Pakkasta on 16 astetta, mutta se ei haittaa. Sekään ei ole haitannut, vaikka välillä tuulee ja tuiskuttaa.
Kajaanilaisen Sirkka-Liisa Tampion, 75, päättäväiset askeleet narskuvat lumisella kävelytiellä.
Tampion yllä olevan huomioliivin selässä lukee teksti " Turvallista vanhuutta". Hän on kävellyt kolmen viikon aikana 138 kilometriä kiinnittääkseen ihmisten huomion vanhustenhoitoon.
– Tuuletan samalla omaa päätäni, koska minua riepoo niin moni asia, Tampio perustelee kävelytempausta.
Kävellessään Tampio tupisee ja jupisee välillä jopa ääneen. Hän on huomannut olevansa kävelylenkin jälkeen aina paremmalla tuulella.
Vanhusten hoito on mennyt kappaletavaraksi ja se hinnoitellaan sen mukaan. Sirkka-Liisa Tampio
Tampion tavoitteena on kävellä ainakin yhtä monta kilometriä kuin Kajaanista on Ouluun. Välimatkaa on parisataa kilometriä. Matkaa hän taittaa pala kerrallaan, kymmenkunta kilometriä päivässä.
Tähän mennessä Tampion on voinut nähdä kävelemässä Kajaanin ympäristössä sekä Vaalassa. Näkyvä tempaus on saanut myös julkisuutta (Koti-Kajaani).
– Olisin kävellyt suoraan Ouluun, mutta matkan varrella ei ole yöpaikkoja. Alun perin tietenkin vielä hönkäisin, että kävelen Helsinkiin ja riekun siellä vähän aikaa, mutta sinne ei mennä ihan kävelyteitä pitkin, Tampio naurahtaa.
Tarvitaan lisää käsipareja, lisää ihmisiä
Vanhustenhoito on puhuttanut viime aikoina paljon koko maassa. Lukuisista hoivakodeista on paljastunut vakavia ongelmia: sängystä putoilevia vanhuksia makuutetaan lattialla, pesulle pääsyä joutuu odottamaan pitkään ja vanhusten ravitsemus on retuperällä.
Ongelmien taustalta on selvinnyt, että monissa hoivakodeissa on liian vähän hoitohenkilökuntaa töissä. Hoitajille on myös sälytetty sellaisia tehtäviä, jotka eivät heille kuuluisi.
– Vanhusten hoito on mennyt kappaletavaraksi ja se hinnoitellaan sen mukaan niin yksityisellä kuin julkisella puolella, sairaanhoitajana työuransa tehnyt Sirkka-Liisa Tampio tuhahtaa.

Mitä Tampion mielestä pitäisi tehdä? Vastaus on sama kuin monella muulla: tarvitaan lisää käsipareja, enemmän ihmisiä tekemään hoitotyötä.
– Ei mitään pätkätöitä tai niitä on oltava riittävästi, jotta töissä olisi enemmän väkeä. Silloin kukaan ei ajautuisi tilanteeseen, jossa ei voi tehdä työtään kunnolla, koska on juostava tukka putkella, Tampio sanoo.
Tampio sanoo tuntevansa monia hoitajia, jotka tekevät työnsä hyvin. Asia ei ole kuitenkaan niin yksinkertainen. Vanhus ei välttämättä halua vieraita käymään tai hoitajia luokseen, vaikka tarvitsisi apua.
– Kun vanhus melkein vilkuttaa ovelta ja sanoo, että täällä on kaikki hyvin, hoitajasta voi tuntua siltä, että on lupa lähteä. Mutta, onko oikeasti? Tarvitaan ammattiylpeyttä, ja asioiden eteen on tehtävä jotain, Tampio sanoo.
Yritän varoa ja olla aiheuttamatta ongelmia itselleni tai muille. Sirkka-Liisa Tampio
Tampio asuu senioritalossa, mutta tulevaisuudessa myös hänellä voi olla edessään muutto vanhusten hoivakotiin. Se ei tunnu tällä hetkellä kuitenkaan pahalta.
– Niin kauan kuin pystyn, haluan asua kotona. Niin haluavat tehdä myös monet muut vanhukset. Heidän pitäisi kuitenkin suostua ottamaan apua ja apuvälineitä vastaan, Tampio sanoo.
Siperia on karaissut kävelijän
Lumi pöllyää, kun rekka-auto ajaa Mainuantietä kohti etelää. Sirkka-Liisa Tampio jatkaa kävelemistä turvallisesti pitkin kävelytietä. Hän tietää, ettei yhden ihmisen tempauksella ole suuressa kuvassa isoa vaikutusta. Siitä huolimatta hän haluaa tehdä jotain, vaikka kävellä plakaatti selässä pitkin teitä.
– Jos se saisi jonkun ajatuksen ja ihmisenkin liikkeelle, Tampio kertoo ja jatkaa, että on hän on kävellyt aiemminkin, se ei ole mitään uutta.
Viime vuosina Tampio on patikoinut omaksi ilokseen pitkiäkin matkoja esimerkiksi Espanjassa ja Ranskassa. Työelämässä ollessaan Tampio asui viisi ja puoli vuotta Venäjällä, jolloin tutuiksi tulivat myös Siperian tundrat.
– Siperia opetti, siellä oli tuulista ja paljon kinoksia. Aamulla ei päässyt ulos ennen kuin joku tuli luomaan oven auki, Tampio naurahtaa.

Tampio kävelee yleensä yksin, vaikka seuraan ja jutulle saisi tulla kuka tahansa. Viikonvaihteessa Tampio käveli kilometrejä kasaan yhdessä ystävänsä kanssa. Palaute kävelytempauksesta on ollut pääsääntöisesti positiivista, vaikka aluksi ihmiset suhtautuivat tien varrella kulkevaan kävelijään hieman ihmetellen.
– Se hämmensi hieman, koska en halua aiheuttaa ihmisille huolta. Ohi ajavat autoilijat eivät ole sanoneet mitään, mutta minä seisonkin yleensä hangessa ja katson metsään päin. Yritän varoa ja olla aiheuttamatta ongelmia itselleni tai muille, Tampio kertoo.
Poika kutsui käymään kahvilla, kun olen kävelemässä Vaalaan. Sirkka-Liisa Tampio
Lähipiiri on jo tottunut puheliaan ja vitsailevan naisen tempauksiin. Omat pojatkin ovat kannustaneet äitiään kävelemään.
– Nuorempi poika ajaa paljon liikenteessä isolla autolla. Hän sanoi, että olethan vastuullinen jalankulkija ja pidät itsestäsi sekä muista huolen. Toinen poika kutsui käymään kahvilla, kun olen kävelemässä Vaalaan, Tampio hymyilee.
Tampio epäilee ja toivoo, ettei hän malta jättää kävelyä sikseen, vaikka tavoitellut kilometrimäärät pian täyttyisivät.
– Tämä on myös itselleni startti, että pidän kunnostasi huolta, Tampio sanoo.