jälkeen oudolta.

Leila sen sijaan haluaa auttaa synnyinmaansa jaloilleen.

– Unelmoin aina tänne palaamisesta. Nyt haluan kehittää maatani. Toivon, että jonain päivänä voisin rakentaa aurinkovoimaloita, joista köyhät saavat sähköä, Leila Omar suunnittelee.

Lue myös:

Ylen raportti Mogadishusta Somalian nälänhädästä

Juttua korjattu 16.9. klo 18.13: Korjattu viittaukset Pohjois-Somaliaan Somalimaaksi.